Kun olin lapsi, äitini pumpulipurkissa oli useimmiten valkoista pumpulia. Sillä poistettiin kirkkaanpunaiset kynsilakat ja välillä töpöteltiin poskia. Oikeastaan en lapsena hahmottanut pumpulin tarkoitusta, mutta se oli ihanaa ja pehmeää ja sitä pystyi repimään irti pilvipalasina kokonaisesta pumpulimassasta.
Joskus äitillä oli kuitenkin poikkeuksellisesti sellaista karkeampaa, värikästä pumpulia. Pastelliväriset pumpulipallot olivat erillisiä, eivätkä muodostaneet pukinpartaa muistuttavaa massaa. Rakastin niitä pastellipalloja vielä enemmän kuin tavallista pumpulia.
Näistä kuvista tuli mieleen samantien ne pampulat. Mennään näissä tunnelmissa viikonloppuun.
Toisen kuvan pitkä flanellipaita-henkinen takki on niin hieno. Olen ajatunut sellaiseen kaamospukeutumiseen, että minulla on usein perusfarkut ja yksivärinen neule. Se ei ole tällaiselle kokeilijapukeutujalle hyväksi. En osaa valita vaatteita edellispäivänä, eikä aamulla tee mieli vaihtaa yöpaitaa pois ennen kuin viime minuutilla. Ei siinä hetkessä pahemmin pohdita, ottaisiko vaaleanpunaiset vai vaaleansiniset sukat. Vaikka pitäisi, se toisi energiaa. Ei pitäisi valahtaa alhoon, jossa kaikki toiminta vauhdittaa alamäkeä väsymykseen ja alakuloon.
Pumpuliunelmissa voi pysyä, vaikka ympäristö kadottaisi kaikki värinsä ja kaiken loistonsa. Siinähän sitä vasta näyttääkin hyvältä, kun saa tunnustaa väriä kaiken harmauden keskellä.
Viikonloppu, viikonloppuu, viikonloppuu!
Pumpulia kaikkien marraskuuhun.
– Henriikka
Kuvat: Nasty Gal / Lookbook
HUOM! BLOGI SIIRTYY 1.12. LÄHTIEN OSOITTEESEEN WWW.AAMUKAHVILLA.FI
Ooooh miten ihania kuvia! Sekä mallit että kuteet kolahtaa. Toi vihreä bomber on kyllä tosi lähellä sitä mun takkia :-O siinäkin on ihan samanlainen kirjailu tossa edessä, mutta Paula-versiona!
NIIN onkin! Ho hoh. Olen ikuisesti katkera Paulasta. No ei vaan, se on hieno takki. Pidä hyvää huolta.