Jos olisin Tinderissä, niin tämä ensimmäinen kuva voisi olla profiilikuvani. Kertoo minusta kaiken olennaisen. Käsi määrätietoisesti karkkipusissa ja turbaani visusti päässä liian likaisten hiusten vuoksi – jälkimmäistä ei onneksi pelkkä kuva kerro.
Vietimme eilen spontaania leffailtaa. Tajusin yhtäkkiä minulla olevan pari leffa- ja herkkulippua käyttämättä ja ehdotin Jannelle Kaunotarta ja Hirviötä.
Kun talsimme yhdessä karkkikaupan kautta Tennispalatsiin, Janne tuntui kävelevän minua muutaman metrin taaempana. Nauroi, että olen melkoisen pulsun näköinen.
Ota tai jätä, sanoin. I feel great!
Valehtelin vähän kirjoittaessani, että ensimmäinen kuva kertoo kaiken olennaisen, sillä jotain oli auttamattomasti pielessä: en ollut koskaan, ainakaan yläasteen jälkeen, ottanut noin pientä karkkipussia. Hintaa oli vain 4,85 euroa! En ehtinyt kiireessä lapata kuin pari hassua lepakkoa, Susu-palaa, vadelmatoukkaa ja sokeroitua vesimelonipalaa.
Kaunotar ja Hirviö oli tosi hyvä. Ei niin hyvä, että olisin haukkonut henkeäni tai uppoutunut tarinan vietäväksi täysin, mutta tosi hyvä kuitenkin. Visuaalinen maailma on upea, kaikki näyttelijät hyviä ellei erinomaisia ja taikamaailma saatu kuvattua totuudenmukaisesti. Itkin erityisesti isä-kohtauksille.
Elokuvissa käyminen on ihanaa. Napata turvallinen takarivin paikka, uppoutua penkkiin, itkeä vuolaasti ja nauraa höröttää. Olla hetki yksi yhdessä reagoiva yhteisö tuntemattomien ihmisten kanssa.
Tämän hetkisestä ohjelmistosta haluaisin nähdä ainakin A United Kingdom, Frantz, Hidden Figures, Jacques – elämä merellä, Joka toinen pari, Saattokeikka, Moonlight, The Salesman, Three Generations ja your name.
Lisäksi eilen ruudulla pyöri King Arthur – Ledeng of the Sword -elokuvan traileri ja pakko nähdä sekin, kunhan se saapuu valkokankaille. Oho! Tarvitaan näköjään monta spontaania iltaa.
Jos minulla olisi Tinder-treffit, voisin rintapieli-auringonkukan sijasta kertoa tuntomerkiksi:
”Tunnistat minut irtokarkkipussista.”
Voisin sitten tarjota ensikohtaamisella vaikka vaaleanpunaisen ufon. Tai siis voisin, jos haluaisin jakaa karkeistani. Ehkä hyvä, etten ole Tinderissä.
-Henriikka
takki/Minimum, turbaani/KN Collection, college/second hand, kengät/Vagabond, karkit/Makuuni (ha ha ha)
Salaisuuksien illallinen on myös erittäin hyvä. Supsittelen lisäämään listallesi.
Nonniin, listan jatkoksi vaan. Pitääpä käydä heti ottamassa selvää, millaisesta elokuvasta on kysymys. Kiitos vinkistä.
Siis suosittelen ?
Et näytä pulsulta.
Hahhaa, ehkä Janne pikkuisen liiotteli.
VIHDOIN TÄMÄ PALJON ODOTETTU KARKKIPOSTAUS!
Muahhaahaa, saamasi pitää.
Nämä sun jutut tempaisee mukaanssa kerta toisensa jälkeen! Niin hyvin kirjoitettu tämäkin. Ihanan elämänmakuista ja todenmukaista. Pulsulta et kyllä näytä.
No mutta voi, miten kiva kuulla. Aivan mahtava kommentti. Kiitos Suvi. Mainiota, että oot mukana.
Mua pelottaa nykyiset irtokarkkivalikoimat, jotka vaan paranee paranemistaan. Viimeksi manguin mieheltä kaupassa saanko ottaa eurolla suosikkeja, lopulta myöntyi ja meni vielä 15 senttiä yli :’D
ps. spontaanit jutut on usein just niitä parhaimpia!
No sanos muuta. Mitä kaikkia ihania yllätyksiä sieltä löytyykään.
ps. Oot ihan oikeessa. Toivon, etten ikinä muutu spontaanittomaksi.
Hidden Figures on muuten ihana myös!