Takkini alin nappi tippui muutama viikko sitten Fabianinkadulle. Olen edelleen katkera, että suunnitelmista huolimatta en mennyt sitä etsimään. Toisaalta eivät ne olleet kovin kummoiset napit. Ei se kadonnut, eikä jäljelle jääneet neljä. Nyt minulla on hyvä tekosyy vaihtaa niiden tilalle kauniimmat. Ei jaksaisi.

Pidän tästä ruskeasta takista laatikkomallisena. Yleensä jätän vyön suosiolla kotiin ja annan pitkän takin roikkua palikkana puoleen sääreen. Muutama päiväs sitten kuitenkin kokeilin takin omaa vyötä, kun nyt sellainen tuli ostaessa mukana matkassa. Eikä se oikeastaan ollut kovinkaan paha, vaan oikeastaan ihan okrai. Takin kaveriksi valikoitui vihreät Zaran puvunhousut ohuella ruskealla vyöllä ja Carlingslin ohut leopardipaita. JC:stä nappasin joskus muutamalla eurolla oranssit salmiakkimuotoa mukailevat muovikorvikset ja ne on musta mukava väriläiskä roikkumaan korvissa. Herrainkengät ja tsap siinä se.

Viimeisenä jäniskevennys: ”Todellisuus vasten valkoista naamaa”.

Ja hurratkaamme kaikki yhdessä, sillä sain vihdoin hommattua parturikäynnin ja nämä olivatkin hetkeen viimeiset kuvat kulahtaneella kuontalolla ja neljän sentin juurikasvulla. Letkeetä päivää ja kiitos taasen kaikista kommenteista, mitä on lähipäivinä puskenut. Iloitsen jokaisesta. Kielteisistäkin. Vähän.

Henriikka