
Yrittäjä täällä moi. Ensimmäinen kokonainen viikko käynnissä ilman totuttua työrytmiä.
Mikä on erilaista? Olen nukkunut vähän enemmän kuin tavallisesti. Tänä aamuna lähdin aamulenkille vasta puoli kahdeksalta, vaikka ennen olisin lähtenyt jo tuntia aiemmin. Eilen aamulla minulla oli aikaa lakata kynteni ja jättää hiuksiin vaikuttamaan sekä syväpuhdistava shampoo että syvähoitava hoitoaine. Olen voinut vastata huomattavan paljon enemmän myöntävästi tulevaisuutta koskeviin pyyntöihin ja kysymyksiin. Olen ollut enemmän hiljaa ja hiljaisuudessa.
Mikä on tuttua? Suunnilleen kaikki muu. Aamupala tuntuu edelleen spesiaalilta, maileihin on vastattava. Astiat pyörivät koneessa ja pyykit linkoavat tutulla tempolla. Parin päivän yrittäjäkokemuksella ei huudella vielä mitään syvällä rintaäänellä.

Olen päättänyt, että tämä viikko on orientaatioviikko. Totuttelen uuteen, lomailen vähän. Laiskottelen pitkästä aikaa. Siivoan kotia ja samalla mieltäni. Perehdyn uuteen työhön ja työnantajaan. Tämä esimies onkin kaikista kimurantein; ajatukset ja mielipiteet vaihtuvat yhtä nopeasti kuin liikennevalot.
Jollekin yrittäjyys ei ole mikään hyppy tai iso askel. Tai askel ollenkaan. Kaikki eivät edes totu tiettyyn rytmiin, vakituiseen työhön tai ajatukseen tietyllä kaavalla kulkevasta arjesta. Minulle tämä on kuitenkin unelmien konkretisoitumista, suuren tuntuista. Ajattelin pitkään odottavani, että Janne olisi töissä. Vaan en sitten odottanut. Kun eihän elämässä voi aina vain odottaa.
Joku oli kirjoittanut torstain kirjoitukseen, että on pitänyt blogissani siitä, että täällä näkyy vielä tavallinen, työssäkäyvän ihmisen arki ja että pelkää blogini vieraantuvan sellaisesta. Totta kai pelkään sitä itsekin, hyväosaisten kuplaa ja kuplia ylipäänsä. Toisaalta tavallisen elämän määrittelykin on haastavaa (tarpeetonta?) ja työpaikan luominen ”tyhjästä” ylpeyden aihe.
Niin kuin tuo ruukkukasvi aamiaisen viekussa: valoa kohti, alati kasvaen. Välillä vähän vinoon ja epäloogisesti, mutta kasvaen kuitenkin.
-Henriikka