
Kevään ja alkukesän pihakirpputorit ovat olleet tarjonnaltaan hyviä, mutta mitä omaan ostoaktiivisuuteeni tulee, olen ollut luuseri. En ole löytänyt juuri mistään juuri mitään ja oikeastaan koko kierrätys on tursunnut korvista ulos. Tuntuu, että kirppistely menee usein omantunnon puhdistamiseksi. Surkeaa lumppua myydään eteen päin parin kerran käytön jälkeen: pois silmistä, pois mielestä. Olen iloinnut kotiseutumatkailusta, mutta jättänyt second hand -aarteet ahkerammille.
Viime viikonloppu käänsi kuitenkin tuulen suunnan. Pääsin Kumpulan Kyläjuhlien ja koko kansan Siivouspäivän myötä kunnolla vauhtiin, ja ilmeisesti siskoni on veistetty samasta puusta.


Kumpula, klo 10:05, Roosaliina & Henriikka
”Hei, joko on peli pistetty käyntiin?”
”Juuri hoidin ensimmäiset kaupat. Ostin oudon, vihaisen puuhevosen. 3 euroa.”
”Miksi?”
”En tiedä. Se tuntui hyvältä ajatukselta. Entä sä?”
”Peli vihelletty käyntiin. Ostin minimölkyn.”
”Minimölkyn! Mitä vitsiä? Miksi?”
”No, se näytti niin söpöltä. 2 euroa.”
Että niin, puisia asioita on hankittu nyt molemmille siskoille. Tämä kesä meneekin sitten minimölkyn parissa, puuheppa kainalossa. Mikäs sen parempaa.
Kuka tunnustaa tehneensä vielä parempia löytöjä viikonloppuna? Vaikea uskoa.
– Henriikka
Kuopion torilla oli sunnuntaina suurkirppis ja sieltä löytyi italialainen mutteripannu ja 80-luvulla tehty liikennemerkkimuistipeli yhteensä 5 eurolla. Oikeasti olin koko päivän töissä ja pääsin käymään vain yhden myyjän pöydässä. Mutta se riitti ja pannu ja peli tuli tarpeeseen :)
Voi hitsi kun kuulostaa hyvältä! Joskus yksi hyvä pöytä on parempi kuin tuhat turhanpäiväistä.
minimölkky ja puuhevonen – voiko olla parempaa?
Tuskin, tuskin siskokulta.
Nyt on kyll pakko kommentoida, sillä nykyisin olen löytänyt pelkkiä aarteita kaikkialta. Kumpulasta lähti mukaan ihana pehmolelu dino, josta on tullut mun paras kaveri. Muita pihakirppiksiltä on tarttunut mukaan esim. geelimäinen kameleoni 20:llä sentillä, sekä muun muassa minikokoinen pehmolelupossukolmikko. Löysin vielä auttiaannäköisillä kissoilla koristettuja sisustusesineitä ja Tipun, joka on munasta just vapautunut kananpoikanen, joka löllii noin metrin pituisen metallikepin päällä. Huhh.
Jos nyt olet se tuttu Ester, niin hurja kun sun suomen kieli on niin priimaa. Ihan uskomatonta! Täytyy kyllä myöntää, että nauroin katketakseni sun kirppislöydöille. ”Tipun, joka on munasta just vapautunut kananpoikanen, joka löllii noin metrin pituisen metallikepin päällä”. Haluisin todella nähdä kuvan!
mää ostin valurautapannun kesäretkille! lettujaaaa…. ;)
Ouuuuuu! Äläkä unohda Tarte tatinia!
Ah ihania löytöjä. Ja ihana blogi. :)
Itte oon viime aikoina hullaantunu kirpputoreista. Lumppuja en suostu ostamaan ja henkkamaukkayms kamaa, vaan jos se on oikeasti hyvä. Mutta eilen löysin Täällä Pohjantähden alla kaikki kolme osaa yhteensä 60snt. Ja niitä oon koittanu jonki aikaa karttaa kirjastostakin, mutta ei vaan löydy ei. Nyt on mitä lukea kesällä, vielä jos jäis aikaa ja eritoten jaksamista 8,5h kesätyöpäivien jälkeenin. :—D
Kiitos Marianna, kiva kuulla että joku on pääässyt kunnon kirppishöyryihin. Mutta nuo kirjalöydöt oli kyllä aikamoiset, ei oo tottakaan. On sulla vähän noiden kanssa tekemistä, mutta mukavaa kesäpuuhaa.
toi heppa !!! ihan super
minä löysin juuri ihan huikean kukallisen midimekon ysäriltä eurolla, jee
NO eikö oo! Aika vihainen mutta tosi sympaattinen. Ja joo, mä katsoin sun blogista että hulluutta, mitä löytöjä. Nooouuuu!
[…] vatsaan kunnon katukeittoa ja hummusleipää. Kangaskassiin kertyi vaatetta, parit kengät ja se puuhevonen. Ja vieläpä parasta lauantaiseuraa. Ei taaskaan mikä turha […]
Näihin kirppistelyihin liittyen visainen purtava pähkinä: 15.6 kallion puitokirppis vaiko konttiaukion kirpputoritapahtuma? Ostajana rientäisin yhdestä toiseen ja kentien muutaman kerran edestakaisin, mutta osaatko neuvoa kumpaan kannattaisi mennä ja panostaa myyjän näkövinkkelistä katsoen?
Heippahei Oona ja kiitos kun luotat mun kirppisammattitaitoon. Haha.
Hmm hmmm. Mä menisin itse Kallion puistokirppikselle. Siellä on luultavasti kivempi tunnelma. MUTTA konttiaukion kirppikseltä vois irrota enemmän rahaa, koska usein kallion kirppiksillä on ylitarjontaa. Siinä onkin visainen pulma. Tunnelma vai raha?