Saavuimme juuri Serengetin savannilta hotelliin ja kadulla myytävien muovikuusten vuoksi muistin: huomenna on jouluaatto.

Voin kertoa suoraan, että joulufiilistä ei ole kuin kaukaisina häivähdyksinä jossain ystävien somepäivityksissä, joissa tupruttaa lunta ja niitä aitoja, tuoksuvia kuusia kannetaan sisälle. Joissa on kynttilöitä ja enkelikoristeita, valkoinen maa ja henkevä mieli. Suomessa viistetään kinkkua ja valmistellaan porkkalaa, itse porhallan pitkälti vesimeloonin, ananaksen ja inkiväärilimonadin voimalla.

Kirjoitin äsken Ullalle viestin ja paljastin, että joulufiilistä on vallitsevien, epätodellisten Tansania-olosuhteiden vuoksi 0%. Hän taas paljasti, että hänellä fiilistä on täydet prosentit: tupa on täynnä ja jouluruoka tuoksuu. Hymyilytti – ehkä voin tämän joulun iloita vain toisten mielestä ja keskittyä siihen, etten tänä vuonna tavanomaista joulua kaipaakaan.

Sitä paitsi otin joulun odotuksesta enemmän irti kuin moniin vuosiin. Näissä kuvissa kanssani poseeraa Asennemedian jengi, ja kuvat on otettu jo marraskuussa. Näköjään joulumieltä on riittänyt jo silloin ihan koko loppuvuodelle varastoon. Edelleen naurattaa, miten huonosti tuo koiran tonttulakki istuu.

Nukuin viime yön teltassa Serengetin kansallispuistossa hyeenojen ulvoessa ja auringon noustessa aamulla valtavana keltaisena pallona. Kahden päivän safari oli uskomaton, ja Tansaniassa odottaa vielä puolitoista viikkoa eeppistä odotettavaa.

En voi kuitenkaan väittää, etteikö sydämeni olisi vähän haikeasti hymyillyt, kun sain kuvia perheeni luota. Kuusi seisoo tutulla paikalla olohuoneessaan, ja muut sisarukset nukkuvat peittojen alla olohuoneen sohvalla. Saahan sitä vähän kaihostella, vaikka ei toivoisikaan minkään olevan toisin. Maailman laidalla, teistä kaukana.

Mutta nyt lasken hyttysverkot sängyn ylle ja kuvittelen niiden olevan prinsessaverhot. Kauniita unia, herätään aattoon hyvillä mielin. Ja kuka tietää, jos joulu valtaakin minut heti huomenna.

-Henriikka

Kuvat: Sam Jamsen