Suklaa-fondue:
– ½ dl kermaa
– 200 g suklaata
(konjakki, minttulikööri, after eight-suklaata, chiliä..)
Dippailtavaksi:
-Hedelmiä ja marjoja: Omenaa, banaania, persikkaa, mansikkaa, vadelmia..
-Keksejä ja leivoksia
-Juustoja
-Mitä itse keksii ja kokee suklaan kanssa sopivaksi
-
Sulata suklaa mikrossa, vesihauteessa, sulatuskoneessa tai muulla hommaan sopivalla tavalla ja sekoita joukkoon lämmin kerma ja mahdolliset ”mausteet”. (Usein fondue-resepteissä suklaa on tummaa, mutta itse olen käyttänyt myös maito- ja valkosuklaata tai niiden sekoituksia. Ja esimerkiksi fondue-padan tummaan suklaaseen lisätään pieni määrä valkosuklaata, niin se toimii myös kauniina koristeena, kun valkosuklaan hämmentää ”raidoiksi” tumman sekaan.)
-
Kun suklaa-dippi on valmis se kaadetaan fondue-pataan, jossa se pysyy lämpimänä. (Itselläni on pieni, kynttilällä lämpeävä pata. Patakaan ei ole välttämätön, jos suklaan jäähtyminen ei häiritse)
-
Sitten nautiskellaan ja dippaillaan. (Tähän on olemassa fondue-tikkuja, mutta myös esimerkiksi varras-tikut tai haarukka toimivat. Servetit tai paperi on usein tarpeen ja syöjille on hyvä myös varata lautaset, johon voivat tikkunsa välissä laittaa.)
Nykypäivänä fondue-patojen löytäminen ei ole vaikeaa, niitä myy mm. Sokos, Anttila ja Stockmann ja myös kirpputoreilla kannattaa pitää silmät auki. Omani olen löytänyt eräältä ruotsalaiselta kirpputorilta Skövdestä siellä hetken asuessani. Suklaa-fondue on helppo ja nopea valmistaa, mutta silti juhlallinen ja lämminhenkinen tarjota ja syödä. Mitä jos kilauttaisit kavereille ja pyytäisit fondue-kesteille?
Henriikka, jonka lempparisuklaat ovat Dacapo ja pätkis.
Mä voisin kyllä tulla sun fondue-padan ääreen! Oli niin herkullisia kuvia! Kiitti vinkistä, olin unohtanut nämä fondue-asiat kokonaan :)
hoh hoh no hyvä! pohdiskelin hetken onko banaani liian näivettyneen näköistä.
fondue on niin ihana ja helppo!
Hei kiitos kun muistutit moisesta herkuttelun muodosta, mulla on pata tuolla kaapin perukoilla mut on vähän unohtunut sinne :D
fondue is the best and worst in the world!!!!
Hyvät Kansalaiset…..
MITÄ IHMETTÄ TÄÄLLÄ TAPAHTUU! Hyvät kansalaiset, suklaafondue on parasta maailmassa. Ei missään tapauksessa karseinta.