Eilen kirjoitin, että vaikka sanat eivät ole lopussa, ne ovat lukossa. Sain todella hyviä, liikuttavia, kannustavia, ajatuksia herättäviä viestejä täällä ja somekanavissa – kiitos kaikista. Kiitos ihan oikeasti, ei vain nimellisenä heittona.

Niin kuin usein, kommentit saivat taas ymmärtämään niin paljon laajemmin itseäänkin, omia ajatuksia. En todellakaan ymmärtänyt, miten paljon olen loman tarpeessa, ennen kuin kirjoititte sen auki. Enkä tajunnut etenkään sitä, että sanani ovat olleet jumissa paljon sen takia, etten vain ole ollut kiinnostunut omista teksteistäni ja aiheistani. Joskus (aika usein) on lukitsevaa kirjoittaa itsestään, itsenään. Jututhan minulta eivät lopu, mutta intensiteetti ja kiinnostavuus kyllä kärsii, jos itsekin laskee sormet näppäimistölle jo valmiiksi väsähtäneenä.

Mietin myös sitä, että haluaisin olla rohkeampi kirjoittaja. Kirjoittaa tunteista, rankoistakin asioista, kirjoittaa rakkaudesta ja seksistä, kirjoittaa vihaisia tekstejä epäkohdista ja ylistäviä tekstejä autuudesta. Kirjoittaa niistäkin asioista, joista en niin tiedä, mielipiteistä, joista en ole varma. Mutta ensin pitää kerätä sitä rohkeutta, sillä internetissä kaadetaan kuumaa laavaa niiden päälle, jotka sanovat liian suoraan tai eri tavalla kuin itse olisi sanonut, vaikka ei ole edes aikeissa sanoa.

Vielä en alkanut lomailla. Mutta tänään tätä päivää eläessäni kirjoitin ylös kaikki asiat, jotka tulivat mieleeni ja joista haluaisin kirjoittaa. Tässä ne nyt sitten ovat (sensuroin vielä ne, joihin tarvitsen sitä rohkeutta):

Tappajahanhet ja -lokit

Millainenhan paikka Helsinki olisi ilman kakkaavia  Kanadanhanhia  EDIT: valkoposkihankia ja silmiä puhkovia raatelijalokkeja? Tuntuisiko taivaalta? Toisaalta taas Helsinkiin palatessani lokin nauru rauhoittaa, saa pulssin tasaantumaan ja miljöön tuntumaan kodilta.

Tarjoiluehdotus

Tiedättekö, kun kaupan tuotteissa on joskus kyljessä ”tarjoiluehdotus”. Esimerkiksi jossain einesmannapuurossa saattaa olla kyljessä kuva, jossa on puuro ja sen päällä voisilmä. Miksi ne ovat aina niin surkeita ehdotuksia?

Naulakottomat vessat

Ihan vain yksinkertainen naulakkotappi ovessa on sellainen luksus vessassa, että on uskomatonta, ettei sellaista ole kaikkialla. Varsinkin pissisten vessojen lattiaa tuijottaessa ei tee mieli laskea uutta reppua kaakeleille.

Paperi T

Samaan aikaan niin sairaan ärsyttävä ja niin sairaan hyvä. Niin ruma ja niin hullun kuuma ja komea. Ärsyttää, etten itse ole keksinyt niitä asioita, joita hän räppää.

Kahvilanpoju

Hain kahvia tutulta kahvilatyypiltä, josta minulla on joka vierailulla hirveä silmäkateus. Silmät ovat sellaiset pähkinänruskeat, ja ripset ovat pidemmät kuin hiukseni. Hän sanoi, ettei tiennyt minulla olevan blogia. (Mistä hän nyt olisi voinut tietääkään?) Kysyin mistä hän tietää nyt, ja hän sanoi nähneensä Facebookissa VR:n mainoksen, jossa hymyilin mustikoiden kanssa. Hauskaa. Otin kahvini ja poistuin lyhyiden, valkoisten silmäripsieni kanssa.

Auringonkukat

Ne taitavat kuitenkin olla kivoimpia kaikista kukista.

Kirjoittamisen ja alakuloisuuden korrelaatiosuhde

Nostaako kirjoittaminen minussa enemmän pintaan surua, haikeutta ja melankoliaa kuin iloa ja onnellisuutta? Viekö kirjoittaminen minut aina niin syvälle ajatuksiin, että masennun mahdollisesti herkemmin sanojen äärellä? Kannattaako se riski kuitenkin ottaa, jotta saa kirjoittaa?

-Henriikka

sadetakki/Everest, Stadium & farkut/second hand

Kuvat: Eeva Mäkinen / Kotisivut, Instagram, Facebook