Kun paria kuukautta päälle vuosi sitten täytin 28 vuotta, äitini luki minulle syntymäpäivilläni kaksi runoa. Itkin molemmille. En mitenkään pienesti, vaan selkeällä ryystöllä.

Mutta vähänpä tiesin, kyynelistä huolimatta. Molemmat runoista, mutta etenkin toinen, olivat kuin etiäisiä tulevaan. Voimasanoja seuraaville kuukausille. Juuri sellaisia sanoja, joita silloin tarvitsin ja joita tarvitsen edelleen.

Kyllä äidit tietävät, vaikka eivät tietäisikään.

Uskallan olla se joka olen

Minä uskallan 
löytää sen,
mikä minussa
on valmista muuttumaan.

Joskus se on ahdistavaa

koska totunnaiset ajatusmallini
kamppailevat vastaan.

Hetken verran tuomitsen itseni,

mutta sitten löydän jälleen luottamuksen

ja kuuntelen sisäistä opettajaani.

Minä luovun aiempien kokemusteni
suomasta helppoudesta.

En halua alati itseäni toistamalla

muuttua harmaaksi ja elottomaksi.

Vanhoissa, kuolleissa ajatuksissa riippuminen

kovertaa minut ontoksi.

Minä uskaltaudun uusille teille

ja toivon, että sen pinnan alla,

jonka minä kuorin,

kasvaa jo uusi, herkkä iho.

Ulrich Schaffer

Uskallan… kohdata elämän kasvoista kasvoihin

(Lasten keskus, 1988)

—

Viime vuonna tulppaanit näyttivät irvokkailta, tänä vuonna taas niin voimakkailta ja samalla herkiltä. Olen ostanut lähikaupasta jo kaksi pientä kimppua, kuvien keltapunertavan ja haaleanoranssin. Sen lisäksi sain suuren kimpun vaaleanvioletteja.

Kiitos äiti. Minä pidän uudesta, herkästä ihostani.
Minä uskallan olla se, joka olen.

-Henriikka

Kuvat: Dorit Salutskij