
Kakkuhammasta kolottaa? Pitäisi saada helposti makea jälkiruoka? Kokeilepa japanilainen kolmen ainesosan juustokakku. Tarvitset todella vain kolmea ainesosaa.
1. Tarvitset kakuntekoon: 3 kananmunaa, 120 g valkoista suklaata ja 120 g tuorejuustoa.
2. Laita uuni lämpiämään 170 asteeseen.

3. Erottele valkuaiset ja keltuaiset. Laita valkuaiset jääkaappiin odottamaan.

4. Sulata suklaa esimerkiksi vesihauteessa tai varovasti kattilassa tai mikrossa.
5. Sekoita sulan suklaan joukkoon tuorejuusto. Veivaa seos tasaiseksi.

6. Lisää seokseen kananmunankeltuaiset. Sekoita.

7. Vatkaa valkuaiset sähkövatkaimella kovaksi vaahdoksi. Vaahto on tarpeeksi kovaa, kun se ei tipu kulhosta, vaikka sen kääntäisi ylösalaisin.
8. Lisää valkuaisvaahto taikinaan: Ensin 1/3 ja sekoita kunnolla. Sitten toinen osa ja sitten kolmas osa. On tärkeää, ettei sekoita kaikkea joukkoon kerralla. Sekoita tasaiseksi.

9. Valitse uuninkestävä astia/astiat. Taikinaa ei ole paljon ja kakusta tulee näyttävämpi korkeassa astiassa. Voitele leivinpaperi, asettele se ja kaada taikina tasaisesti astiaan.

10. Kaada kuumaa vettä pellille ja laita pelti uunin keskitasolle.

11. Paista kakkua 15 minuuttia 170 asteessa, jonka jälkeen 15 minuuttia 160 asteessa. Sammuta tämän jälkeen uuni, mutta jätä kakku jäähtyvään uuniin vielä 15 minuutiksi.

12. Ota kakku pois uunista, anna jäähtyä ja poista astiasta varovasti.

Näin pienestä taikinasta saat pienen kakun. Isommalle porukalle kannattaa valmistaa vähintään tuplamäärä. Niin kuin perinteinenkin juustokakku, myös tämä paranee vähän vetäytyessään (esim. yön yli jääkaapissa).
Koristeeksi voi ripotella tomusokeria, tai lisätä rinnalle jätskiä, hilloa tai vaikka raikasta hedelmä- tai marjakastiketta.
Enjoy!
-Henriikka
Alkuperäinen resepti täältä.
Onpa kiva ohje, menenee kokeiluun! Mutta onko kohdassa 8. virhe, vai mitä tarkoittaa lause: ”On tärkeää, ettei sekoita kaikkea joukkoon kunnolla. Sekoita tasaiseksi.” Ei siis sekoita kunnolla, mutta tasaisesti? :D Olisiko, että on tärkeää ettei sekoita kaikkea joukkoon kerralla?
WOPS! Korjattu! ”On tärkeää, ettei sekoita kaikkea joukkoon KERRALLA.” Eli juuri niin kuin ajattelit.
Ei oo todellista, tää resepti vissiin viime kesän suuri hitti, mutta itse törmäsin siihen ensi kertaa viime maanantaina. Lupasin kavereille, että leivon kakun kun tulevat pääsiäiseksi käymään ja tuossa pari tuntia sitten kävin hakemassa kaupasta tarvikkeet tätä reseptiä varten. Ja nyt se kakku on täällä sun blogissa, pelottavaa ?
P.s. pohdin kaupassa että tuleekohan tästä oikeasti hyvää, harmittelin kun löysin vain reseptejä, en varsinaisia makuarvioita. Mutta luotan suhun, ehkä tästä tulee hyvää ?
Älä nosta odotuksia liian korkealla! Tokihan sille on syynsä, että juustokakussa on yleensä enemmän aineksia. Mutta mun mielestä tämä on oikeasti vallan hyvää. Siis tosi hyvää. Ja ennen kaikkea helposti ja nerokkaasti.
Vau mitkä siniset kulhot! Varsinkin valkuaiskulhon kuviointi on suorastaan silmiähivelevää.
No eikö ole! Ja edulliset olivat kuule, Stockmannilta ostin. Kiitos.
Siis tästä blogitekstistä on jo vuosi ja mä oon varmaan nyt viidennen kerran tehnyt tällä ohjeella. Vihdoin ja viimein näyttää samalta :’D Kummasti auttoi, kun ostin hyvin samantapaiset uunikipot. On se aiemminkin hyvää ollut, muttei kauhean kaunista.
On muuten ihan perusjuttu, että googletan ”aamukahvilla japanilainen juustokakku”. Ei tarvi laittaa ohjetta talteen, kun muistaa, millä googletuksella sen löytää.