Helmikuun ensimmäisen viikonlopun vinkit

Huomenna pyörähtää helmikuu käyntiin. Se on ainakin omassa mielessäni sellainen puhtaan valkoisen lumen, kovan pakkasen ja kuuman kaakaon kuukausi. Nyt kun katsoo pihalle, ja räntää sataa minkä jaksaa, tämä mielikuva on hieman kaukainen. Loskaa vastaan on kuitenkin taisteltava, ja sitä varten minulla olisikin tulevalle viikonlopulle kaksi vinkkiä.
1. Mari Johanna vintage pop up -kauppa
Vaatelainaamossa to 31.1-su 3.2 klo 14-17,
Salomonkatu 17A, 4.krs. 
Käteismaksu.
Kävin tänään ensimmäistä kertaa kovasti puhutussa Vaatelainaamossa, jossa järjestetään pidennetyn viikonlopun ajan kierrätettyjen vintage-vaatteiden pop up -kauppa. Tällaiset hetkelliset putiikit ovat lemppareitani. Pöydille on nostettu mitä kauneimpia koruja, muita asusteita ynnä muuta, ja rekit ovat täynnä mekkoja, paitoja, takkeja ja vaikka mitä. Hinnat ovat luonnollisesti perinteisiä kirpputoreja korkeammalla, mutta eivät keskimääräisellä second hand-kivijalkaliikkeiden hintatasolla. Vaatelainaamon tunnelma on intiimi ja ystävällinen, ja henkilökunta on osaavaa ja hyväntuulista. Suosittelen.

Psssst! Ylläolevat aarteet lähtivät kangaskassissani kotiin:
– kirkkaansininen, aitonahkainen takki (30 euroa).
– pieni, ruskea nahkakukkaro (4 euroa).

 2. Fida-Mylläkkäpäivät

Fidan puolikkaista hinnoista saadaan nauttia ympäri Suomen kaikissa liikkeissä, mutta erityisesti haluaisin vinkata uudesta liikkeestä Lönnrotinkadulla. Helsingin keskustan uusi Fida on avattu aivan Forumin kylkeen (Kenkä-Marskilta muutama talo ylöspäin) ja putiikkiin pyritään tuomaan Hakaniemen liikkeen kaltaisesti juuri eritoten retro- ja vintage-aarteita ja valtavirrasta poikkeavampaa vaatetta ja tavaraa. Perjantaina ja lauantaina kaikki Fidan sisältö on siis puoleen hintaan, suosittelen lämpimästi.

Näitä suosittelen näiden kahden aiemmin mainitun lisäksi:
Kakkugallerian kakkubuffettia
– Kauppoihin huomenna ilmestyviä, legendaarisia merkkareita
– Weekdayn uutta verkkokauppaa
– Cashmir-neuleita
– Läheisten muistamista pienin lahjoin
– Itsensä muistuttelua tulevasta ystävänpäivästä
– Oscar-valvojaisten suunnittelua
– Lievää ja terveellistä stressiä asioiden aikaansaamiseksi
– Korkolappujen uusimista ennen kiusallisen terävää kopinaa
– Valkoisia neilikoita
– Muutaman pienen hetken pidempiä halauksia
-Henriikka

 Lönnrotinkadun kuvat: Fida

18 kommenttia

  1. Ansku 31.1.2013

    Kehitit mulle just huomisen ohjelman pois ylioppilaskirjoituksiin lukemisista ja muista velvollisuuksista. Kiitän!

    Vastaa
  2. Peeta 31.1.2013

    Oho enpä tiennykään tosta uudesta Fidasta, kiitti vinkistä! Pakko mennä heti huomenna :)

    Peeta,
    http://rawdesignblog.blogspot.fi/

    Vastaa
    • Henriikka 6.2.2013

      Hei joo, se on musta näillä näkymin se Helsingin toiseksi kivoin Fida. Toivottavasti löytyi aarteita :—)

      Vastaa
  3. Anonymous 31.1.2013

    kyllä ketuttaa kun oulussa asustaa, ja näkee näitä ihania etelän aarreaittoja!

    Vastaa
    • Henriikka 6.2.2013

      No voi, mä oon itsekin punniskellut paljon, että inhottaako porukkaa liikaa, jos ja kun tulee Helsinki-juttuja. Mutta mä en oikein muusta osaa kirjoittaa tällä hetkellä, niin en ehk näillä mennään.

      Oulu on ihana!

      Vastaa
  4. Emma 1.2.2013

    aww minä haluan tuon vesimelonilaukun<3 niin minua :P

    ♥Visit My Blog One Less Lonely Dancer♥

    Vastaa
    • Henriikka 6.2.2013

      Se on kyllä aivan aivan ihana. Olisin ostanut, jos 45 euron hinta ei olisi tässä rahatilanteessa kirpaissut niin suuresti.

      Vastaa
  5. miijamarya 1.2.2013

    kiitti Fida-vinkistä! ja omnomnom kuinka odotankaan merkkareita!

    http://www.helsinkitoday.blogspot.com

    Vastaa
    • Henriikka 6.2.2013

      OMNOM merkkareita. Ihan parhaita, parhaita parhaita.

      Vastaa
  6. Anonymous 1.2.2013

    Oii kiitos kaikista vinkeistä! Vaatelainaamo here I come!
    ps, valkoinen silkkipaita löysi kotiin, ja on ihanempi mitä uskalsin toivoa! Pääse tänään paljettien seuraksi :)

    -laura

    Vastaa
    • Henriikka 6.2.2013

      IHANAA, se onkin helmipaita. Toivoinkin sen löytävän aitoa silkkiä ja valkoista kauneutta arvostavan kodin.

      – Toivottavasti vaatelainaamostakin tarttui mukaan samanmoisia arteita.

      Vastaa
  7. AINO 1.2.2013

    Tuo vesimelonilaukku! Omg! Miksi en asu Helsingissä…

    Vastaa
    • Henriikka 6.2.2013

      OMG en tosiaan tiedä. Vesimelonilaukku on ehdottoman hyvä syy muuttaa tänne.

      Vastaa
  8. Tuuli 1.2.2013

    MERKKAREITA! Hallelujaa, tätä on odotettu!! Kiitos vinkistä, enpä ensi kerralla kävele karkkihyllyn ohi!

    Vastaa
    • Henriikka 6.2.2013

      Hhihih, eipä taida aika moni muukaan legendakarkkien fani.

      Vastaa
  9. klemen 1.2.2013

    Just found out your blog. Love all photos and your style is awsome!

    I follow you now.
    Klemen from Slovenia

    http://www.podezju.blogspot.com

    Vastaa
    • Henriikka 6.2.2013

      Thank you Klemen! I’m honored.

      I should visit your blog also.

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.