Arvatkaa mikä tuntuu ihanalta? Rauhoittavalta. Suoraan sanoen erinomaiselta. Se, etten kaipaa ulkomaille. En kaipaa reppureissuun kauas pois, palmun alle maailman toiselle puolelle tai löytöretkeilemään kaukomaille. Ettei tee mieli lähteä minnekään.
Että ajatellessani juna- ja bussiasemia, tuntuu kivalta ja turvalliselta, sopivan pieneltä. On miellyttävä ajatus käydä pikkureissuilla naapurikaungeissa ja matkustaa ehkä lähimpiä pohjoismaita roadtrippaamalla. Kulkea ehkä joskus hissukseen junalla Italiaan. Mutta ajatellessani lentokenttiä, tulee vähän vieras olo. Sellainen, että sinne ei kyllä huvittaisi nyt lähteä. Ei siltikään, vaikka olen aina rakastanut istua lentokenttien kahviloissa ja katsoa, kuinka ihmiset tulevat ja lähtevät. Kuinka he kaikki elävät aivan eri vuorokaudenrytmeissään ja syövät ja juovat ihan mitä sattuu: kaljaa aamuaikaisella ja aamiaissämpylöitä ja -munakasta keskiyöllä. Vaikka olen nauttinut, kun lähden ja saavun takaisin.
Tiedän, että on vielä kovin aikaista huudella mitään. Vaikka aika tuntuukin pitkältä, olen ollut Suomessa vasta noin kolme kuukautta. Naurettavan lyhyen aikaa. Mutta tiedossa ei ole yhtäkään reissua kauas, ainoatakaan lentolippua ei ole sähköpostissa odottamassa, enkä koe kaukokaipuuta, edes pientä. Odotan vain, että saan käpertyä peiton alle katsomaan luonto-ohjelmia ja dokumentteja maailmalta ja että saan matkustaa lähelle, mutta intensiivisemmin. Se riittää.
Jos saisin päättää, tämä tunne saisi kestää ikuisuuden. Olisi huojentavaa, etten enää koskaan kaipaisi kiivaasti kauas. Mutta tiedä sitä sitten. Luultavasti kaipaan ja sitten joudun miettimään, mitä sille kiivaudelle teen.
Tulevana perjantaina lähdemme äidin ja siskon kanssa Tallinnaan ja tuntuu oudolta ja toisaalta myös oudon hyvältä, että minireissu, jonne olisin ennen lähtenyt ilman ajatuksen ajatusta, suinpäin, herättää nyt kovaa ilmastoahdistuksesta johtuvaa ajatuskierrettä ja mietintää kotiin jäämisestä.
Tunnen itseni liian hyvin ymmärtääkseni, että keulin helposti. Liian helposti. Se on kaikki tai ei mitään. Tai oikeastaan aina vain kaikki ja siinä se. Joten odotan jo innolla, kenen laulua kolmen kuukauden päästä laulan. Nyt on hyvä näin.
-Henriikka
Kuvat viime kesältä Sveitsistä, vuoristolammelta, johon Vienan kanssa pulahdimme:
Sara Vanninen / Tickle Your Fancy
Tärkeitä sanoja, kiitos kun sanot ne. Näitä kun alkaa nähdä useammin ja monelta taholta, saadaan varmasti lentomatkailu normina ja sen myötä lentojen järjettömät päästöt vaihdettua puhtaampiin matkustusmuotoihin. Aina ei todellakaan tarvitse lähteä kauas. Sinun viimeaikaiset luontokuvat ovat puhaltaneet uutta tuulta kyteneeseen Suomi-kipinään.
Kuinka paljon itse kadunkaan muutamia vuoden aikana huvikseen lasten iloksi tehtyjä laivamatkoja. Kunpa olisin tiennyt niiden(kin) haitallisuuden. Enkä edes erityisesti pidä laivamatkoista. Olisi siis varmasti itselläkin parantamisen varaa, vaikka lennot ovatkin olleet vähäisiä.
Yritän tässä nyt vain sanoa, että ihanaa kun pohdit näitä asioita avoimesti, sillå on merkitystä!