Elokuun taikaa: Espoo-päivä tuo kaupunkimaisemaan kaikkien yhteisen juhlan

Kaupallinen yhteistyö: Kaupunkitapahtumat Espoo

Ensi viikonloppuna on Espoo-päivä. Ehkä joku teistä on käynytkin siellä, sillä tapahtumaa on järjestetty jo pian 30 vuotta.

Espoo-päivää vietetään aina kesäkauden päätteeksi elokuun viimeisenä viikonloppuna, perjantaina ja lauantaina. Päivä on kuin yhteinen juhlapäivä, johon kaupunkilaiset, yhteisöt ja yritykset voivat itse tehdä tapahtumia tai osallistua ihan vierailijan roolissa. Mukana on vuosittain reilusti yli 150 kaupunkilaisten, yhteisöjen, yritysten ja kaupungin tekemää tapahtumaa. Tapahtumia on lauantain lisäksi myös jo perjantaina, jolloin koulut, oppilaitokset ja harrastustoimijat pääsevät mukaan kaupunkijuhlan viettoon.

Me kävimme tänä vuonna fillaroimassa tapahtumapaikoilla ennakkoon, jotta voisin vähän fiilailla teille tulevan viikonlopun parhaita paloja.

Pyöräretkemme Espooseen jatkoi leppoisasti keväältä tuttua lähimatkustusteemaa ”Espoo tutuksi.” Keväällä olimme katutaidekierroksella Karakalliossa, nyt pyyhälsimme siitä parin kilometrin päähän, Keraan. (Karat ja Kerat, mitä näitä nyt on!)

Oli hellepäivä ja tuntui aivan kuin olisi ulkomailla, kun pyöräili kotoa rantareittejä pitkin perille. Puistot olivat vielä vihreinä, ja maisemat pitkälti itselleni aivan uusia. Bussin ikkunasta olen toki niitä välillä katsonut, mutta onhan se ihan eri. Pysähdyimme myös spontaanisti pärekoreja ja kaikkea ihanaa puista käsityölaistavaraa myyvään Kallen Pajalle Mankkaalle ja nuuhkimme verstaalla täydellisiä puuntuoksuja.

Vielä enemmän reissufibat iskivät, kun saavuimme ”kohteeseen”. Olimme päättäneet, että päädymme ainakin Keran Halleille, aivan Keran juna-aseman tuntumaan.

Keran Hallithan on oikea salapaikka! En ollut koskaan aiemmin kuullutkaan paikasta. SOK:n entinen logistiikkakeskus on muuttunut halleiksi, jossa kaupunkilaisille on tarjolla niin padel-kenttiä, kaupunkiviljelyä kuin jättimäinen loft-salikin. Paikan päällä toimii myös ravintola Is It Cooking, jossa on arkisin tarjolla lounasta. Saimme siellä vatsat täyteen falafelejä, maitotoffeita sekä erinomaista palvelua.

Halleilla toimii mm. Kera-kollektiivi, joka toimesta hallien sisäpihalle on maalattu upeita muraaleja, ja parkkiksella on iso kaupunkiviljelmä, mistä moni tämänkin kirjoituksen kuvista on. Nämä olivat mielestäni kiinnostavinta antia arkivierailijalle.

Espoo-päivänä tapahtumapaikka kuitenkin herää ihan uudella tavalla eloon, kun alueella tapahtuu vaikka mitä:

– VIVUS ORBIS – Elävä ympyrä -maataideteos
Taiteilija Greta Muuri toteuttaa Espoo-päiväksi Keran Halleille maataideteoksen. Teos on saanut inspiraationsa Espoon kaupunkimaisemasta ja luonnon monimuotoisuudesta. Se on 10-metrinen elävä ympyrä, jonka nimi viittaa teoksessa käytettyyn elävään materiaaliin, multaa, kasveihin ja kukkiin. Teokseen liittyy vuoden espoolaisen taiteilijan Sarah Kiven ääniteos Rauhan Ehdotus, jota voi kuunnella omalta älypuhelimelta teoksessa kuljeskellessa. Tämä kuulostaa niin erikoiselta, että olisi mielenkiintoinen nähdä ja kokea.

– Pihakirppis
Lauantaina klo 11.00 alkaa halleilla pihakirpputori. Näitä kirppiksiä järjestetään joka toinen lauantai syyskuun loppuun asti. Kiinnostaa!

– Motosikai-sirkusesitys
Race Horse Companyn Motosikain, räjähtävän katusirkusesityksen luvataan olevan täynnä toimintaa, taitoa ja kieroa huumoria: ”Mikään ei ole mahdotonta tai liian hullua kun kolme sirkustaiteilijaa esittää loputtomalla energialla akrobaattisia temppujaan maassa, ilmassa ja pakettiauton katolla.” Sirkusesitykset nähdään lauantaina klo 13 & 16

– Ulkoilmaelokuva: Cry-Baby
Ulkomaa-fibat jatkuvat, kun yhdeksän jälkeen halleilla nähdään elokuun hämyssä outdoor-elokuva. Leffana nähdään John Watersin ohjaama, vuonna 1990 valmistunut Cry-Baby. Elokuva starttaa lauantaina klo 21.15 ja kestää pari tuntia.

Perille Keran Halleille pääsee helposti vaikkapa junalla (Keran asema) alle puolessa tunnissa Helsingin rautatieasemalta. (Muistathan maskin :))

Keran Hallit eivät siis suinkaan ole ainoa paikka, jossa tapahtuu. Jos itse pääsisin osallistumaan Espoo-päivään (en pääse, olin varannut jo kuukausia sitten lomareissun tälle viikonlopulle yh nyyh, etenkin itken ulkoilmaleffan ja kirppiksen perään), pyöräilisin ympäri kaupunkia ja etsisin tapahtumasivujen kartalta kaikkea kiinnostaa. Tai korjaan sittenkin: olisin tehnyt jo alustavan pläänin kartan avulla jo ennakoon, jotta vähän tietäisin, minne kannattaa milloinkin hurautella.

Espoopäivä.fi-sivuilta pääsee selaamaan ilmoitettuja virtuaali- ja ulkoilmatapahtumia vaivatta ja miettimään, millaiset showt ja ohjelmat sopisivat parhaiten omaan määpäivään, parisuhde-, kaveri- tai vaikka perhepäivään.

Muutamia omia Espoo-päivän suosikkeja:

Ulkoilmaelokuva: Casablanca, pe klo 21:15 Träskändan puisto

Nurmikkotanssit laulun ja harmonikan säestyksellä, la klo 18–19, Träskändan puisto

Yrityksen perustamisen ABC -etäwebinaari, klo 12–14 , virtuaalisesti, yritysespoo.fi

Luontomandala-työpaja, la klo 14–16, Entressen kirjaston sisäpiha

Suurpelto-juoksu kaikenlaisille juoksijoille (4 tai 8 km), la klo 11–13, lähtö Opinmäen pihasta

huom! Elokuvat, sirkusesitys ja osa tapahtumista vaatii ennakkoilmoittautumisen.

Varmasti monelle tulee mieleen, että onkohan tällainen tapahtumissa hyöriminen turvallista näinä aikoina.

Tänä vuonna Espoo-päivää vietetään kuitenkin poikkeuksellisesti virtuaalisesti ja pienimuotoisesti kohdaten. Koko tapahtumapäivän teemana on ”vastuullisesti yhdessä” (hauskaa, miten tuo tarkoittaakin tänä vuonna automaattisesti aivan uutta asiaa) ja järjestelyissä on otettu jo ennakkoon huomioon koronatilanne. Monet tapahtumat ovat joko virtuaalisia tai omatoimikohteita. Turvavälit pysyvät ja turvallisuus säilyy. Tietysti kannustan jokaista ottamaan tässä myös henkilökohtaisen vastuun harteilleen – totta kai.

Tuntuu kyllä siltä, että tällaisina erikoisaikoina tällaiset piristävät, yhteisölliset asiat ovat niitä, jotka luovat sitä turvaa tulevaisuuteen ja lujittavat mieltä ja ihmissuhteita. Vaikka me olimmekin Espoossa vain fillarietkoilla, totesimme päivän jälkeen, että olipa kivaa ja tekipä hyvää.

Paluumatkalla Keran Halleilta löysimme vielä Villa Elfvikin ympäristössä kulkevalle luonnonsuojelualueelle ja sieltä Gallen-Kallelan museokahvilalle iltapäivää viettämään. Suosittelen kyllä kumpaakin kohdetta lämpimästi! Museon rinnalla toimiva Tarvaspään Cafe Zoceria on läpi vuoden auki ja toimii 1860-luvulla rakennetussa villassa. Tänne(kin) aion palata uudelleen – vaikka lounaalle ja kakulle joskus.

Mutta takaisin Espoo-päivään: vajaa viikko ja päivä on täällä. Kuinka moni sai kipinän osallistua?

Elokuu on kyllä niin taianomaista aikaa. Kaikkialla tuntuu tapahtuvan, kaupungit heräävät kesän ja lomakausien jäljiltä kuin jostain unesta, mutta syksy ei ole löytänyt vielä perille.

Jos en aivan väärin muista, lauloi Reginakin aikoinaan: ”Tämä on paras aika vuodesta.”

-Henriikka

6 kommenttia

  1. Avatar TiinaElina 23.8.2020

    Kiva lukea entisestä kotikaupungista. Asuttiin siellä vain 7 vuotta mutta hyvät muistot. Nyt siellä asuu esikoinen.
    Niin siis olen saanut tietää että Espoossa on hieno pyöräilyreitti, Rantaraitti. Matkan varrella upeita hiekkarantoja, venesatamia, ravintoloita ja kahviloita, merellisiä taloja, kuin ulkomailla olisi ollut.
    Lainasin tässä yhden intohimoisen pyöräilijä ystäväni tekstiä.
    Meillä vielä tutustumatta, mutta jos vaan ilmat ja terveys sallii vielä tänä kesänä aiotaan ajella.

    Vastaa
    • Henriikka Henriikka 27.8.2020

      Joo, kuulostaapa tosiaan kivalta tuo reitti. Me poljettiin rantoja pitkin, mutta vain pieniä pätkiä. Joskus voisi lähteä kunnon rantakierrokselle. Espoossa on kyllä tosi paljon kaikennäköistä, luontoa ja kaupunkia.

      Vastaa
  2. Avatar Saara 24.8.2020

    Kiitos hyvästä treffivinkistä! Casablancan ulkoilmanäytös puistossa, ai että!! ;)

    Vastaa
    • Henriikka Henriikka 27.8.2020

      Oon vähän kateellinen, etten itse pääse paikalle. *möhhh Nauttikaa kovasti <3 Toivotaan ihanaa ilmaa.

      Vastaa
  3. Avatar Treffailija 26.8.2020

    Olen luvannut jo aikoja sitten järjestää avopuolisolleni tulevana lauantaina treffipäivän ja päätin viedä hänet tänne! Olen aikoinaan ollut noilla halleilla kesätöissä ja senkin vuoksi alue kiinnostaa valtavasti🤩

    Vastaa
    • Henriikka Henriikka 27.8.2020

      Sattuipa ihanasti! Hurmaavaa treffipäivää, pitäkää kivaa <3

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.