Tämä viikko on ollut aikamoinen muutosten viikko. Olen aika puhki, naama kiiltää ja tukka sojottaa sinne sun tänne. Kävin Pasilan asemalta ostamassa litran greippi-vichyä ja pari pötköä raakasuklaata, vaikka en nyt voi kehuskella, että olisin niitä erityisemmin ansainnut. Ostinpa vaan.

Nyt istumme junassa kohti pääsiäislomaa. Äiti laittoi viestiä, että kotitekoinen pitsataikina kohoaa, ja pitsa on valmis, kun saavun. Janne käy Lahden kautta tsekkailemassa Lapkon ja Von Hertzenin kuuman kolmikon ja tulee sitten keskiyön aikaan perässä. Ehdin sillä aikaa jo vaahdota sisaruksille ja vanhemmille vaikka mitä.

Pääsiäinen on paras juhla vuodesta. Se tulee aina yllättäen, eikä sisällä minkäänlaisia odotuksia. Se on rauhan juhla, seesteinen miniloma ja kuin kihlat kesään. Lupaus jostain pysyvämmästä. Perhe kuuluu onneksi olennaisesti pääsiäiseen myös tänä vuonna. Kaappaan ne kaikki ryhmähalaukseen, vaikka tiedän että kiusaantuvat.

Pääsiäinen tulee nurkan takaa ja yllättää iloisesti. Sitten sitä helposti harmittelee, kun ei ole muistanut suunnitella mitä tulevina päivinä leipoisi tai millaisen pääsiäisbrunssin järjestäisi (Siinäkin suhteessa äiti on kyllä epeli, hän laitteli viestiä pääsiäisen ruokalistasta jo viime viikolla). Mutta toisaalta siinä se juju ehkä piileekin, ettei joulun kaltaisesti vouhoteta ja suunnitella päivätolkulla. Joulussa se suunnitteluvaihe tuppaa olemaan juhlaa tärkeämpi. Pääsiäisessä keskittyminen kohdistuu muutamaan päivään, jotka usein osoittautuvat kaiken keskittymisen arvoiseksi.

Surkean rakeisista (ajatellaan niitä vaikka romanttisen rähjäisiksi) junakuvista huolimatta tahtoisin toivottaa kaikille riemukasta pääsiäislomaa.

Antaa junien mennä ja tulla, otetaan me iisisti.

– Henriikka