Mitä Marokosta kannattaa ostaa astioiden lisäksi?

_MG_1295 kopio

Marokon matkakertomukset ja -kuvat odottavat läppärin työpöydällä. Jos tehdään julkinen sopimus, että kirjoitan ensimmäisen ensi viikon aikana? Deal?

Palaan nyt kuitenkin takaisin tuliaisiin. Ostamistani astioista kirjoitin jo aiemmin, ja miten paljon olemmekaan niitä käyttäneet! Etenkin metalliset tarjottimet ovat olleet käytössä koko ajan. Tuntuu ihanalta kattaa aamukahvit kauniille tarjottimella ja hienostella aamutakki päällä sohvan reunalla.

Mutta ostin minä muutakin kuin astioita. Moniin reissuihin verraten oikeastaan aika paljon kaikenlaista. Pyrin miettimään, mille asioille olisi oikeasti käyttöä ja millaisten ostosten kautta muistaisin ihanan reissun myöhemmin.

_MG_1294 kopio

Ensimmäisessä kuvassa on valkoinen villapipo, pienenpieni korurasia, kirjailtu clutch ja kummitytölle tuliaisena pikkuruiset haaremihousut. Marokossa myydään yllättävän paljon villatuotteita. Ne ovat hyviä ja edullisia, mutta laadusta kannattaa olla tarkka ja tingata taas kerran reilusti. Korurasian sain kaupan päällisenä eräältä myyjältä: ”Nyt kun oli niin kohtelias asiakas, niin saat valita täältä kaupasta ihan minkä vain pienen muiston!”

Villan lisäksi nahka jyrää Marokossa. Jos tsekkaa ostoksensa kunnolla, voi saada todella halvalla todella hyvää. Nahkatöppöset ovat kuumaa kamaa. Itse ostin useammat niin piha- kuin kotikäyttöönkin. Punakirjavia kenkiä Janne vastusti viimeiseen asti, mutta suostui lopulta kaivamaan käteistä taskustaan vajaa 10 euroa maksavia kenkiä varten.

_MG_1305 kopio

Pyyhkeet, pyyhkeet, pyyhkeet! Älä osta huumassa ensimmäiseltä. Näitä on koko Marokko täynnä. Ylläolevan kuvan pyyhkeiden hinnat olivat 3–8 euroa. Kiinnitä huomiota laatuun: viimeistelyyn, kankaan tuntuun, väriin. Tuliaisten osto on aikamoista arpapeliä, mutta tarkalla tsekkauksella selviät monesta hutiostoksesta.

_MG_1279 kopio

Ylläolevan kuvan vaalea nahkalaukku on viimeisen päälle kaunis ja laadukas. Kääntelin ja vääntelin sitä viimeiseen saakka ja tinkasin tehokkaasti. Aluksi 45 euron hintaiseksi määritelty laukku lähtikin lopulta noin 15 eurolla. Olisin saanut varmaan halvemmallakin, mutta maksan tuon hinnan laatulaukusta ilolla.

Marrakechissä olisi ollut myös upeita nahkareppuja, isompia viikonloppulaukkuja ja vaikka minkälaisia nahkakenkiä. Jätin ne kaikki tällä kertaa sellaisia enemmän tarvitseville.

_MG_1284 kopio_MG_1275 kopio

Ja vihoviimeisenä rakas kolmen eukon olkihattuni! Miten rasittavaa voikaan olla tuollaisen kotiin kantaminen? Käsimatkatavaroiden jatkeena kulkeva olkihattu oli ihan hauska juttu ensimmäiselle vaihdolle saakka, mutta jo toisen vaihdon, saati Helsingin kohdalla alkoi jo tympiä. Repikää tämä hemmetin hattu!

Nyt hyrisen kuitenkin tyytyväisenä, kun kannoin sen mukanani. Lomapäivät, hattukelit, täältä tullaan!

Mitä olisin kantanut mukanani Marokosta, jos matkalaukkuni olisi ollut pohjaton?

Muutaman villamaton,
suuren, metallisen valaisimen,
kauniin villaviltin,
lisää pyyhkeitä,
mausteita, viikunoita, taateleita ja muita paikallisherkkuja,
lisää astioita: esimerkiksi antiikkisen teepannun,
pöytäliinan, päiväpeitteen,
villaa, kashmiria ja kaikenlaista luonnollisista materiaaleista valmistettua.

Olen kuitenkin iloinen lentolaukun rajatusta kilomäärästä. Joskus on hyvä vain ihastella asioita nuuskamuikkustyyliin.

-Henriikka

8 kommenttia

  1. emkalind 21.5.2016

    Kiitos vähän erilaisemmasta näkökulmasta Marokon tarjontaan! Mielenkiinnolla kuulisin, miten tinkauskulttuuri toimii.

    Vastaa
    • Henriikka 16.8.2016

      Ole hyvä! Mietin, että joskus on hyvä saada lukea myös muusta kuin siitä astiatarjonnasta. Pahus, kun ei sitä tinkauskultturia osaa kuvailla ennen kuin sen kokee..

      Vastaa
  2. ”Ja vihoviimeisenä rakas kolmen eukon olkihattuni!” Hihihi :)

    Kiitos taas matkakuumeen kasvatuksesta. Mut ei auta, nyt ei ole sopiva hetki matkustamisella. Ehkä syksyllä sitten.

    Ps. Noi nahkakengät on niin söpöt.

    Vastaa
    • Henriikka 16.8.2016

      Syksy on täällä! Onko matka buukattu? Kaikelle on aikansa :)

      Vastaa
  3. Liina 22.5.2016

    Ompa kauniita juttuja :) Poikaystävä on lähdössä kotiin Iraniin ja kyselee, mitä haluaisin tuliaisiksi. Olen sanonut, että kunhan tuot itsesi ja mummusi kuivaamia aprikooseja, niin olen onnellinen. Silti kyllä kelpaisi hopeatarjottimet, mausteet, kankaat ja keramiikka… Ja ne matot, ne matot!

    Vastaa
    • Henriikka 16.8.2016

      Oijoijoijijoi Iran !! Sinnekkin pitäis päästä ja kaikkialle. Mitä sait tuliaiseksi?

      Vastaa
  4. Marie 23.5.2016

    Voi miten ihania juttuja olet shoppaillut! Noi kaikki kengät, pyykeet ja toi laukku! <3

    Vastaa
    • Henriikka 16.8.2016

      Tästä maailmasta ei kauniit asiat lopu, mutta yritin keskittyä kestävään. Nahkatöppösille en ole yksinkertaisesti löytänyt käyttöä, muulle kyllä.

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.