Luin eilen päiväkirjaani kesältä. Kirjoitin harvakseltaan ja epäsäännöllisesti, mutta hyvin syvästi omista tunnoistani koko kesän ajan. Kun kirjoitan, en juuri ajattele mitään muuta. Uppoudun kirjoittamiseen ja oivallan sen kautta uusia ajatuksia maailmastani ja itsestäni. Ymmärrän usein mitä mieltä olen.

Olin kesäkuun alussa yksin lomalla Tampereella. Muistan kyllä, että kirjoitin silloin lähes taukoamatta. Päiväkirjaani ilmestyi useita kymmeniä kirjoitettuja sivuja. Muistan myös, että laitoin löydetyn neliapilan prässiin vihkon sivujen väliin.

En kuitenkaan muistanut, että kirjoitin listan minulle tärkeistä asioista. Eilen löysin kohdan ja luin sen Jannelle. Hän kuunteli tarkkaavaisesti, oli hetken hiljaa ja totesi, että hänestä olisi kiva, jos jakaisin ajatukset blogissani. Että olisi hienoa, että lukijat voisivat hahmottaa, millaiselta pohjalta kirjoittaja ponnistaa ja voisivat toisaalta ymmärtää kirjoituksia paremmin sen kautta.

Vaikka ajatus lauseiden jakamisesta tuntuu jännittävältä, niin tässä ne nyt tulisivat:

”Mulle on tärkeää vapaus. Rohkeus. Turva. Toivo. Nauru. Huumori ja sen eri tasot. Usko hyvyyteen. Yrittäminen. Lahjakkuuden löytäminen. Heikomman puolustaminen, oikeudenmukaisuus. Anteeksianto. Että saa toisen mahdollisuuden. Luonto. Armollisuus itseä ja muita kohtaan. Lempeys, lujuus, sinnikkyys. Into, inspiroituminen ja aito pakahtuminen. Tunteet, intuitio. Vaistot, joita ei muka ole. Elämän ihmeellisyys. Usko siihen, että asiat – ja rakkaus – voivat kestää ikuisesti.”

Rakkaudella,
Henriikka

Ps. Filmikamerakuvat ovat 19-vuotiaasta Henriikasta, joka asui Jyväskylässä toivoen, että löytäisi selkeämmän suunnan elämälleen, mutta jonka arvot olivat silloinkin samat.