Siinä se nyt on, rakas orkideani. Juuri kun kuukausi takaperin leijuin, että kerrankin onnistuu kukkien kasvatus ja elossapito. Kell’ onni on, se onnen kätkeköön.
Ylpeys käy lankeemuksen edellä. Olisi pitänyt muistaa. Olisi pitänyt pysyä nöyränä ja keskittyä siihen, että kasvi pysyy virkeänä ja elinvoimaisena. Ahkeruus on onnen äiti, sillä on vara vaivassakin. Ei olisi pitänyt ylpeillä, että tässä ollaan jo pidetty orkideaa elossa kolmatta kuukautta. Melkein lähdin neuvojan teille. Keulimaan ennenaikaisesti.
Alamäki alkoi heti voitonriemuni jälkeen. Se oli väistämätöntä syöksykierrettä seuraavasta viikosta lähtien, kun olin avannut maailmalle kauniita kukkakuviani. Kärsi, kärsi, niin kultaisen kruunun saat. Näissä vanhoissa sanonnoissa on totisesti totuuden jyvää.
Äänellänsä se variskin laulaa. Puutarhataidoillaan se Henriikkakin pyrkii viljelemään ja kasvattamaan. Tällä kertaa päästiin kolmeen kuukauteen, ehkä ensi synttärikukan kanssa tuplaten. Älä nuolaise ennen kuin tipahtaa, voisin tähän väliin kirjoittaa, mutta nappaanpa sen sijaan sanonnoista kauneimman: ”Toivossa on hyvä elää.” Ei pidä suotta maalata piruja seinille.
Täten lopetan valitusvirteni, pysyn tästä lähin nöyrällä ja vaatimattomalla tiellä. Tai sitten en. Kel onni on, se onnen koko maailmalle karjukoon, on vanha henriikkalainen sananlasku.
Kahden kauppa on kolmannen korvapuusti, sanoo toinen vanha sanonta. Ei hajuakaan mitä se tarkoittaa.
– Henriikka
Muhun upposi erityisesti vanha henriikkalainen sananlasku!
Uskomattoman viisas ihminen sen takanakin.
Hei Henriikka! En vielä tässä vaiheessa heittäisi kukkaa pois, jos et ole esim. ylikastellut niin että lehdet ovat ihan mädät tms. Saimme muutama vuosi sitten anopilta lahjaksi orkidean jossa oli kauniit kukat. Kasteluvirheen takia kukka lensi noin toisella kastelukerralla kaaressa alas hyllyn päältä niin että muutama ruoti katkesi ja kukat lähtivät irti. Annoin raukan kuitenkin olla hyllyn päällä ja eipä aikaakaan kun se kasvatti uudet ruodit ja kukat. Ehkä sinunkin orkideasi aloittaa vielä uuden elämän.
Ups. Viskasin jo bioon. Kaarella ja raivolla.
Mutta jos totta puhutaan, niin kaikki keinot olivat ehkä jo käytetty. Kun vertaa ekoihin, terveisiin kuviin, niin kukan varret ovat aivan eri värisetkin. Näissä ne ovat oranssihtavat, kokoon kuivuneet ja hauraat.
Henriikkalainen sananlasku kuvastaa meikäläisen mielenmaisemaa. :D
Samassa veneessä <3
Ei tuo ole menetetty kukka! Voi ettet vaan olisi heittänyt menemään! Olisit leikannut vaan huonot pois ja jatkanut kastelua ja antanut kukalle rakkautta ja niin siitä olisi uudet kukat kasvaneet! Lehdet ja ilmajuuret näyttivät oikein elinvoimaisilta!
ups! Heitin jo, mutta itse asiassa saan sen kyllä kaivettua ylös ihan helposti. Jätin sen säälien nätisti pystyyn tönöttämään.
Ja sittenkö vaan jatketaan kastelua? Mitä ihmettä? Kuolleiden varsien kanssa? Kuinkas pitkään tuollaista rumilusta tulee katsella ennen kuin uudet kukat tupsahtaa?
Kukkavanan kuihtuminen kuuluu ihan normaaliin orkidean elämään. Nuo orkideat kukkii noin 1-3 vuoden välein, ja kukintojen välissä kukkavana kuihtuu. Joskus kukkavana säilyy kukinnan jälkeen ja saattaa jopa kukkia uudestaan. Yleensä kuitenkin kukkii vain sen kerran. Nyt vaN kukka pois roskiksesta ja jatka vaan hoitamista kuten ennenkin. Silloin tällöin kannattaa lannoittaa orkideoille tarkoitetulla lannoitteena ja kyllä se vielä kukkii uudelleen. Kärsivällisyyttä vain! Perhosorkidea on tosi kestävä, vaikka sitä vähän laiskasti jaksaisikaan kastella. Itsekin olen vähän ailahteleva kukkien hoitaja, mutta näiden kanssa mulla synkkaa!
No mutta onpa hyvä, että otin asian esille. Sain paljon lisää tietoa orkideoista. Ihan huippu juttu, eiköhän musta vielä melkoinen viherpeukalo leivota.
Kiitos sinulle Noora!
Joo heti sieltä biojäteastiasta vaan pois se kasvi. Tuo on ihan normaalia orkidean toimintaa. Kunhan lehdet ja juuret on tallella, niin hyvä siitä vielä tulee :) Ei orkidean kuulukaan kukkia koko ajan. Kukkavanat kannattaa leikata pois siitä kohtaa, kun ne on ruskeat. Mulla on ainakin leikattu kukkavana alkanut työntämään uusia versoja vuosien jälkeen.
Kiitos kommentista Markka.
Onneksi en ollut biojätettä pidemmälle ehtinyt. Taidan olla vähän malttamaton hehee. Mutta kukapa tahtoisi pitää tuollaista kuihtunutta näkyvillä, kun oli ehtinyt tottua niin kauniiseen kukkaan…
Hups, mulle on käynyt sama juttu Orkidean kanssa. Muutaman kuukauden kukka pysynyt terveenä ja kauniina ja sitten yks kaks kupsahtanut. Muutama Orkidea on lähtenyt lennossa bioon, mutta sittemmin mulle kans toitotettiin, että ”kyllä se siitä vielä elpyy”. Ja pah! Ei ainakaan mun kasvatustaidoilla ja rakkaudella. :( Viimeisintä Orkideaa yritin noin puolisen vuotta elvyttää, mutta tuloksetta. Lehdet kyllä kasvoivat ja olivat ihan terveen näköiset, mutta varsia se ei enää tehnyt uudelleen, saati niitä kauniita kukkia. Meni hermo ja kärsivällisyys ja kukka (lehdet) saivat taas tuttuun tapaan kyytiä.
Haha, huikea kommentti. Kiitos siitä! Kuulostaa hyvin paljon minulta.
Toivottavasti minulla olisi onni tällä kertaa mukana ja orkideani olisi taas pian kaunis.
Noi näyttää kukintojen välillä tuolta ja se rupeaa sitten omia aikojaan kukkimaan. Kahvikylvyt ja sopivan paikan ettiminen – mutta jos lehdet kasvaa eikä ole mätö muuten, niin kärsivällisyyttä peliin.
Hei Mimmu, kiva kun kommentoit. Ehkä minun pitäisi olla tekemättä niin hätiköityjä päätöksiä..
Kahvikylpy kuulostaa aivan ihanalta. Pääsisinpä minäkin :-)
Ei hätää – kuten edellä moneen kertaan on vakuutettu. Orkidean kukat kestävät pitkään, mutta eivät toki ikuisesti. Kukkien lakastuessa tai lakastuttua varret näyttävät juuri tuolta, keltaisilta ja kuivilta. Kun kukkavarret ovat ihan rutikuivat, ne voi leikata pois mahdollisimman alhaalta. Tukikepit nipsuineen kannattaa säilyttää seuraavia kukintoja varrten! Sitten vaan kasvia kastellaan noin kerran viikossa ja liika kasteluvesi kaadetaan päällysruukusta tai lautaselta pois. Ensimmäisen orkideani minäkin heitin pois kyllästyttyäni odotteluun, mutta monta kasvia olen saanut kukkimaan uudelleen noin puolen vuoden lepotauon jälkeen. Yksi orkidea jopa näivetti lehtensä kukkien samalla kauniisti lopussa miltei lehdettömänä. Tsemppiä…
PUOLI VUOTTA!? Huhhuh, tässä kyllä oikeasti pyydetään kärsivällisyyttä. En ole ihan varma, löytyykö multa sitä niin kovasti. Yritetään kuitenkin.
Kiitos vinkeistä, tsempeistä ja tuesta Punahilkka. Niistä on varmasti apua.
Nyt en pysty olla lainaamatta erästäkin Pepe Willbergiä tai paremmin sanoen neroa hänen taustallaan Matti Mikkolaa:
”Sanotaan onnea ei muka näyttää saa
jos tekee niin se heti katoaa
aivan sama mulle mä oon onnellinen”
Näin!
Naulan kantaan Mikkolan Matti. Tämä sattui tilanteeseeni kuin nenä päähän.
Kiitos Rege!