On perin kummallista, että muutamassa kuukaudessa tulee kokemusasiantuntijaksi jossain näin suuressa asiassa. Että yhtäkkiä voi kirjoittaa ajatuksiaan ja tuntojaan muille tahtoessaan.

Ajattelin ensin, etten halua kirjoittaa raskausajan voinnistani mitään. Olen suoraan sanoen voinut niin epäreilun hyvin, että on ihan hävettänyt. Eräs tuttuni sanoi, että fair enough, jos joutuu odottamaan koronavuonna, mutta se ei ehkä lohduta heitä, jotka odottavat pahoinvointisina tänä synkeänä herran vuonna.

No, päädyin siihen, että mitäpä minä tässä nyt häpeilen. Tuskin kukaan järkevä tai vähän järjetönkään toivoo toiselle huonoa vointia. Tuskinpa kovin moni loukkaantuu siitä, että minä olen voinut hyvin. Sitä paitsi luulen, että rohkaiseva kokemus voi tehdä myös oikein hyvää. Voi olla ihan mukavaa kuulla sekin, että kaikki voi mennä myös jollain muulla tavoin kuin pytynreunassa roikkuen. Itse ainakin olen korostuneesta lukenut mediassa vain niitä juttuja, että koko alkuraskaus oli aivan painajaismaista.

Olen pystynyt elämään täysin normaalia elämää. Raskautta on nyt takana pian 5 kuukautta. Olossa ja kropassa on tietysti näkynyt selviä muutoksia, mutta ne eivät ole olleet ylivoimaisia asioita. Olen selvinnyt vähällä. Aloitin jopa pari kuukautta sitten pelaamaan sulkapalloa vähintään kerran viikossa. Muutamat selkeät asiat voinnissa ja kehossa ovat kuitenkin kertoneet, että suuria muutoksia on tapahtumassa.

Ruokahaluni on pysynyt koko raskauden ajan, minulla ei ole ollut minkäänlaisia mielitekoja enkä ole alkanut kammoksumaan mitään hajuja tai makuja. Mutta ekojen kuukausien aikana rasvankäry sai etomaan. Muistan, kuinka melontavaelluksella teimme kirkastetusta voista trangialla popcornia ja tajusin, etten mielelläni haistaisi sitä rasvaa. Myös kalanrasvan haju on saanut välillä vähän puistelemaan päätä. Kahvia olen juonut koko ajan, mutta vähemmän kuin tavallisesti. Sitä ei yksinkertaisesti tee samalla tavalla mieli.

Yksi selkeä merkki oli väsymys. Ensimmäisen kahden kuukauden aikana olin aina toisinaan hyvin, hyvin väsynyt. Muutaman kerran muistan, että klo 18.30 illalla saatoin ajatella, että saisiko käydä jo nukkumaan. Yleensä raahautuminen kävelylle auttoi, aina ei.

Myös rinnat olivat varsinkin ensimmäisen kolmen kuukauden aikana todella kipeät ja kasvoivat myös miltei samantien yllättävän paljon. Nukuin rintsikkatoppi päällä, koska kipu olisi ollut muuten sietämätön. Edelleen nännit ovat arat ja älyttömän paleltumaherkät (auts, syysviima!), mutta muuten kipu on poissa.

Alakuloisuus oli läsnä muutaman viikon ajan jossain kohtaa. Ei onneksi pidempään, sillä ehdin silloin jo ajatella, että olisipa äärimmäisen rankkaa olla pessimismiin ja hallitsemattomaan melankoliaan taipuvainen ihmissielu. En pitänyt itsestäni alakuloisena.

Hengästyminen ja hikoileminen on ollut enemmän tai vähemmän läsnä koko raskauden ajan. Olen kova hikoilemaan muutenkin, joten on vähän vaikea erottaa, missä raja kulkee, mutta etenkin lakkaamaton puuskutus on ollut kovasti mukana kesästä saakka. Aivan tavalliset arjen askareet ovat saattaneet yhtäkkiä saada sykkeen koholle. Eräät Koffin puiston portaat ovat joka kerta aivan yltiöpäinen vastus, vaikka eivät todellisuudessa ole jyrkät lainkaan. Tämä onkin ristiriitaista siihen nähden, että treenaamista olen jopa lisännyt viimeisen parin kuukauden aikana, eikä varsinainen urheilu ole toistaiseksi tuntunut aiempaa rankemmalta, vaikka kömpelömmäksi ja hitaammaksi muutunkin koko ajan.

Sitten klassinen uhka, alaselkäkivut. Pääsyy lihaskuntotreenien lisäämiselle viimeisten kuukausien aikana oli, että huomasin alaselän kertoilevan taas uhkaavasti itsestään ja kipuhistoriastaan. On ollut iso ilo huomata, että treeni on auttanut samantien, ja alaselkäkivut ovat pysyneet tosi hyvin kurissa. Pakaralihakset sekä koko syvä tukilihaksisto kaipaavat tosi kovasti ylläpitoa, joten siihen yritän keskittyä myös tulevina kuukausina, ennen ja jälkeen pikkubeiben.

Olin jotenkin valmistautunut siihen, että mikäli elämäntapoja jatkaa normaaliin tapaan, ei kiloja kerry kuin vatsan seudulle. Siinä olin ihan väärässä. Selvästi erilaiset kropat ottavat raskaudet vastaan aivan eri lailla, ja itselläni yleinen pehmeys on lisääntynyt vähän siellä sun täällä, vaikka olen jatkanut ruokailu- ja liikuntatottumuksia tavalliseen tapaan. Juuri tänään mietiskelin, että mikähän juttu sekin on, että vauva tarvitsee vatsan lisäksi tilaa myös esimerkiksi leuassa ja takapuolessa. Tästä on kuitenkaan ihan turha ottaa mitään stressiä, kropanmuutokset kuuluvat asiaan jokaisessa raskaudessa. En vain tiennyt, että lapsena raskaana olevaa leikkiessä tyynyjä olisi pitänyt tunkea klassisesti paidan alle, mutta myös esimerkiksi reisiin ja kypärämyssyyn leuan alle.

Unenlaatuni on heikentynyt ja näen koko ajan unia. Nukun kyllä määrällisesti paljon, mutta tällaisen hyvän unenlaatuun tottujan on vaikea hyväksyä sitä tosiasiaa, että uni on usein levotonta. Näen koko ajan niin omituisia unia (viime yönä matkustin ympäri Turkkia, hukkailin matkatavaroitani ja laitoin ystävien munakkaisiin liikaa suolaa), jotka laittaisin mieluusti pois päältä. Lisäksi heräilen monesti yössä. Vielä en ole joutunut onneksi valvomaan, niin kuin olen kuullut monille käyvän.

Sitten on ollut kaikkea pientä. Hiukseni rasvoittuvat hirveän nopeasti ja nenästä valuu mahdollisesti elämän ensikerran verta. Nilkkani turpoavat, ja ikenet ovat herkillä. Chilipitoiset ruoat saavat aikaan närästystä (viime viikolla söin lounaalla niin paljon chiliä, että oksensin sen jälkeen kolmesti hups), ja vatsassa on alkanut välillä tuntua pientä kipuilua. Toisaalta kynteni ovat kovat kuin kivet ja hiuksia ei irtoa päästä juuri lainkaan nyt, kun vanhat latvat on leikattu pois. Aina välillä tulee aivan mahdottomia energiapiikkejä, jolloin tuntuu, että pystyisin tekemään aivan mitä vaan.

—

Välillä tuntuu kuin seuraisin jotain dokumenttielokuvaa. Kuin olisin irti omasta ruumiistani, kärpäsenä katossa seuraamassa, mitä kaikkea voikaan tapahtua. Osa muutoksista ei tunnu loogisilta lainkaan, toisille näen selkeän syy-seuraussuhteen. Jännää matkaa tässä ollaan taittamassa, ei voi muuta sanoa.

Olo on välillä muumimammamainen ja nuhjuinen, mutta onneksi useammin raikas ja hyvinvoiva. Olen iloinnut odotuksesta ja odotan innolla taas seuraavia viikkoja ja loppuja neljää kuukautta. Toivon mukaan kaikki sujuu hyvin tai vähintään ihan hyvin.

-Henriikka

Kuvat: Joanna Suomalainen