Nahkahame, kukkakuosi ja sniikkerit. Rikkinäiset sukkahousut, punaiset kynnet, helmikorvakorut ja luonnollinen meikki. Siinä tiiviissä paketissa eräs viimeviikkoisista asukokonaisuuksistani. Huudan edelleen kontrastien nimeen, sillä ne vain yksinkertaisesti tekevät asun kuin asun.
Vanhana kirpputoriaarteena löytynyt turkoosi-vaalenpunasävyinen silkkipaita on muhkea hihoista, mutta yllättävän istuva suuresta koostaan huolimatta. Pienet ja somat, turkoosisävyiset napit ovat kullattuine reunoineen kiva yksityiskohta. Olisipa mielenkiintoista tietää, kuka tätäkin paitaa on aiemmin käyttänyt. Jos mummopaita ja helmikorvikset ajoivat konservatiivista linjaa, niin niitä kontrasteja luotiin sitten nahkalla, rakkailla Nikeillä ja rikkinäisillä sukkahousuilla. Voitte vain kuvitella kuinka moni vanhus yritti bussissa kerätä rohkeuttaan kertoakseen sukkisteni hajonneen. Voi meitä nykyajan nuoria.
Ainakin oli täydellinen kenkävalinta. Kirmasin bussipysäkille valkoisilla kengilläni harppoen ja kuin viime hetkellä onnistuin hyppäämään bussin kyytiin. Oli ehdoton supersankari-olo, vaikkakin hikinen ja hengästynyt. Turhaan olisin jäänyt odottamaan seuraavaa, joka olisi tullut vasta kolmen minuutin päästä.
Henriikka
paita, hame, korvikset/second hand, kengät/Nike
Wau, nyt tuli päivitystulva tämän positiiviskritiikin kirjoittajallekin (miellyttävä sellainen!)! :)
Kiitos sanojeni kauniista vastaanotosta, oli mukavaa kuulla taustaa kirjoitusten harvenemiselle – tuli vähän sellainen olo että niin tietenkin, kyllähän kiireitä riittää jokaiselle ja miksi en tullut ajatelleeksi. Ja tulipa taas huomattua, että itselläkin on ollut kiireitä kun en olekaan ehtinyt lukea pariin päivään.
Ei siis hätää eikä paineita bloggauksesta! Luen oikein mielelläni laadukastasi vaikka sitten harvemmin, joka ei edes ole harva ollenkaan! Mukavaa kun annat meille laatua, ja uskon kyllä, että nuo mainitsemasi kuvaus, kirjoitus ja käsittely vievät aikaa, ja iloitsen ja ihmettelen että jaksatkin panostaa näin mahtavaan blogiin, josta minäkin saan vähän iloa! Joku sanoi, että blogisi on ainut jota jaksaa lukea säännöllisesti – minä olen samaa mieltä. Jotain innostavaa on sussa ja kirjoittamistyylissäsi ja aiheissasi! Sekä lähestymistavassasi tyyliin. Nyt en kyllä valita tänne mittään pitkään aikaan tai ehkä ikinä! :)
Tämä oli niin suurensuuri ilon aihe taas, tämä kommentti siis. Harvainaisen fiksuja ja ihania tyyppejä istuu myös ruudun toisella puolella. Tai seisoo tai tanssii, tai miten ikinä dataavatkaan.
Mä yritän saada mahdollisimman paljon juttua ulos, yrittäkää te kommentoida ja olla yhtä ihania forever.
Miksi miksi miksi rikkinäiset sukkahousut!?!
Mutta paidasta, itse bongasin samantyyppisen kirpparilta mutta surukseni se oli liian pieni. Pisteet siis paidasta :) Ja toi bussiin juoksu, nimitys on helsinkiaika/helsinkikiire. Täällä kun matkat mitataan minuuteissa, ei kilometreissä :D
OI! Koska rakastan rikkinäisiä sukkahousuja. Ja koska mulla ei taida olla yhtiäkään ehjiä. Ja jos olisi, nin ne menisivät kuitenkin rikki heti.
Haha, todellakin toimiva teoria tuo minuutti-kiire!
ihana kokonaisuus! love it!
Kiitos kovasti emmi. Ihana profiilikuva!
Kirjoitat tosi ihanasti :) Muutenkin niin persoonallinen blogi!
Kiitos tosi paljon. Parhaani yritän, katsotaan mihin se riittää hih.
Uih :3 Miekii oon kyl niin hulluna siu blogiin. Ja toi asu on kyl aivan ihana <3 !! Oon ihan hulluna jo siuhukkii ;3 !!
No mutta mahtavaa! Todella kiva kuulla. Toivottavasti jaksat pysyä mukana.
Upea asukokonaisuus! :)
Kiitän ja kumarran.