Olin eilen treeneissä. Meillä on treeniryhmässämme sellainen tapa, että kun on kunkin treenaajan sadas treeni, niin se kyseinen treenaaja saa päättää tunnin sisällöstä. (Kanerva sen tavan on varmaan keksinyt, tai joku toinen Coren valmentaja.) Eilen oli erään ryhmäläisemme juhlatreeni, ja pääsimme muut nauttimaan hänen toivomuksistaan.
Luvassa oli aikamoinen setti: koko tunti leuanvetoa, punnerrusta, soutua ja toes to bar -vatsalihasliikkeitä, jotka tehdään rekillä roikkumalla nostaen varpaita tankoon kiinni. Sata kappaletta per liike.
Kommentoin treenikaverilleni: ”Hei oot valinnut ihan mahtavia liikkeitä!”
Hän kuitenkin vastasi itselleni yllätykseksi: ”Joo. Nää liikkeet on mulle niin vaikeita, kun mulla ei ole niin paljon voimaa, niin halusin just tehdä näitä paljon.”
—
Ja niin arkinen kuin tilanne olikin, niin tajusin heti: vau. Minä olisin aivan varmasti valinnut liikkeet, jotka ovat minulle niistä kaikista helpoimpia. Sellaiset liikkeet, jotka tuntuvat kivoilta ja jotka osaan jo niin hyvin, että muutkin näkevät, miten hienosti teen.
Vaan treenikaverini teki koko homman paljon hienommin. Kehuin eilistä treeniä, koska liikkeet olivat juuri niitä itselleni kevyimpiä ja luontaisesti helppoja. Ja oletin hänellekin olevan. Mutta hän valitsikin liikkeet, jotka olivat hänelle vaikeita. Vaikeimpia. Hän oli oivaltanut, että kehittyäkseen hänen tulee treenata ja harjoitella, ei suinkaan tehdä helpoimman kautta. Niin kuin minä olisin tehnyt.
Aion ottaa treenitoverista mallia. Pyrkiä nauttimaan ja ottamaan yhä enemmän irti myös siitä, mikä on vaikeaa. Kehityskin tuntuu usein paljon hienommalta, kun alkupisteessä ei ole ollut kehuttavaa.
Minun sadas treenini ei siis tulekaan olemaan alkuperäisten suunnitelmien mukaan leukoja, punnerruksia, burbeita ja päälläseisontaa, jotka handlaan liikkeistä parhaiten, vaan mountain climbereita, turkish get uppeja, linkkareita ja push pressejä.
Yäh, onneksi ne treenit eivät ole vielä. Kuulostaa ihan hirveältä tunnilta. Ehkä en edes osallistu. Odotan kuitenkin innolla!
-Henriikka
Ps. Kuvat ovat Ylläkseltä, Äkäslompolojärveltä syyskuussa, kun killuin onnellisena, tuskanhiestä tietämättömänä, inkkarikanootissa.
Pakko nyt kysyä että 100 leukaa ja toes to baria? Kevyimpiä ja luontaisesti helpoimpia liikkeitä? Huhh mikä powerlady!
Ja ettei kenellekään nyt jäisi ylivertaista kuvaa itsestäni, niin miellä on siis on kyllä kuminauhat ja skaalaukset ymsyms. käytössä. Ehei, en vedä sataa raakaa leukaa. Mutta siis kaikkien liikkeiden kirjossa tuollaiset yläkroppaliikkeet niin kuin leuka ja punnerrus ovat eniten minulle luotuja.
Kuvat ovat Äkäslompolo-järveltä ?, joka on oikeastaan lompolo, eli joen leventymä. Ääsjoki on levinnyt järveksi seitsemän tunturin keskelle.
En malttanut olla mainitsemasta, Ylläksen eteläpuoleltahan löytyy Ylläsjärvi.
Kiitos kivoista jutuistasi!
No mitä hitsiä, tiedän tietysti! Olin ilmeisesti kovin ajatuksissani. Siis erittäin hyvä huomio. Kuvat siis nimenomaan Äkäslompolosta ;) Kiitos kovasti ja mukavaa viikkoa.
Sinusta Henriikka löytyy enempi vauta kuin luuseria. Kiva kulkea matkassasi. Nähdäänhän, kun seuraavan kerran tulette? Nyt olisi taas ralvea tarjolla. Terkkuja Jannelle, Marikki ⛄
Voi että, ihana Marikki. Mainiota, kun jätit viestin. Yritetään päästä Ylläkselle ja sua tapaamaan lähitulevaisuudessakin. Talvinen Ylläs kutkuttelee.
Ihania kuvia!
Kiitos paljon. Meillä oli sisaren kanssa ihana kanoottiretki.
Inspiroiva ajatus treenikaveriltasi! Laitan korvan taakse loppuelämäksi. <3
Laita! Yksi parhaista ajatuksista viime vuodelta.