Muisto työelämästä

Erään kesän olin Armi Kuusela. Olin kesätöissä laitoshuoltajana psykiatrisen sairaalan suljetulla osastolla. Minulla oli vaaleansinivalkoinen, raidallinen laitoshuoltajan asu, kaulassa hento ristiriipus ja rinnassa nuoruuden palo. Eräs ilahduttava mummeli risti minut Armiksi, 19-vuotias vaaleaverikkö kun olin. Oikeastaan minusta tuntuikin vähän edustusmissiltä: Olin hyvää pataa laitoksen asiakkaiden kanssa ja olin töissä koko persoonallani.

Osallistuin kerran viikossa hoitajien viikkopalaveriin. Jo ensimmäisessä palaverissa järkytyin osaston hoitajien kylmyydestä. He puhuivat asiakkaista kuin eläimistä, ja puhe pyöri lääkeannosten ja mustan huumorin ympärillä. Ensimmäisinä viikkoina olin hämmentynyt ja usein vihainenkin. Mielestäni asiakkaat olisi kuulunut kohdata erityisen lämpimästi. Teki mieli nousta seisomaan ja huutaa, että kuinka teillä on sydäntä.

Kerran vaihtaessani raidallista laitoshuoltajan asua pukuhuoneessa kuulin ihmettelyä, että minäkö olen se hullu, joka on lähtenyt töihin osastoille 11b ja 12b. Ihmettelin. Eihän minulle ollut edes annettu mitään vaihtoehtoa. Työnantajani oli ilmoittanut minut noille osastoille, ja sinne minä nousin pitkin sairaalan portaikkoa viidesti viikossa. Moppasin lattiaa, laitoin tarjottavan ruoan esille metallisesta tarjoilukärrystä ja vaihdoin lakanat kerran viikossa tai useammin, jos jollekin kävi vahinko. Välillä rapsutin ulosteinstallaatioita irti kylpyhuoneen kaakeleista tai pyyhin rätillä räkää seinistä. Pääosin työ oli kuitenkin rutiininomaista ja yksinkertaista. Suurin osa asiakkaista eli sopuisasti omissa oloissaan, sillä lääkkeet olivat vahvoja. Minä hiivin heidän lomassaan siivouskärryni kanssa ja kerrytin opiskelukassaa tulevaisuutta varten.

Kollegoina minulla oli pitkän linjan konkareita. Yksi oli eräs hapannaamainen, vanhempi nainen, jonka elämässä uusilla pyykinpesuaineilla oli valtava merkitys. Kun pieneen, pimeään siivouskomeroon oli toimitettu uutta pulveria, hän kertoi siitä meille muille juhlavasti, kuin se olisi suurinta mitä maailmassa on. Vain silloin hänen suunsakin saattoi kääntyä pieneen hymyyn. Muutoin hän piti itsepintaisesti kiinni happamasta ilmeestään ja elämänasenteestaan. Hän rakasti vetää korkeita muureja hoitohenkilökunnan ja laitoshuoltajien välille ja piti huolta, ettei yksikään hoitaja astunut sisään siivouskomeroon, joka oli hänen reviiriään, hänen pieni valtakuntansa.

Toinen työkaverini oli lempparini, ja hänellä oli pinkki tukka, rääväsuu ja pitkät rakennekynnet, joissa oli pieniä tekotimantteja ja lohikäärmeen kuvia. Kynnet eivät sopineet alkuunkaan laitoshuoltajan työhön, ja tuskin työnantaja olisi niitä sallinutkaan. Työkaverini poltti röökiä ketjussa ja pyysi minut aina mukaansa, vaikka en polttanutkaan. Hän naputteli rakennekynsillään tupakkaa ja kertoi älyttömiä juttujaan. Kerran hän innostui goji-marjoista niin, että tilasi niitä maailman toiselta laidalta valtavan lastillisen. Vatsa oli tarkoitus saada toimimaan paremmin, mutta kaverini kertoi suu auki nauraen, että kävi aivan päinvastoin. Välillä työkaverin jutut saivat minut nauramaan holtittomasti. Ihmettelin, että voiko tällaisiakin aikuisia olla olemassa.

Yhtenä kuumana kesäpäivänä osastolle tuotiin mies, joka kuhisi täitä. Siis ihan toden totta kuhisi! Hänellä oli niitä hiuksissaan, rintakarvoissaan, aivan kaikkialla. Hänet eristettiin nopeasti, kaikki karvat ajeltiin ja koko keho puhdistettiin. Vaatteet suljettiin keltaiseen eristyspussiin, joka lojui pitkään ruokailuhuoneen parvekkeella. Mies eli niin kaukana todellisuudesta, ettei ollut itse edes huomannut täitä kehossaan.

Kesän lämmetessä me työntekijät ja asiakkaat söimme joskus yhdessä jäätelöä alakerran kanttiinin pihaterassilla. Asiakkailla oli ystäviä ja omaisia vierailulla. Minä olin tutustunut sairaalaan muihin kausityöläisiin, jotka jostain syystä olivat kaikki vanhoillislestadiolaisia. Istuimme usein pihalla auringossa laitoshuoltajan asuissamme ja nautimme vartin mittaiset kahvitaukomme yhteen putkeen, jotta ennättäisimme nauttia Pingviini-tuutista tai Minttu-Puffetista.

Terassilla tuntui, että sairaat olivat vähemmän sairaita. Yleensä he pukivat tavalliset vaatteensa hetkeksi ylleen, kun perheenjäsenet tulivat tervehtimään. Hetken näytti, kuin he eläisivät aivan tavallista elämää.

Hyvin, hyvin usein osastolla tuli sellainen olo, että mieleltään terveen ja sairaan ihmisen välinen ero on hiuksenhieno. Minä olisin voinut olla se perheensä kuoleman vuoksi mielenterveytensä menettänyt, minä olisin yhtä lailla voinut olla se, jonka hauras mieli meni sekaisin radikaalin uskonlahkon opeista ja toimista.

Kuukaudet kuluivat, ja puolen vuoden työni eteni kohti päätöstään. Eräänä loppukesän päivänä olimme silloisen poikaystäväni kanssa matkalla elokuviin. Sörnäisten metron portaissa purskahdin yhtäkkiä itkuun. Poikaystäväni katsoi minuun hätääntyneenä ja kysyi, mikä minun on. En ollut tajunnut, kuinka kuormittunut olin kaikesta. Armin harteille ei ollutkaan mahtunut koko maailma.

Kun olin aloittanut laitoshuoltajan työt, ajattelin osaston hoitajien olevan kylmiä. Lopulta huomasin ajattelevani, että he olivatkin lämpöä täynnä. Ei noille osastoille ollut mitään työntekijäruuhkaa. Näennäisesti tunteeton kohtelu oli heidän ainoa tapansa selvitä. Minä en olisi selvinnyt omalla tyylilläni. En meinannut jaksaa edes puolivuotistani.

-Henriikka

Kuva: 19-vuotias minä

Teksti: Olen tämän kevään ollut Erkka Mykkäsen kirjoitusmentoroitavana (vau, mikä sana). Sain tehtäväksi kirjoittaa muiston työelämästä. Ensimmäinen blogitekstini ikinä, jota olen ammattilaisen kanssa puinut ja editoinut. Mielenkiintoista. Mielenkiintoista (ja lohdullista) myös, miten paljon omat ajatukset voivat muuttua muutaman kuukauden työkauden aikana, saati 11 vuodessa. Kaikki tunnistettavat yksityiskohdat (esim. osaston numero) muutettu tunnistettavuuden vuoksi.

Vastasyntynyt opettaa elämään hetkessä

Kun saavuimme vauvan kanssa kotiin, ymmärsimme vikkelästi ensimmäisien päivien aikana, että suurin shokki kaikessa ei ollut yöheräilyt tai kiukkuavan vauvan hyssyttely. Kaikista eniten vaati luopua vapaasta, rutiinittomasta ja spontaanista elämäntavasta, jota olimme vaalineet. Sellainen ei vain yksinkertaisesti ole vastasyntyneen kanssa mahdollista, vaikka moni asia onkin.

Vaikka vauva nukkuukin melkoisesti, hän myös syö aluksi noin 8–12 kertaa päivässä, mikä luo väkisinkin raameja päiville. Tuijotimme ensimmäiset päivät kelloa ja pohdimme, että kohta se taas syö. Että eihän tässä kannata tai ehdi oikein mihinkään ryhtyä, kun kohta hän taas jo köllöttää sylissä ruokailemassa.

Noh, onneksi pääsimme tämän vaiheen yli. Onneksemme olemme saaneet huomata, että vauva pikemminkin opettaa elämään hetkessä. Kun käsillä on sopiva hetki jollekin, siihen kannattaa tarttua.

Alkuun huomasin stressaavani kahvikupin äärellä, että herääkö vauva pian, että ennätänkö juoda kahvini loppuun. Tämän kuukauden aikana olen hoksannut, että ei se minun stressini tilanneta muuta ainakaan parempaan, joten kannattaa vain nauttia hetkestä.

Yllättävää kyllä, nyt aikaa tuntuu riittävän vaikka mihin, kun ensin sitä ei meinannut riittää edes suihkussa käyntiin. Meitä tietysti auttaa se, että kotona on kaksi vanhempaa, mutta silti pystymme yhtäkkiä kumpikin moninkertaisesti enempään. Eilen nautiskelimme uuden veneemme kannella, haravoin pihaa, kävimme vaunulenkillä ja leikimme vauvan kanssa. Sen lisäksi söimme pari kertaa yhdessä ja joimme useankin kahvikupillisen ihan rauhassa. Ehdinpä vielä lukea kirjaakin ja päivittää kuulumisia Instagramiin. Parin kolmen tunnin aikana ehtii lopulta yllättävän paljoon, jos vain tahtoo.

Tänään aamulla mietimme, että otamme käyttöön systeemin, jossa kumpikin saa aamulla toivoa, mitä tahtoisi tänään tehdä rauhassa. Puoliso halusi käydä veneellä, minä sanoin haluavani kirjoittaa blogijutun. Ja tässä tätä nyt sitten kirjoitellaan. Ihan rauhassa. Puoliso etsii vastapäätä pöydän ääressä meille paljua terassille. Nämäkin hetket voisi hyvin käyttää siihen, että murehtisi milloin pikkuinen herää. Nyt totean, että vielä hän on ainakin unessa.

Olen luonteeltani tavoitteisiin ja aikatauluihin vahvasti nojaava. Välillä unohdun haikailemaan tuleviin suunnitelmiin sen sijaan, että keskittyisin täysiä siihen hetkeen, joka on oikeasti käsillä. Sitäkin tohtii miettiä, onko tässä äitiyslomalla niin vimmatun tärkeää ylipäänsä saada yhtään mitään muuta aikaan kuin hyvinvoiva ja rakastava elämänpohja tuolle mukelolle.

Luulen, että tuo perillinen opettaa minut paremmille tavoille. Vaikka sitten väkisin, mutta opettaa kuitenkin. Pidän tästä vauvaelämästä koko ajan enemmän.

-Henriikka

ps. Näissä kuvissa ollaan juuri sairaalasta lähdössä ja sitten kotiovella, joka selkeästi kaipaa vähän kevätsiivousta. Eiköhän sen ehdi parissa kolmessa tunnissa senkin.

Hirsikodin pintaremontti: maaleista ja niiden sävyistä

Kaupallinen yhteistyö: Teknos ja Asennemedia

Olemme tehneet melkoista muutostyötä kotonamme. Puoliso on maalannut, maalannut ja maalannut, minä vastannut suunnittelutyöstä. Lukuun ottamatta kaakeleita ja hirsiä, kaikki pinnat saavat tai ovat jo saaneet uuden maalikerroksen päälleen. On ihanaa, kun eron näkee todella selkeästi! Lähes kaikki pinnat olivat muuttohetkellämme männyllä, joka oli hennosti lakattu, joten ero maalaamisen jälkeen on huima. Tuntuu, että myös hirret pääsevät ihan uudella tavalla esille, kun kaikki ei ole pelkkää mäntyä.

Olen jakanut todella konkreettisena näkyvää muutostarinaa Instagramissa, mutta nyt ajattelin koostaa kaiken infon ja inspiraation vielä näin blogijutun muotoon.

Tässä on myös laajasti ennen- ja jälkeen -kuvia, joista näkyy kyllä muutos todella selvästi, vaikka myös kameran linssi on ehtinyt vaihtua laajempaan ja luonnonvalo lisääntynyt sitten joulukuun.

Mitä kaikkea maalaamme?

Yläkerta:

– ”aula”: katto, lattia, seinät ja väliovet karmeineen
– makuuhuone: katto, lattia ja seinät, vaatehuoneen ovi
– WC: katto ja seinät
– puuportaikko

Alakerta:

– olohuone-keittiö: korkean avotilan katto, yksi seinä, leivinuuni hormeineen
– makuuhuoneet: katot
– eteinen ja tuulikaappi: seinät ja katto, väliovet karmeineen
– kodinhoitohuone: katto ja seinät
– sauna ja kylpyhuone: katot, seinät ja lauteet

Näiden lisäksi maalaamme peitelistoja kunkin huoneen sävyihin sopivaksi.

Hommaa siis kyllä riittää, mutta yli puolet on jo tehty. Ja toisin kuin voisi ehkä ajatella, homma on edennyt jouhevasti eteenpäin. Minä olen ollut suunnitteluvastuussa, puoliso maalausvastuussa ja kokonaisuus on toiminut molemmille näin loistavasti. Suunnitelmat ovat välillä muuttuneen lennossa, mutta paletti ja ajatus on pysynyt kasassa, vaikka välillä panikoinkin sävyvalintoja ja muutosta, kunnes jälleen tasaannun.

On upeaa, miten isoja eroja yllättävän vähällä työmäärällä pystyy saamaan aikaiseksi. Meillä on toki iso pintaremontti käynnissä, mutta esimerkiksi yhden tai parinkin seinän tai vaikka katon maalauksella voi saada suuren ehostuksen tilaan kuin tilaan. Sen huomasi heti, kun sai yhden tilan tehtyä: vasta maalatussa tilassa teki vain mieli hämmästellä ja ihastella.

Millä sävyillä maalaamme?

Mietin sävyjä kotiimme yhdessä sisustusarkkitehtitoimisto Aare Visualsin kanssa. Halusimme säästää hirsikotimme hirret ihan sellaisenaan, ilman maalikerrosta, mutta muuten mäntypaneelia oli niin hirvittävä määrä, että päätimme piilottaa muun.

Toiveena oli saada lämpimiä sävyjä kotiin. Sinisen eri sävyjä tai kylmempiä sävyjä ihastelen kyllä muiden kodissa, mutta omassa kodissani en osannut niitä ainakaan tällä hetkellä nähdä. Lisäksi halusin karttaa puhdasta maalarinvalkoista. Muuten sävyvalinta oli melko vapaata. Pyrin pitämään mielessäni, etten valitsisi vain tämän hetken trendivärejä, jotta koti pysyisi iättömämpänä. Tosin totesimme puolison kanssa yhdessä, että joskus tulevaisuudessa voi taas hyvin maalata uudestaan, jos tulee sellainen olo. Toivon mukaan ei kuitenkaan aivan heti, enkä kyllä millään niin uskokaan. On erinomaista, jos puoliso saa hetken hengähdyksen maalaushommista ja pääsee sitten pihalle kesäksi, mieluiten pariksi.

Tässä on ihan konkreettinen lista valituista sävyistä, joista osa myös näkyy yllä olevassa kuvassa.

Kaikki sävyt ovat Teknoksen Sisävärit-valikoimasta. Nyt keväällä Teknos julkaisi myös Colour Your Story -nimisen värikokoelman, jossa on hallittava määrä tuttuja sisävärejä. Tämän kokoelman sävyillä on mennyt ehdottomasti suuri osa seinistä, sillä valinta oli tehty niin helpoksi. Kokoelman sävyt tunnistaa veikeistä nimistä, muut ovat pelkällä numerokoodilla.

T1715 BESTIS
– kaikki katot, makuuhuoneen lattia

T1405 HAPPINESS
– yläkerran avoimen tilan seinät

T1407 VANDRA
– yläkerran WC:n seinät

T1659 LAGOM
– makuuhuoneen seinät, yläkerran aulan lattia ja portaikko

T1660
– eteisen seinät

T1669 FJORDHEST
– kaikki väliovet
– eteisen kiviseinä, leivinuuni hormeineen (ei vielä maalattu)

T1530 HEY YOU
– tuulikaapin seinä (ei vielä maalattu)

T1675 LEKKER
– alakerran WC:n seinät (ei vielä maalattu)

T8034
– sauna: katto, lauteet ja hirsiseinä (ei vielä maalattu)

T1670
– saunan muuri (ei vielä maalattu)

Millä maaleilla maalaamme?

Nostan nyt tähän juttuun kaksi olennaisinta maalia, joilla kotiamme maalaamme. (On muuten hyvä tämä minun me-muodon käyttö, vaikka minähän en ole maalannut mitään muuta kuin taivaanrantaa haaveillani…) Näiden lisäksi on ollut käytössä muun muassa kalustemaalia välioviin ja lattiamaalia portaikkoon ja lattioihin. Saunaan tulee sitten saunaan sopivia tuotteita. Mutta näistä kaikista kerron sitten kiinnostuneille mieluusti erikseen, sillä nyt keskityn kahteen olennaisimpaan.

Puupinnat maalataan siveltimellä, kipsilevypinnat telalla. Tähänkin olisi varmasti monia ratkaisuja, mutta me pidimme maalausjäljestä eniten juuri näin.

En ole koskaan ennen remontoinut mitään, jos ei yhden seinän maalausta ja muutamia paklaushommia lasketa, joten koko maali- ja sävyskenekin oli aivan uutta itselleni. Kotimaisen perheyrityksen Teknoksen maaleihin olemme kyllä olleet tosi tyytyväisiä koko projektin ajan. En ollut edes osannut ajatella heitä sisäsävyjen asiantuntijana ennen tätä remonttia.

Paneeliseinämaali – peittävä maali hirsipinnoille

Suurin osa pinnoista on mäntypaneelia. Osa on seinissä, osa katossa. Olemme käyttäneet näihin, sekä kattoon että seiniin, Teknoksen PANEELISEINÄMAALIA. Se on ollut siitä aivan loistavaa, että maali ehkäisee puun uuteaineiden läpilyöntiä, eli puhdistuksen lisäksi paneeleille ei ole tarvinnut levittää erikseen mitään pohjamaalia tai vastaavaa. Kaksi kerrosta maalia on riittänyt.

Jälki on ollut peittävää, ja maali on levittynyt maalarin mukaan tosi miellyttävästi. Vaatehuoneen hän ennätti maalata ennen varsinaisen projektin alkua jollain vanhalla jämämaalilla ja oli kuulemma eri fiilis lähteä kunnon maalilla muihin tiloihin, kun maali oikeasti levittyi ja jäljestä tuli heti siistiä.

Vesiohenteinen, vesihöyryä läpäisevä maali sopii käsittelemättömien ja aiemmin lakattujen tai maalattujen paneeli- ja puuseinien pohja- ja pintamaalaukseen kuivissa ja kosteissa sisätiloissa. Maali on himmeää ja sopii erinomaisesti myös hirsipinnoille, kun halutaan peittävää jälkeä mutta hengittävyyttä. Tietysti täällä hirsikodissa mietimme ylipäänsä paljon ilmanvaihtoa ja hengittävyyttä, vaikka iso osa seinistä jääkin ihan hirrelle vain.

BIORA AIR – Himmeä sisäilmaa puhdistava seinämaali

Alakerran eteisen kipsilevyseiniin ja maalattuun kiviseinään käytämme BIORA AIR -maalia, joka on yksi Teknoksen sisämaaliuutuuksista. Maalit siis toden totta puhdistavat kodin sisäilmaa, mikä perustuu maalien aldehydejä sitovaan ominaisuuteen (ei, en todellakaan ole tämän asian asiantuntija). Ympäristöystävällinen maali on himmeää ja vesiohenteista ja sopii maalaukseen kuivissa sisätiloissa. Sille on myönnetty Joutsenmerkki.

Näiden kahden lisäksi olennaisimpia maalivalintoja ovat myös FUTURA AQUA 40 Kalustemaali, jota käytimme muun muassa välioviin ja niiden karmeihin, sekä TEKNOFLOOR AQUA Lattiamaali, jolla maalattiin lattiat, lattialistat ja portaikko.

Missä projektin kanssa mennään?

Tällä hetkellä yläkerran kaikki tilat on maalattu. Lisäksi maalin ovat saaneet täyskorkean olohuone-keittiön katto, portaikko takaseinineen sekä eteisen seinät. Eli kaikki tilat, joista ei saa ovea kiinni myöhemmin, nyt kun vauva on tupsahtanut maailmaan, ja puoliso haluaa jatkaa maalihommiaan suljetun oven takana (vaikka näiden maalien hajuhaitat ovatkin olleet tosi maltilliset, en silti halua vastasyntyneen nenään minkäänlaisia maalintuoksuja). On tässä kyllä innolla maalattukin, ja nyt tuntuu kivalta, että projekti on jo näin pitkällä. Tietysti kaakelit vaativat vielä kunnon jynssäystä yms., että kokonaisuus nousee arvoonsa.

Punaisen ja vaaleanpunaisen sävyjä on tulossa vielä alakerran vessaan ja tuulikaappiin, lisäksi kodinhoitohuone, kylpyhuone ja sauna saavat vielä maalipintaa osakseen. Kahdesta alakerran makuuhuoneesta, joista toisesta tulee työhuoneeni, maalataan vain katot, sillä neljästä seinästä kaksi jää hirrelle ja kaksi tapetille. Sitten on vielä alakerran väliovet karmeineen ja muutamia peitelistoja.

Näin kun homman palastelee pieniksi paloiksi, kuulostaa siltä, että tässähän ollaan jo aika pitkällä! Ja miten suuria muutoksia ollaan jo tähän asti saatu aikaan. En malta odottaa lopputulosta, niin kuin olen jo miljoona kertaa sanonut.

Kesällä voi sitten siirtyä pihavaraston ja terassin rakennukseen, sekä paljun asentamiseen. Ja tietysti puutarhanhoitoon! Onneksi me molemmat nautimme tehdä ja väsätä. Olen tällä hetkellä aika vajavainen apuri, mutta kunhan saan vähän palauduttua, niin minustakin saattaa kuoriutua vaikka minkälainen maalihaalari tai porkkanankitkijä.

Tämä projekti on ollut kertakaikkisen kiinnostava. On pitänyt vain luottaa omiin mieltymyksiin vahvasti, jotta kodista tulisi paikka, jossa oikeasti viihtyy ja joka näyttäisi nimenomaan meiltä, kaikkine rosoisuuksineenkin.

Joku juuri kommentoi Instagramissa, että tämä talo näyttää siltä, kuin se olisi alunperinkin rakennettukin vain sitä varten, että voimme joskus muuttaa tähän ja tehdä siitä näköisemme.

Iloa kaikille sunnuntaihin ja tulevaan viikkoon! On ollut iso ilo huomata, millaisella samaistumisella ja innolla moni teistä on seurannut kotimme muutosta.

-Henriikka