Joskus läppäriltä tekee nostalgisia löytöjä lähihistoriasta. Tänään törmäsin kansioon nimeltä ”ilmapallokuvat”. Ilmapallo jos mikä on sana, joka on klikkaamisen arvoinen.
Ja mitä kansiosta paljastuikaan! Keltainen kevät, toukokuun seitsemäs päivä. Hetki, jolloin työprojekti oli vihdoin saatu koko kansalle esiteltäväksi ja kuvataidenäyttely avasi ovensa vieraille. Olin väsynyt ja nuhjuisen onnellinen.
Kesä oli aluillaan ja kuvittelin taas muutaman kuukauden aikana saavuttavani jokaikisen unelmani. Illat oli viileitä, mutta ilma selvästi lämpenemässä. Kotimatkalla tarkeni takki auki.
Siihen missä seisoin vihreiden pallojeni kanssa, on jo noussut ylväs kerrostalo. Palloista valui energia ulos kauan sitten ja toukokuukin tuntuu jo aika kaukaiselta.
Lumeton Helsinki saa pään sekaisin. Viime yönä oli vaikea saada unta, kun kaatosade tamppasi peltikattoa. Ensi kuun jälkeen on maaliskuu, joka on jo melkein toukokuu. Ehkä talvea ei tänä vuonna tulekaan. Tuntuuko kevätkään sitten miltään?
– Henriikka
Eiköhän se kevään mukanaan tuoma valo ja lämpö aina tunnu yhtä hyvältä. Sitä odotellessa. Lunta tai ei, on nyt ainakin synkkää. Hienoja kuvia!
Ja tulihan sitä luntakin lopulta haha.
Tosin olet oikeassa, että lunta tai ei, kesä luultavasti tuntuu aina yhtä täydelliseltä.
Ah, toi pystykuva heti tokana, ihana <3
Voi kiitos! Se on kyllä hyvä kuva.
Upeita kuvia!
Mäkin luulen, et se valo ja viimeistään siitepölykausi tuo mulle se kevääntunnun. :P
aijai, voi teitä siitepölynuhaisia. Kevätfiilistä kerrakseen kaikkien niiden nenäliinojen kanssa. Kiitos!
Hienoja kuvia! Plus ihan sairaan makee takki!! Mistäköhän se on? Nii ja jos joskus vakavasti harkitset siitä luopumista, niin voin hyvillä mielin sen sulta ostaa :>
Heippa Laura ja kiitos!. Takki löytyi syksyllä 2012 New Yorkista, joltain kirppismarketilta. Valitettavasti sillä taitaa olla liikaa kaikenmoista arvoa, että myisin eteenpäin. MUTTA pidän sut mielessä, jos vaikka muutan joskus mieleni.
Aah, mikä kevään ja kesän kaipuu! Oikein vatsanpohjassa nipisti jännästi kun luin kuvailujasi toukokuisesta päivästä. Olisipa kevät jo… Ja outoa kyllä, olen koko syksyn (tai talven tai miksi tätä pitäisi kutsua) kaivannut kunnon talvea ja lunta (ajattelin jopa aloittavani hiihtämisen!), mutta nyt alan kaivata jo sitä kevättä, valoa ja lämpöä. Saa nähdä kuinka tässä käy.
Mutta mietippä, että toukokuuhun ei loppujen lopuksi ole kovin montaa kuukautta enää. Kohta on jo maaliskuu ja sehän on melkein kuin toukokuu, hih.
Oi miten ihania ja värikkäitä kuvia! Kyllä säätiedotuksessa jotain merkkejä lumentulosta oli. Ainakin pakkasta tulossa, toivotaan että sattuisi satamaan juuri silloin. Jos edes pienen valkean peitteen maahan saisi.
Lunta tuli! JEEJEEJEEE. On niin paljon enemmän valoa ja sen myötä iloa.
Oijoij, kevät :) Vasta viime keväänä tajusin, miten ihana vuodenaika se onkaan. Aiemmin se on ollut vaan semmoinen turha odotuskausi talven ja kesän välissä :D
Minun on jo pidempään pitänyt kysyä (itseasiassa useammaltakin bloggaajalta, jotka luonnollisesti kuvaavat paljon), että miten saat kuvat pysymään ojennuksessa koneella? Minkälaista järjestelytapaa käytät? Itselle kun tuppaa aina käymään niin, että pikkuhiljaa alkaa kertyä semmoisia epämääräsiä kuvakansioita, missä on vähän sitä ja vähän tätä, kun ne aina jää setvimättä samalla kun kameran tyhjentää :D
Mukavaa viikonloppua! :)
Kevät on kieltämättä vähän sellainen välivaihe, mutta se tekeekin siitä ihanan ja tunnelmallisen.
Ja hei, toi kysymyksesi olisi aika kiinnostava aihe myös ihan kokomittaiselle postaukselle. Mulla on ulkoinen kovalevy ja sitten kansioin kuukausittain kaikki blogijutut. Blogiin lisään aina pienennetyt kuvat, jotka myöhemmin poistan ja säästän koneelle vain täyskokoiset kuvat. Kaikki kuvat, jotka ei päädy blogiin, poistan. Muuten jokaiselta sessiolta kertyisi miljoona kuvaa.
IHANAT VÄRIT kuvis. uh.
Kiitos! Jotenkin supervärikkään ja superkarun risteymiä nämä kuvat.
Täältä sitä tullaan, taas yritteliääni koetan kasailla aktiivisuuttani, nyt kun en ole edes kiireiltä ehtinyt blogiasi kuin vilkuilemaan. Haluaisin aina niin kovasti syventyä kunnolla postauksiisi ja kommentoida oikein ajan kanssa, mutta siihen se sitten jääkin. Suuren suuri pahoitteluni, haluan olla taas aktiivinen kommentoimaan, se on parasta alaani.
Ihania kuvia, vaikka tausta onkin ankeahko, sinä loistat kaiken yli. Olet ihana väripilkku noihin maisemiin. Ihana takki, pukeutumisesi on aina pelkkää nappivalintaa, niin persoonallista ja kaunista, kuljet omaa polkuasi ja seuraat sydäntäsi. Lumeton talvi on ikävää ja itkettävää, tai no voiko tätä talveksi kutsuakaan? Pitää vain pysyä positiivisena, toivotaan että kevät on sitten oikeasti kevät!
Et arvaakaan, kuinka paljon arvostan sitä, että jaksat syventyä ja oikeasti kerrot ja kirjoitat ajatuksia tänne blogiin. Kiitos sinulle.
Ja ei sitten loppujen lopuksi tarvinnut kauaa odottaa lumentuloa. Nyt on ihanat pakkaset ja valkoiset hanget.
Aivan mahtava toi rotsi!! Ja kuvat kanssa vau :)
Kiitos ja kumarrus. Toi takki on maailman randomein ja siksi niin erittäin magee.