”Kaikesta sitä näköjään saa sisustuselementtejä”

Rakas ystäväni Atte-Veikko totesi tullessaan meille kylään: ”Kaikesta sitä näköjään saa sisustuselementttejä.” Esittelin hänelle innoissani uutta villapaita-taideteostamme. Sekä minun että Jannen villapaidat roikkuvat makuuhuoneen uudessa vaaterekissä somassa ja kirjavassa rivissä. Kerrankin on simppeliä ja yksinkertaista selailla syksyn vakkarivaatteita. Joukossa on glitter-kukkia, norjalaista villapaitaa, kaulusta ja raitaa. On aitoa villaa ja reilusti feikkiä. Vaaterekki tuo väriä huoneeseen, mutta pehmeät materiaalit kuitenkin luovat lämpöä sekä kodin tuntua, eikä värikkyys ole näin levotonta ja häiritsevää.
Olin jo pidemmän tovin harkinnut vaaterekin hankintaa. Se olisi käytännöllinen ja kuitenkin kaunis samanaikaisesti. Selailin monia sivustoja ja harkitsin vaihtoehtoja. En halunnut liian teollista, mutten kuitenkaan halunnut unohtaa käytännöllisyyden aspektiakaan. Pupulandia-blogissa pohdiskeltiin lokakuun kuluessa saman aiheen äärellä. Loppujen lopuksi tajusin, että kaikkien hienojen rekkien rivissä oli yksi, jonka hintakaan ei söisi puolta omaisuudestani: Ikean Portis-vaaterekki olisi juuri huoneen mittoihin sopiva, se toimisi tarkoituksessaan ja on kaunista mustaa, vanhantuntuista rautaa. Siinä olisi tilaa myös kengille ja muulle tavaralle ja rekkiä on helppo mukailla moniin sisustusmuunnoksiin. 
Ja niinpä päädyin tähän. Ja olen ollut erittäin tyytyväinen näihin muutamaan yhteiselon päivään. Vielä en ole ehtinyt asetella kuin villapaidat rekkiin. Toisaalta haluankin jättää sen melko pelkistetyksi ja ”alahylly” toimii hyvin myös päiväpeiton ja sisustustyynyjen säilytykseen yöaikaan. Vaikka inhoankin rahan liikaa analysointia ja käytännöllisyyden korostamista, niin totuus on, että näitäkin kahta pitää välillä pohtia. JA HURAA, tässä asiassa sain kuitenkin nostaa kauneuden etusijalle.
Henriikka
Ps. Ja sattumalta löysin myös rekin nimeä googlatessani, että myös are you feeling fashionable -blogin kirjoittelija oli löytänyt itselleen samanmoisen.

8 kommenttia

  1. Anonymous 1.11.2011

    Näyttää hauskalta! En halua pilata iloasi rekistä ja villapaidoista, joten voit ignoorata kommenttini: Äitini neuvoi ettei villapaitoja tule roikottaa henkarissa, ne venyy. Eli hupparit ja takit henkarille ja rekille ja villapaidat ja neuleet kaappiin ja hyllylle! Ps. Onko blogin kommaaja ”mahtijanne” parempi puoliskosi? Piristävä blogi, kiitos!

    Vastaa
  2. Anonymous 1.11.2011

    Ihan sivuseikka, mutta voi ei, kuinka inhoan sisustusohjelmien myötä arkisanastoon tulleita sanoja ”sisustuselementti” ja ”värimaailma”.

    Vastaa
  3. hippå 1.11.2011

    polvistun tämän villapaitakokoelman edessä:—D sain ainain inspiksen vähän siivoilla omaa rekkiäni:)

    Vastaa
  4. Suvi 2.11.2011

    Sanattomaksi vetää tämä, mahtavuutta!

    Vastaa
  5. Henriikka 2.11.2011

    Vastaan nyt kaikille läjässä:

    Kiitokset kehuista, jesjesjes tämä ei siis ollut huono idea!

    Ja oikeessa on toinen anonyymi siitä, että onpas siinä ärsyttäviä sanoja. Toisaalta, tiedättekö ilmiön, että kun jonkun sanan oppii (esim.random), niin siitä ei meinaa sitten millään päästä eroon. Siitäkin huolimatta, että ennen ilman sitä sanaa pärjäsi vallan hyvin!

    Mahtijanne on juurikin minun Janneni. Hän on blogini muusa ja ykkösfanini. Käy aina koneelle tullessaan ekana kurkkaamassa, oonko mä päivittänyt. AHAHAH. Tosin ei hän ole niin kovin tosissaan asian kanssa. Niinkuin en kyllä minäkään.

    JA suurin kriisi koitui tuosta faktasta, jonka sain kuulla: ei villapaitoja henkareihin. Kuinka selviän tästä? Joudunko nyt unohtamaan tämän ideani. OH. Täytyy seurailla paitojeni kuntoa.

    Vastaa
  6. Anonymous 2.11.2011

    Tarkkailu on hyvästä ja se, että äidit olisi aina oikeassa, ei pidä paikkansa :) t. se ensimmäinen anonyymi

    Vastaa
  7. Anonymous 8.11.2011

    osta sellaisia leveäpäisiä henkareita, niin ei kuluta ainakaan reikiä olkapäihin, jos muu venyminen ei haittaa niin paljoa :)

    Vastaa
  8. Henriikka 9.11.2011

    Hei kiitos paljon vinkistä. Täytyykin lähteä metsästämään sellaisia. Mistä sellaisia oikein voi hankkia? Peruskaupasta?

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.