Matka toteutettu yhteistyössä Tallink Silja Linen kanssa
Aloitin eilen kirjoittaa viime viikonloppuisesta Tukholman risteilystä. Valitsin ja käsittelin kuvia reilu kaksi ja puoli tuntia, kunnes silmät alkoivat lupsua kiinni. Kello näytti yhdeksää ja ajattelin ottaa pienet nokoset ennen tekstin kirjoittamista. Pienet näpsit varmasti piristäisivät.
Siitä kerältä sängynpäästä Janne sitten löysi minut tuntia myöhemmin. Turha edes yrittää patistaa ylös, koisin onnellisesti kymmenen tuntia aamuun saakka. Pahoittelut siis viivästyksestä, tässä tulee risteilykuvia.





Viikonloppuinen Tukholman reissu taittui siis kahdella ”musikaalialuksella” (lahjakortti matkaan saatu Tallink Siljalta). Menomatkalla Serenadella näimme Famen ja tulomatkan Symphonylla esitettiin legendaarinen Saturday Night Fever. Silja Line on siis tuonut West End -musikaalit laivoihinsa ja niistä voi nauttia maksutta laivamatkan yhteydessä.
Täytyy sanoa, että olin äärimmäisen iloinen, että matkamme ajaksi estradilla oli musikaaleja. Laivojen tanssi- ja bändishowt jää usein suosiolla väliin, mutta nämä puolentoista tunnin spektaakkelit olivat näkemisen arvoisia. Saturday Night Fever oli paikoitellen raskas, sillä puheosuuksia oli paljon ja näytteleminen agressiivista. Fame tempaisi kuitenkin mukaansa oikein kunnolla. En olisi halunnut esityksen loppuvan ollenkaan. Kevyt juoni, huumori ja laadukkaat tanssi- ja laulukohtaukset sopivat tilaan napisti. Mikäs sitä kahvia siemaillessa ja showta katsoessa.








Illallisbuffet on koko ajan vähenevässä määrin laivamatkojen kohokohta (tai no, sitä ei tarvitse sekä meno- että paluumatkalla…). Sen sijaan olen tykännyt viime aikoina laivamatkoillani istua illallisen ääreen laivan muihin ravintoloihin. Italialaishenkinen Tavolata on sopivan helppo ja monipuolinen, mutkaton. Palvelu on ollut aina erittäin hyvää ja ruoka vastannut odotuksia. Jälkkärit tarjoillaan kauniisti ja kolmen ruokalajin menun hinta ei nouse paljon buffetpöytää korkeammaksi.
Menomatkan sumukin hälveni ennen auringonlaskua ja saimme tuijottaa tyyntä merta ja värikästä taivasta. Äitin ja Roosaliinan kanssa reissatessamme ei naurulta vältytä. Kuvia katsoessani tuntui, että alan jo hiljalleen kyllästyä naurukuviin. Teimmekö laivalla mitään muuta kuin hekotimme? Tyhjännauraminen kunniaan. Onneksi seasta löytyi myös muutama seesteinen tyhjään tuijotus.















Niin kuin olen ennenkin kertonut, on sopivan virikkeetön laivamatkailu minusta oikein mukavaa. Kerran, pari vuoteen astun mielelläni laivaan ja kellun länsi- tai etelänaapuriin. Makaan laiskana lahnana hytissä ja nukun laivan tasaisessa hyrinässä kuin pieni vauva. Syön hyvin ja kauhistelen kavereita, jotka ovat pleksit jo lähtöportilla. Pöyristelen 13-vuotiaiden bilemimmien lyhyitä paljettihameita ja tunnen itseni satavuotiaaksi. Laitan pari euroa pelikoneeseen ja häviän kaikki. Vannon, että ostan tästä lähin vain ässäarpoja. Niitä, joista voittaa. Kiertelen tax freeta ja ostan vadelmaveneitä tai bilareita, oikein rempseällä mielellä pullon rommia. Tupsuttelen hajuvesiä ja vertailen hintoja mantereen vastaaviin.






Toivon kovasti, että musikaaleja ynnätään risteilijäaluksiin tulevaisuudessakin. Footloose, Grease, Dirty Dancing… Haluan tietysti nähdä ne kaikki. Salaa haluaisin esiintyäkin niissä kaikissa, mutta tarkemmin ajateltuna laivaesiintyjän elämä ei kuitenkaan ole se syvin haaveeni. Jos pysyy suurimman osan ajasta maissa, voi nauttia kunnolla näistä parin päivän irtiotoista. Kulttuuriristeilyt ovat tervetullut lisä ainaisen baarihumpan ja karaoken keskelle.
Jos ei heilaa helatorstaina, niin ehkä helluntaina. Mukavaa pyhää kaikille!
– Henriikka
Mistä siskon lasit ovat? Superkauniit!!
Hihii, kiitos kovasti :-) Mä välillä oon kriiseilly, että onko ne ollenkaan hyvät.
Lasit on ostettu Forumin Specsaversista!
Kuulostaa siistiltä! Ja samaistun suhun todella, hei satavuotias. ;)
Kiitos kommentista. Tämä tyttöjen risteilyreissu oli ihan nappi.
Ja go me – satavuotiaat!
Pikkasen teillä on kaunis äiti! Ja olette te tyttäretkin kauniita. Hyvin kaunis voimakolmikko. :)
Äiti kiittää ja kumartaa ihanista sanoistasi. Ja me siskokset myös :-)
[…] Voimakolmikko teki pyrähdyksen Tukholmassa toukokuun alussa. Oli eri hyvä äitienpäiväreissu: äiti kainalossa ja sisko toisessa. Matkakuviin ei välttämättä kannata palata heti matkan jälkeen, joskus muistojen verestämistä kannattaa hieman venyttää. Nyt parin viikon kuluttua reissun saa elää uudestaan. […]