Merinovilla hellii kesälläkin (+North Outdoor -arvonta ja -alekoodi)

kommentoi
–
arvonta, oma tyyli, yhteistyöTags: , , , , ,

Kaupallinen yhteistyö: North Outdoor

Ah, kuumuutta! Kuluneina viikkoina ollaan todellakin saatu nauttia lämmöstä.

Jotenkin ihmeellisesti sitä aina vuoden aikana unohtaa, miltä lämpö tuntuu iholla, kuinka aurinko kutittelee kivasti, ja kuinka lämpö tarttuu hiuksiin ja vaatteisiin – ja kun tumman vaatteen on hetkeksi unohtanut terassille ja nostaessaan sen syliin, tuntuu kuin saisi lämpöisen halauksen.

Mutta on sekin ihan totta, että välillä on yksinkertaisen tukalaa: istuminen kuumassa bussissa, nestehukan aiheuttama päänsärky ja hiestä otsaan liimautuvat hiussuortuvat. Olen itse suoraan sanoen ihan surkea helteiden kanssa, ja kun lämpötila nousee yli 20, alan helposti kiemurrella. Lämpötila nousee sisätiloissakin liikaa, ja aivot ja kroppa lakkaavat toimimasta. Jos saisin päättää, ottaisin koko kesän maksimissaan 20-asteista elämää. Olen juuri se kaupan jäätelöaltaan päällä tuulettuva ihmisenriekale, kun lämpöasteet nousevat.

Mutta sääilmiöt ovat muun luonnon kanssa siitä hieno asia, ettemme voi niihin vaikuttaa. Ja onhan sekin aivan totta, että tämä Suomen kesä on niin uniikki ja lyhykäinen, että ei tohdi lainkaan valittaa lämmöstä. Parempi vain ottaa vastaan lämpimiä halauksia ja nauttia, ja panostaa asioihin, joilla helteistä tulee muistorikkaita ja hurmaavia, ja olo pysyy kevyenä.

Olen jo useatta vuotta putkeen turvautunut villaan helteelläkin. Se kuulosti ainakin omaan korvaani aikoinaan ihan kajahtaneelta, yhdistyyhän ajatus villasta helposti lämpöön ja talvisesonkiin. Mutta kyllä vain, villa on ihan erinomainen materiaali myös kesäkeleille.

Ohuet villakerrat ovat viileäntuntuisia ihoa vasten, sillä ne hengittävät. On varmaan sanomattakin selvää, ettei tietenkään kannata pukea helteeseen valtavan paksua, muhkeaa villapaitaa, vaan esimerkiksi tällaisia kuvissa näkyviä ohuempia kerroksia, jotta viileys oikeasti toteutuu.

Villa ei myöskään kerää esimerkiksi puuvillan tavoin kosteutta itseensä, joten se on vähän hikisenäkin miellyttävä päällä. Luulen ainakin pidempiä mökkireissuja tai vaikka vaelluksia tehneiden tietävän, että kaverin tekninen t-paita saattaa usean päivän käytön jälkeen dunkata aika lailla. Villan kanssa ei ole samaa haastetta. Villa-materiaalinen antibakteerisuus tekee sen, että se vaatii pesua vain harvoin. Samalla paidalla voi hyvinkin pärjätä tuuletuksen avulla useita päiviä ilman hajuhaittoja.

Lisäksi villa on erittäin mukavaa päällä, kun valitsee tuotteiksi riittävän pehmeät, joustavat ja omaan eloon mukautuvat vaihtoehdot. (Elin yllättävän pitkään siinä luulossa, että villa tuntuu aina yhtä ikävän tönköltä ja kutittavalta kuin lapsuuden paksut villapöksyt.)

Näissä kuvissa päälläni on North Outdoorin uutuuksia. Valitsin omia suosikkejani suuresti kasvavien mallistojen joukosta ja kuvasimme näitä rakkahan eräveljeni Tonin kanssa itselleni tämän kesän olennaisimmassa miljöössä, kotipihassame. Näillä nurkilla vaatteita onkin käytetty jo ahkerasti. Päivä toisensa jälkeen olen valinnut päälleni nimenomaan näitä vaatteita: osa on täyttä villaa, osa on villa-bambusekoitetta.

Täytyy suoraan sanoa, että olin aluksi epäileväinen, kun North Outdoorilta ehdotettiin minulle noita logopaitoja. Ajattelin niiden olevan liian sporttisia ja liian vähän itseäni. Halusin kuitenkin antaa niille mahdollisuuden ja jouduinkin vikkelästi nielemään ennakkoluuloni, sillä juuri nuo kaksi paitaaa ovat olleet näistä vaatteista eniten käytössäni. Suoraan sanoen niin ihanan helppoja vaatteita. On jalassa sitten uikkarin alaosa tai vaikka farkkusortsit, on ollut ihana huitaista tuollainen simppeli, musta t-paita päälle. Vihreä pitkäihainen on ollut niin kevyt kantaa, että sen olen survonut laukkuun mukaan, kun olen tiennyt olevani reissussa sen verran pitkään, että päivä viilenee illaksi (tai hyttyset lisääntyvät, vaikka ei viilenisikään).

Eikun hei hei hei! Korjaan. On yksi tuote, jota olen käyttänyt vieläkin enemmän ja jollaista kyllä suosittelen kaikille kesäilijöille: merinovillaiset mikrosortsit. Ne ovat olleet itselläni lähes päivittäin kesämekkojen alla, sillä mikään ei ole nihkeämpää kuin läpimärät puuvillasortsit tai varsinkaan se, kun jättää mekon alta sortsit laittamatta, ja hikiset reidet nitisevät toisiaan vasten (kerrassaan herttainen mielikuva). Eli itsellenikin yllätyksenä tuotteiden kuningattareksi ovat nousseet nuo minisortsit.

All day -malliston huppareilla ja pitkähihaisilla on meidän taloudessa kaksi käyttäjää. Itse tykkään niistä tuolla lailla hyvin löysinä, ja puoliso taas istuvampina, joten molemmille sopii mainiosti miesten malliston L-kokoiset paidat ja hupparit. Puoliso on nauranut useaan otteeseen, että on se jännä, kun meillä on 25 senttiä ja parikymmentä kiloa kokoeroa, ja silti meillä on sama vaatekoko.

Tuo burgundinpunainen (virallisesti ”meleerattu mulperi”) pitkähihainen paita taas on naisten mallistosta ja selkeästi istuvampi. Ei ole yhtään hassumpi sekään. Varsinkin löysemmän alaosan kanssa tykkään siitä, että yläosa on istuvampi. Tilanneriippuvaistakin, ehdottomasti. Ja jos joltain vartaloa myötäilevistä vaatteista pitävältä kysyisi, niin eipä tuo taitaisi saada vielä istuvan vaatteen leimaa päälläni. Koko All day -malliston vaatteiden mitoitukset ovatkin rentoja.

Vaatteiden sävyvalinnoissa luotin kyllä omaan intuitioon, ja usein se ohjailevaa lämminsävyisten vaatekappaleiden äärelle. Tuo oljenvärinen (virallisesti ”taupe”) oli silti selkeä yllättäjä. Siitä sävystä kuvissa on t-paita ja huppari, ja yllätyin kunnolla, miten ihanalta sävy näyttää. Olen yleensä ollut vähän sellainen beigehtävien sävyjen karttaja, mutta ajat ovat näköjään muuttuneet. Toinen yllärisuosikki on tuo vihreän ja oranssin sävy-yhdistelmä merinokalsareissa. Merino-alkkarit ovat muuten myös sellainen tuote, jolle soisin antaa mahdollisuuden kesäkeleillä. Toimii!

Nämä kaikki vaatteet ovat sellaisia helppoja arkivaatteita, mutta tuossa mustassa mekossa voisin hyvin kuvitella liihottelevani juhliinkin. Käytännöllinen ja äärimmäisen mukava, mutta silti klassisen kaunis. Itse asiassa juuri tuossa mekossa katsoin itseäni kuvauspäivänä, ja hymyilin itselleni, kun näytin mielestäni niin ihanalta. Omenapuun kukat ovat jo tipahtaneet kuvauspäivän jälkeen, mutta mekko näyttää edelleen tyylikkäältä.

Tällaisia kuvien vaatteiden kaltaisia villa- tai villabambuvaatteita yhdistelee melko mutkattomasti eri tyyleihin. Merinovillamekko + farkkutakki sopii kesäterassille ja merinovillainen t-paita onkin yllättäen melko tyylikäs valinta, kun sen yhdistää kirppikseltä löydettyyn glitter-kellohameeseen. Paljon myös sellaisia päiviä, kun kitken kasvimaalla ihan vain mikrosortseissa ja t-paidassa, ja heitän väljän hupparin päälle, kun ilta saapuu pihamaalle. Tuo pitkä hupparimekko on valikoiman hassuttelija, ja siihen pujahdan laituri-iltapalalla: nostan polvet sen sisään suojaan kuin lapsena konsanaan.

Näissä kuvissa minulla on lähes kaikista vaatteista koko L, mallistosta viisveisaamatta. Logopaidat ovat sekä oljenvärinen huppari ovat miesten mallistoista. Kaikki muut vaatteet ovat naisten. Mutta kukapa näistä nyt niin välittää, että mitä mallistoa ovat. Päälle vain!

Kuvissa:

Intense Pro 150 miesten logopaita, koko L, musta
Intense Pro 150 miesten logopaita koko L, vihreä
All day 260 miesten huppari, koko L, taupe
All day 160 naisten Ria-mekko, koko M, musta
All day 200 naisten sortsit, koko M, musta
All day 150 naisten t-paita, koko L, taupe
All day 260 naisten pitkähihainen paita, koko L, meleerattu mulperi
All day 200 naisten hame, koko M, musta
All day 260 naisten Kei-hupparimekko, koko L, musta
All day 150 naisten bokserit, koko m, oliivi/oranssi
All day 150 naisten Flo-toppi, koko M, musta

Tuttuun tapaan näin kirjoituksen lopuksi pistän pystyyn arvonnan ja jaan teille ale-koodin koko North Outdoorin valikoimaan.

Arvonta

Klikkaa itsesi North Outdoorin sivujen kautta Aamukahvilla-arvontasivulle viimeistään 20.6. Arvonnan voittaja saa valita itselleen minkä tahansa tuotteen North Outdoorin valikoimasta.

Instagram-tililläni @aamukahvilla on käynnissä myös toinen identtinen arvonta, joten käypä siellä kommentoimassa, jos haluat tuplata mahdollisuutesi.

Ale-koodi

Jos joku postauksen tuotteista ihastutti tai kaipaat elämääsi muuta merinovillaista, saat nyt 27.6. asti -15-prosentin alennuksen North Outdoorin verkkokauppaan koodilla: HENRIIKKA15.

Usean vuoden kokemuksella voin jo sanoa, että usein nämä North Outdoor -yhteistyökirjoitukset tyhjentävät varastoa vikkelästi. Eli jos mallistoista löytyy joku tietty tuote, koko, sävy tms., niin kannattaa toimia suht vikkelästi.

—

Oikein ihania kesäpäiviä kaikille. Saakoon helteenrakastajat lämpölukemansa, ja viileämmästä nauttivat helpotusta oloonsa kylmillä juomilla ja suurilla jäätelötötteröillä. Nautitaan!

-Henriikka

Kuvat: Toni Eskelinen

Muisto työelämästä

12
–
elämäTags:

Erään kesän olin Armi Kuusela. Olin kesätöissä laitoshuoltajana psykiatrisen sairaalan suljetulla osastolla. Minulla oli vaaleansinivalkoinen, raidallinen laitoshuoltajan asu, kaulassa hento ristiriipus ja rinnassa nuoruuden palo. Eräs ilahduttava mummeli risti minut Armiksi, 19-vuotias vaaleaverikkö kun olin. Oikeastaan minusta tuntuikin vähän edustusmissiltä: Olin hyvää pataa laitoksen asiakkaiden kanssa ja olin töissä koko persoonallani.

Osallistuin kerran viikossa hoitajien viikkopalaveriin. Jo ensimmäisessä palaverissa järkytyin osaston hoitajien kylmyydestä. He puhuivat asiakkaista kuin eläimistä, ja puhe pyöri lääkeannosten ja mustan huumorin ympärillä. Ensimmäisinä viikkoina olin hämmentynyt ja usein vihainenkin. Mielestäni asiakkaat olisi kuulunut kohdata erityisen lämpimästi. Teki mieli nousta seisomaan ja huutaa, että kuinka teillä on sydäntä.

Kerran vaihtaessani raidallista laitoshuoltajan asua pukuhuoneessa kuulin ihmettelyä, että minäkö olen se hullu, joka on lähtenyt töihin osastoille 11b ja 12b. Ihmettelin. Eihän minulle ollut edes annettu mitään vaihtoehtoa. Työnantajani oli ilmoittanut minut noille osastoille, ja sinne minä nousin pitkin sairaalan portaikkoa viidesti viikossa. Moppasin lattiaa, laitoin tarjottavan ruoan esille metallisesta tarjoilukärrystä ja vaihdoin lakanat kerran viikossa tai useammin, jos jollekin kävi vahinko. Välillä rapsutin ulosteinstallaatioita irti kylpyhuoneen kaakeleista tai pyyhin rätillä räkää seinistä. Pääosin työ oli kuitenkin rutiininomaista ja yksinkertaista. Suurin osa asiakkaista eli sopuisasti omissa oloissaan, sillä lääkkeet olivat vahvoja. Minä hiivin heidän lomassaan siivouskärryni kanssa ja kerrytin opiskelukassaa tulevaisuutta varten.

Kollegoina minulla oli pitkän linjan konkareita. Yksi oli eräs hapannaamainen, vanhempi nainen, jonka elämässä uusilla pyykinpesuaineilla oli valtava merkitys. Kun pieneen, pimeään siivouskomeroon oli toimitettu uutta pulveria, hän kertoi siitä meille muille juhlavasti, kuin se olisi suurinta mitä maailmassa on. Vain silloin hänen suunsakin saattoi kääntyä pieneen hymyyn. Muutoin hän piti itsepintaisesti kiinni happamasta ilmeestään ja elämänasenteestaan. Hän rakasti vetää korkeita muureja hoitohenkilökunnan ja laitoshuoltajien välille ja piti huolta, ettei yksikään hoitaja astunut sisään siivouskomeroon, joka oli hänen reviiriään, hänen pieni valtakuntansa.

Toinen työkaverini oli lempparini, ja hänellä oli pinkki tukka, rääväsuu ja pitkät rakennekynnet, joissa oli pieniä tekotimantteja ja lohikäärmeen kuvia. Kynnet eivät sopineet alkuunkaan laitoshuoltajan työhön, ja tuskin työnantaja olisi niitä sallinutkaan. Työkaverini poltti röökiä ketjussa ja pyysi minut aina mukaansa, vaikka en polttanutkaan. Hän naputteli rakennekynsillään tupakkaa ja kertoi älyttömiä juttujaan. Kerran hän innostui goji-marjoista niin, että tilasi niitä maailman toiselta laidalta valtavan lastillisen. Vatsa oli tarkoitus saada toimimaan paremmin, mutta kaverini kertoi suu auki nauraen, että kävi aivan päinvastoin. Välillä työkaverin jutut saivat minut nauramaan holtittomasti. Ihmettelin, että voiko tällaisiakin aikuisia olla olemassa.

Yhtenä kuumana kesäpäivänä osastolle tuotiin mies, joka kuhisi täitä. Siis ihan toden totta kuhisi! Hänellä oli niitä hiuksissaan, rintakarvoissaan, aivan kaikkialla. Hänet eristettiin nopeasti, kaikki karvat ajeltiin ja koko keho puhdistettiin. Vaatteet suljettiin keltaiseen eristyspussiin, joka lojui pitkään ruokailuhuoneen parvekkeella. Mies eli niin kaukana todellisuudesta, ettei ollut itse edes huomannut täitä kehossaan.

Kesän lämmetessä me työntekijät ja asiakkaat söimme joskus yhdessä jäätelöä alakerran kanttiinin pihaterassilla. Asiakkailla oli ystäviä ja omaisia vierailulla. Minä olin tutustunut sairaalaan muihin kausityöläisiin, jotka jostain syystä olivat kaikki vanhoillislestadiolaisia. Istuimme usein pihalla auringossa laitoshuoltajan asuissamme ja nautimme vartin mittaiset kahvitaukomme yhteen putkeen, jotta ennättäisimme nauttia Pingviini-tuutista tai Minttu-Puffetista.

Terassilla tuntui, että sairaat olivat vähemmän sairaita. Yleensä he pukivat tavalliset vaatteensa hetkeksi ylleen, kun perheenjäsenet tulivat tervehtimään. Hetken näytti, kuin he eläisivät aivan tavallista elämää.

Hyvin, hyvin usein osastolla tuli sellainen olo, että mieleltään terveen ja sairaan ihmisen välinen ero on hiuksenhieno. Minä olisin voinut olla se perheensä kuoleman vuoksi mielenterveytensä menettänyt, minä olisin yhtä lailla voinut olla se, jonka hauras mieli meni sekaisin radikaalin uskonlahkon opeista ja toimista.

Kuukaudet kuluivat, ja puolen vuoden työni eteni kohti päätöstään. Eräänä loppukesän päivänä olimme silloisen poikaystäväni kanssa matkalla elokuviin. Sörnäisten metron portaissa purskahdin yhtäkkiä itkuun. Poikaystäväni katsoi minuun hätääntyneenä ja kysyi, mikä minun on. En ollut tajunnut, kuinka kuormittunut olin kaikesta. Armin harteille ei ollutkaan mahtunut koko maailma.

Kun olin aloittanut laitoshuoltajan työt, ajattelin osaston hoitajien olevan kylmiä. Lopulta huomasin ajattelevani, että he olivatkin lämpöä täynnä. Ei noille osastoille ollut mitään työntekijäruuhkaa. Näennäisesti tunteeton kohtelu oli heidän ainoa tapansa selvitä. Minä en olisi selvinnyt omalla tyylilläni. En meinannut jaksaa edes puolivuotistani.

—

-Henriikka

Kuva: 19-vuotias minä

Teksti: Olen tämän kevään ollut Erkka Mykkäsen kirjoitusmentoroitavana (vau, mikä sana). Sain tehtäväksi kirjoittaa muiston työelämästä. Ensimmäinen blogitekstini ikinä, jota olen ammattilaisen kanssa puinut ja editoinut. Mielenkiintoista. Mielenkiintoista (ja lohdullista) myös, miten paljon omat ajatukset voivat muuttua muutaman kuukauden työkauden aikana, saati 11 vuodessa. Kaikki tunnistettavat yksityiskohdat (esim. osaston numero) muutettu tunnistettavuuden vuoksi.

Vastasyntynyt opettaa elämään hetkessä

1
–
vauvaTags: , ,

Kun saavuimme vauvan kanssa kotiin, ymmärsimme vikkelästi ensimmäisien päivien aikana, että suurin shokki kaikessa ei ollut yöheräilyt tai kiukkuavan vauvan hyssyttely. Kaikista eniten vaati luopua vapaasta, rutiinittomasta ja spontaanista elämäntavasta, jota olimme vaalineet. Sellainen ei vain yksinkertaisesti ole vastasyntyneen kanssa mahdollista, vaikka moni asia onkin.

Vaikka vauva nukkuukin melkoisesti, hän myös syö aluksi noin 8–12 kertaa päivässä, mikä luo väkisinkin raameja päiville. Tuijotimme ensimmäiset päivät kelloa ja pohdimme, että kohta se taas syö. Että eihän tässä kannata tai ehdi oikein mihinkään ryhtyä, kun kohta hän taas jo köllöttää sylissä ruokailemassa.

Noh, onneksi pääsimme tämän vaiheen yli. Onneksemme olemme saaneet huomata, että vauva pikemminkin opettaa elämään hetkessä. Kun käsillä on sopiva hetki jollekin, siihen kannattaa tarttua.

Alkuun huomasin stressaavani kahvikupin äärellä, että herääkö vauva pian, että ennätänkö juoda kahvini loppuun. Tämän kuukauden aikana olen hoksannut, että ei se minun stressini tilanneta muuta ainakaan parempaan, joten kannattaa vain nauttia hetkestä.

Yllättävää kyllä, nyt aikaa tuntuu riittävän vaikka mihin, kun ensin sitä ei meinannut riittää edes suihkussa käyntiin. Meitä tietysti auttaa se, että kotona on kaksi vanhempaa, mutta silti pystymme yhtäkkiä kumpikin moninkertaisesti enempään. Eilen nautiskelimme uuden veneemme kannella, haravoin pihaa, kävimme vaunulenkillä ja leikimme vauvan kanssa. Sen lisäksi söimme pari kertaa yhdessä ja joimme useankin kahvikupillisen ihan rauhassa. Ehdinpä vielä lukea kirjaakin ja päivittää kuulumisia Instagramiin. Parin kolmen tunnin aikana ehtii lopulta yllättävän paljoon, jos vain tahtoo.

Tänään aamulla mietimme, että otamme käyttöön systeemin, jossa kumpikin saa aamulla toivoa, mitä tahtoisi tänään tehdä rauhassa. Puoliso halusi käydä veneellä, minä sanoin haluavani kirjoittaa blogijutun. Ja tässä tätä nyt sitten kirjoitellaan. Ihan rauhassa. Puoliso etsii vastapäätä pöydän ääressä meille paljua terassille. Nämäkin hetket voisi hyvin käyttää siihen, että murehtisi milloin pikkuinen herää. Nyt totean, että vielä hän on ainakin unessa.

Olen luonteeltani tavoitteisiin ja aikatauluihin vahvasti nojaava. Välillä unohdun haikailemaan tuleviin suunnitelmiin sen sijaan, että keskittyisin täysiä siihen hetkeen, joka on oikeasti käsillä. Sitäkin tohtii miettiä, onko tässä äitiyslomalla niin vimmatun tärkeää ylipäänsä saada yhtään mitään muuta aikaan kuin hyvinvoiva ja rakastava elämänpohja tuolle mukelolle.

Luulen, että tuo perillinen opettaa minut paremmille tavoille. Vaikka sitten väkisin, mutta opettaa kuitenkin. Pidän tästä vauvaelämästä koko ajan enemmän.

-Henriikka

ps. Näissä kuvissa ollaan juuri sairaalasta lähdössä ja sitten kotiovella, joka selkeästi kaipaa vähän kevätsiivousta. Eiköhän sen ehdi parissa kolmessa tunnissa senkin.

1 2 3 4 … 809