Minun oli tarkoitus karata syntymäpäivikseni kauas Helsingistä, kauas Suomesta. Olin puntaroinut Ateenan, Dublinin ja Lissabonin välillä, selaillut jo monta tuntia lentoja ja majoituksia. Äiti ihmetteli, että tarvitseeko sitä aina lähteä. Vastasin, että lähtö on minulle välttämätön (ja erittäin mieluinen) paha, aina jos siihen on mahdollisuuksia.
Lykkäsin kuitenkin lentojen ostoa useasti ja yhtäkkiä tuli olo, etten halua mitään niin paljon kuin jäädä. Etten kaipaa mitään niin kuin ystävien ympäroimänä olemista.
Niinpä jäin ja laitoin avoimen kutsun syntymäpäivävastaanotolleni.
”Moi. Mulla on huomenna, perjantaina syntymäpäivä ja oon kotona koko päivän kymmenestä lähtien. Jos haluat tulla kakulle ja skumpalle, niin oot tervetullut. Odotan maailman kauneimpien kakkujen kanssa.”
Mietin kyllä, että tuleekohan kukaan. Onneksi muutama luottoystävä lupasi varmuudella ilmestyä paikalle.
Ja arvatkaa? Lopulta vieraita oli päivän aikana yli 30. Ensimmäinen tuli jo ennen virallista vastaanottoa ja lauloi onnittelulaulua eteisessämme, kun olin vielä aamutakissani, unihiekat silmissä.
Ja miksi lähes kaikissa kuvissa on kakkua? Koska ne ovat yksinkertaisesti maailman kauneimpia.
Olin jo pitkään ihaillut Kakkumuijan kakkuja (Say It with a Cake), mutten vielä koskaan tilannut omaa. Nyt tuntui sopivalta hetkeltä. Laitoin sähköpostia, jossa kyselin nöyrästi synttärikakkujen perään: ”Olenkohan auttamattomasti myöhässä…?”
Vaan en ollut! Sain ehdotuksen kahdesta kakusta, jotta toinen voi aina nököttää jääkaapissa toisen ollessa töissä.
Päädyimme sisaruskakkuihin, joista toinen oli inspiroitunut kotimme katosta ja toinen lempiväristäni keltaisesta sekä minusta. Vihreä oli minttusuklaa, keltainen sitruuna-lakritsi. Kakut olivat gluteenittomia, laktoosittomia ja valmistettu ilman valkoista sokeria. Ruskean sokerin luvan annoin itselleni sokerilakon keskellä syntymäpäiväni ajaksi.
En ole koskaan nähnyt yhtä kauniita ja vieläpä maistuvia kakkuja.
Pidän niin siitä, kun eri ihmisporukat törmäytyvät tahattomasti. Synttärivastaanottoni kesti noin 15 tuntia, aina yli keskiyöhön saakka, ja seuranani oli aina joku yhtä vartin taukoa lukuunottamatta (ehdin tauolla haukata vähän leipää). Melkoinen sosiaalisen kapasiteetin puserrus, mutta varmasti sen arvoinen.
Kotonamme kävi niin lapsuudenystävät, työkaverit, äiti opiskelukavereineen kuin ystävät, joiden kanssa hengasi ennen alvariinsa, mutta joiden kanssa on nykyisin aika kortilla. Samalla sohvalla nökötti sulassa sovussa niin uudet kuin vanhat ystävät, ja niin monista eri tilanteista itselleni tutut.
Tarjolla oli vain skumppaa, kakkua ja mandariineja, joten tarjoiluistakaan ei tarvinnut stressata. Riitti, että oli läsnä.
Ja mikä parasta, kaikkien kanssa ehti oikeasti vaihtaa kuuulumisia ja katsoa kunnolla silmiin. Joku tuli aamupäivällä, toinen lounastauolla, kolmas töiden jälkeen ja neljäs vasta iltamyöhällä. Päivällä nautittiin päivänvalosta, illalla sytytettiin kynttilät.
Oli ihan oikea päätös jäädä.
-Henriikka
HELMIKUU
MAALISKUU
HUHTIKUU
TOUKOKUU
KESÄKUU
HEINÄKUU
ELOKUU
SYYSKUU
LOKAKUU 
MARRASKUU
JOULUKUU
