Jos saa köllöttää koko sunnuntain sohvalla syöden pitsaa, jonka sinihomejuusto mätsää sohvalle raahatun pussilakanan kuosiin, niin voiko elämältä enempää toivoa?

Eilen ei ollut energisin päiväni, ei tehokkain päiväni, ei edes yksi onnellisimmista. Oli vain löysä sunnuntai, jolloin sain katkarapu-sinihomejuusto-ananaspitsaa ja pitää tuttua poikaa kädestä.

Sain myös viestin kaveriltani, jossa luki: ”pizza everyday” ja tsemppinyrkki. Kerroin rajoittavani sitten joskus.

Kyllä minä sen verran lusmuilin sohvahommista, että kävin hetken pyörimässä Hietsun torilla, koko kansan kirppishurmiossa, ja piipahdin ystävien kanssa Hernesaarenrannan Cafe Birgittaan päiväkahvilla.

Mutta päästyäni iltapäivällä takaisin kotiin, kiepautin itseni takaisin peittoon ja pysyin siinä nukkumaanmenoon saakka. (Olemme pian katsoneet Gilmoren tytöt toistamiseen loppuun. Halusimme katsoa vanhat uudestaan ennen kuin tutustumme siihen neljän jakson uutuuskauteen.) Yhdeksältä alkoi uni painaa, ja sain nukuttua kymmenen tunnin unet. Autuutta!

Tänään aamu alkoi volttien ja kuperkeikkojen saattelemana Taitoliikuntakeskukselta, mutta aamuhippailujen jälkeen töitä, töitä tänne saakka. Kivoja töitä, onneksi. Kokee tehneensä jotain, kun saa lähettää muutamia laskuja maailmalle.

Illaksi luvassa muutama rasti kesälistalta: leffaa ja leivontaa. Vielä en tiedä, valitsenko Twin Peaks -henkisen kirsikkapiiraan vai vanhan kunnon mansikkakermakakun. Kerron rajoittavani sitten joskus.

-Henriikka