Tänään on ollut kehno päivä. Sellainen yksinkertaisesti kehno, ei selittelemistä.

Oli mahdotonta herätä herätyskellon soittoon. Torkutimme tuhannesti, vaikka oli hienoja lauantai-suunnitelmiakin. Aamiainen oli sentään hyvä, mutta söin sen lösöttäen laiskasti ja silmät miltei ummessa.

Päivä meni Nuuksiossa, Habitaressa ja kierrätyskeskuksessa. Lähtökohtien piti olla pelkästään positiiviset, mutta olen mennyt sakeassa sumussa. Koko ajan kiukuttaa, ja olo on kauttaaltaan kärsimätön. Edes Nuuksiosta poimittu suppilovahveropussillinen ei auttanut kuin muutamaksi minuutiksi.

Äsken katsoimme Downton Abbeyn viimeisen jakson. Nyt ei ole edellisten kuukausien aikana totuttua iloa enää jäljellä. Jälkikäteen ajateltuna viimeinen jakso olisi kannattanut säästää mieluummiin hyvään päivään. Nyt vain katsoin puolitoistatuntisen ohjelman kulmat kurtussa tuhisten. En ollut tajunnut varata edes mitään teemaruokaa, en edes teetä.

Kohta tulee ystävä kylään. Minun piti järjestellä hienoja syntymäpäiväyllätyksiä, metsäretkiä ja aamukahveja teltan terassilla, mutten ole saanut mitään aikaiseksi. Istua möllötän, ja kortti on juuri ja juuri kirjoitettu.

Viime vuonna oli drinkkejä, hohtominigolffia ja Magic Mikea. Tänä vuonna on sotkutukkainen ystävä huonolla tuulella.

Onneksi äsken tuli viesti: ”Mutta ei mitään stressiä, vaikka kahvia hörppien sinun kanssa on myös parasta.”

Hassusta lauserakenteesta huolimatta annan surkean päivän ajatusten valua mielestäni lattialle ja luikerrella ikkunasta pihalle. Pöydälle aitoja kukkia ja ryhtiä suoremmaksi. Vielä muutama minuutti rehellistä kiukkua, ja kun ovikello soi, olen vastassa hymyllä.

Vaikka kahvia hörppien minun kanssa on myös parasta. Siihen luottaen, sen minä osaan.

-Henriikka