Kaupallinen yhteistyö: UPM
Viime viikonloppuna oli Superwood-festivaali, jonka luvattiin olevan metsäelämys kaupungissa. Olin haaveillut jo kahtena edellisvuonna meneväni, mutta lopulta löysin Vuosaaren Rantapuisto-hotelliin vasta tänä vuonna.
60-lukulainen hotelli meren rannassa tarjoili loputtomia visuaalisia ärsykkeitä ja ajatuksia herättäneet kaksi päivää: ”Nordic oddity, pure beauty, woodland vibes.” Sitä saatiin, mitä luvattiin.
Festivaali oli täynnä musiikkiesityksiä ja taidetta monissa muodoissa videoista installaatioihin, rannassa oli taidenäyttely ja vieressä oli nuotio, jonka ääressä pidettiin ohjelmaa. Huomasin itse nauttivani eniten Merisalin annista: puheenvuoroja eri aiheista peräjälkeen. Istuin monta tuntia kuunnellen muun muassa sijoittamisesta, eläintenoikeuksista ja tunteista, sekä kestävästä maan- ja metsänkäytöstä.
UPM oli yksi festivaalien kumppani ja olin itse paikalla kuuntelemassa erityisesti myös heidän puheenvuorojaan.
Lauantaina merisalissa Timo Lehesvirta puhui kestävästä metsätaloudesta ja siitä, kuinka maata tulisi käyttää, jos suuntana halutaan olevan positiiviset ympäristövaikutukset. Puheenvuorossa kuvattiin UPM:n kestävän metsätalouden käytäntöjä.
Kuuntelin puheenvuoroa mieli tarkkana ja kulmat vähän rutussa. Teki mieli nousta ylös ja kajauttaa, etten tajua tästä mitään, vaikka haluaisin tajuta kaiken. Vaikka tietysti tajuan vaikka miten paljon, mutten kuitenkaan vielä yksityiskohtia. On niin paljon huomioonotettavia seikkoja ja monia puolia: toisaalta näen metsäteollisuuden ja puunkäytön mielettömänä tulevaisuuden mahdollisuutena. Uskon puiden, maailman suurimpien kasvien, olevan suuressa roolissa ilmastotaistossa. Toisaalta en ymmärrä esimerkiksi puiden kasvatuksesta mitään. En ymmärrä siitäkään, kuinka luonnon monimuotoisuus säilyy parhaiten.
Ja tiedän, että minun tulisi opiskella aivan valtavasti, että ymmärtäisin syy- ja seuraussuhteet todella hyvin. Käytännössä olen siis asiantuntijoiden armoilla ja siitä myös skeptisyyteni nousee: on vaikeaa, kun ei tiedä itse. Sitä vaan kuuntelee osaavia ihmisiä ympärillä, yrittää yrityksen julkituloista ja mediasta hahmottaa kokonaiskuvaa ja toivoo, ettei kukaan nyt viilaa pahasti linssiin.
Avautuessani ajatuksistani IG stooriin, sain hyviä vastausviestejä, muun muassa tämän:
”Metsätieteiden opiskelijana on tää fiilis niin usein!!! Pääsee kuuntelemaan päivittäin ympäristön, ilmaston ja metsien huippuasiantuntijoita ja heitä kuunnellessa ajattelee, että meillä on kaikki tarvittava tieto ja taito tän homman pelastamiseen. Ja sitten todellisuudessa näyttää, että mikään ei ole selkeää ja miettii vaan, että miten tämä metsäkeskustelu voi olla näin vaikea?! Ja maailman pelastaminen! Mutta halu ymmärtää on tärkeintä, ja kun kaikki haluis ymmärtää nää asiat, oltais maailmanpelastamisessakin varmasti aika pitkällä!”
Metsien käyttöä kritisoidaan ja siinä nähdään niin ilmastoon kuin monimuotoisuuteenkin liittyviä riskejä. Vaikka aivan varmasti metsäteollisuuden toiminnassa ympäristön suhteen on edelleen paljon parannettavaa, ja toimintaa on koko ajan kehitettävä aktiivisesti nimenomaan ympäristöä, ei pelkkää rahaa ajatellen, on Suomen metsien käyttö isossa kuvassa kuitenkin ilmaston kannalta varsin kestävää. Myös luonnon monimuotoisuuteen liittyen on otettu isoja kehitysaskelia, mikä on tosi hienoa.
Mutta on hankalaa, kun asia on niin ristiriitainen. Kun mediasta lukee, että ihmiskunnan riippuvuutta fossiilisista raaka-aineista voidaan vähentää puupohjaisilla tuotteilla ja että on kehitetty joku uusi puupohjainen kosmetiikkatörpylä, joka maatuu käytön jälkeen, tulen täyteen intoa. Onhan puu ihan mahtava raaka-aine: puu on uusiutuva raaka-aine, tuotteet ovat kierrätettäviä ja voidaan lopuksi hyödyntää energiana. Puulla korvataan osittain esimerkiksi muovia pakkauksissa, komposiitteina ja ehkäistään samalla muun muassa maailman merien muoviongelmaa.
Toisaalta saman kosmetiikkaputelin takia on saatettu hakata alas jonkun lähimetsä, jonne menee se rakas sienipaikka ja sielunmaisema. Samalla miettii, että menikö sienimetsän mukana jonkun kotikin, ehkä koko lajikin. Sitä innostuu puun tarjoamista ratkaisuista, muttei kuitenkaan koskaan toivoisi, että yhtäkään puuta kaadetaan sen vuoksi. Okei, tämä oli tosi kärjistetty lause, mutta ymmärrätte pointin: on helpompi suhtautua metsän ja puun tarjoamiin hyviin puoliin, kun se hyöty on jo näkyvissä tai käsin kosketeltavissa.
Haahuilin syvällä vastuullisuusteemoissa koko Superwoodin ajan (yllä olevassa kuvassa näkyy hyvin kriittinen ilmeeni haha). Oli kiva huomata, etten ollut ainoa, joka kököttää kuuntelemassa puheenvuoroja kahvikuppi kädessä, vaan sain kuunteluseuraa. On lohdullista, miten paljon ihmiset pyörittävät vastuullisuusasioita mielessään ja miten selkeästi ne ovat sydämen päällä. Toki tiedostan myös sen, että esimerkiksi Superwoodissa pyörivä jengi on tietynlainen kupla myös: joukko ihmisiä, joilla on oikeasti aikaa ja resursseja miettiä näitä asioita ja joilla on toisaalta myös mahdollisuuksia valita kestävämpiä ratkaisuja esimerkiksi korkeammasta hinnasta huolimatta. Mutta hienoa, että kun mahdollisuuksia on, ne käytetään.
Aina välillä kävin ottamassa pientä aivobreikkiä kävelyllä meren rannassa, syömällä kasvislounaan dj:n soittaessa tai sitten pötköttelin sohvalla metsä-loungessa mocktaileja juoden, metsävideoita katsellen.
Huomasin muuten taas loungessa tuota videota katsoessani, että on se kyllä kumma, miten paljon metsä voikaan herättää tunteita: en katsonut filminpätkää edes erityisen ajatuksella, ja silti kyyneleet vaan tulivat jostain. Metsä. Rakas metsä. Yritäpä näillä tunteilla yrittää pohtia rationaalisesti sitä, miten metsää kannattaisi käyttää paremmin.
Kun metsiä nyt kuitenkin käytetään, minkä näen siis oikeasti hyvänä asiana, niin haluisin jotenkin siirtää keskustelua koko ajan enemmän avoimemmaksi ja läpinäkyvämmäksi – UPM:llekin kerroin, että lähden yhteistyöhön heidän kanssaan, jos saan rehellisesti kiukutella ja kyseenalaistaa; kirjoittaa, että avohakkuut ahdistavat kyllä aika lailla, kuin myös se, että kaikkea tunnutaan tekevän nykyään häikäilemättömästi, rahankiilto silmissä. Tärkeimpänä kuitenkin koin, että pääsin suoraan isoon yrityksen jutulle kuulemaan ja kyselemään ja toisaalta avaamaan keskustelua myös seuraajille päin: on tärkeää, että kuluttajilla on keskusteluyhteys auki haastamista, kysymistä ja ihan pelkkää neutraalia, kiukutonta keskusteluakin varten.
Aika usein pätee tosiasia, että mitä avoimemmin asiat tehdään, sitä paremmin ne tehdään.
Suomessa metsäpinta-ala ei ole merkittävästi muuttunut, mutta globaalisti katoavat metsät ovat aivan valtava ongelma. On ihan kamalaa, että maailman hiilinielut katoavat maapallolta kiihtyvää tahtia. Kestävällä metsien käytöllä on roolinsa myös ilmastonmuutoksen hillinnässä (tähän on päätynyt myös tieteilijöiden IPCC-raportti ilmastonmuutoksesta), minkä vuoksi olisi entistä tärkeämpää ja akuutimpaa tarttua aiheeseen pian ja haastaa toimijoita kestävyyteen.
Eikä kestävyyteen liity pelkästään puiden määrä, vaan osana kestävän metsätalouden käytäntöjä tulee vaalia myös metsäluonnon monimuotoisuutta ja huolehtia sosiaalisista oikeuksista, kuten työntekijöiden oikeuksista ja juuri niistä virkistyskäyttömahdollisuuksista, jotka itsellenikin saavat ne liikutuksen kyyneleet helposti nousemaan silmiin. UPM on ensimmäisenä metsäteollisuusyrityksenä maailmassa asettanut tavoitteen metsiensä monimuotoisuuden parantamiseksi ja lajimäärien kasvua tullaa myös mittaamaan. Tämän tavoitteen toteutumista tulen kyllä seuraamaan mielenkiinnolla – mieli tarkkana, kulmat vähän kurtussa. Toiveikkaana, tietysti.
Kiitos Superwoodille festivaalielämyksestä, joka oli ajatuksia herättävä ja monessa kohtaa erityisen hämmentävä: esimerkiksi silloin, kun kummitukset tanssivat koripallokentällä tai kun Mira Luoti kylpi ja lauloi glitterit naamalla maahan kaivetussa kylpyammeessa kynttilänvalossa, ja vieressä soitettiin viuluja ja suudeltiin.
Joo, näin kun sen auki kirjoitti, niin olipahan tosiaan taas kokemus. Ehkä löydän itseni Vuosaaresta ensi vuonnakin. Katsomassa merta, metsää ja metsävideoita, kuuntelemasta puheenvuoroja maan ja taivaan väliltä. Koska ennen kaikkea kiinnostaa kaikki.
-Henriikka
ps. Loppuun linkkaan vielä kuuntelusuosituksen uunituoreesta podcastista, joka pureutuu vähän metsien käytön kestävyyteen liittyvään problematiikkaan. Se varmasti avaa aihetta vähän lisää kiinnostuneille.
Kuvat: Jukka Salminen / Tiikerikuva
Kirjoitat tekstissäsi: ”… on Suomen metsien käyttö isossa kuvassa kuitenkin ilmaston kannalta varsin kestävää”. Ja tätä jäin miettimään. Minulle ei oikein aukene se näkökulma, jota etenkin metsäpuolen toimijat/nykyisen kaltaista metsänkäyttöä edistävät poliitikot jne. aina korostavat, että kaikki olisi niin monimutkaista ja hankalaa – sama näkökulma toistui sinunkin kirjoituksessa, liekö UPM:n esityksistä poimittuna. Olen toki teemassa sisällä aika syvällä, kun olen työskennellyt ilmastonmuutosta ja hiilenkiertoa tutkivassa tutkimusryhmässä monta vuotta, mutta minusta varsinkin metsien sutheen kaikki on aika yksinkertaista.
Ilmastonmuutos siitä, että ilmahkehässä on liikaa kasvihunekaasuja, kuten hiilidioksidia. Käytännössä ilmakehän hiilimäärän ja metsänkäytön ilmastovaikutusten kohdalla on kyse tästä: kumpaan mahtuu enemmän hiiltä, isoon vain pieneen puuhun? Vastaus on isoon, eikä sen ymmärtäminen vaadi ikää, tietoa tai vuosien perehtyneisyyttä.
Metsänkasvattajat ja -hakkaajat vetoavat siihen, että nuori kasvava metsä sitoo hiiltä nopeasti ja tällä on ilmastonmuutosta hillitsevä vaikutus. Nopealla sitoutumisella ei kuitenkaan ole ilmakehän näkökulmasta mitään merkitystä, kun puuhun kasvussa sidottu hiili vapautetaan ilmakehään yhtä nopeasti biopolttoaineen palaessa, hakkeen palaessa energiantuottolaitoksilla, vessapaperin sellun hajotessa jätteenkäsittelyssä jne. Se, että hiili kiertää nykyään nopeammin nuorien metsien (jossa on pienet puut) ja ilmakehän välillä (vapautuu kun puu poltetaan tai maatuu), ei vähennä hiilen määrää ilmakehästä eikä siis hidasta ilmastonmuutosta.
Merkitystä olisi sillä, että hiiltä saataisiin pysyvästi pois ilmakehästä. Eli annettaisiin metsän kasvaa vanhaksi (ja puiden isoiksi) ja jos puita hakattaisiin, niistä tehtäisiin pysyviä tuotteita (puurakentaminen esim.), joista hiili ei vapautuisi takaisin ilmakehään. Nyt näin ei ole, vaan metsät ovat jatkuvasti nuorempia ja puut pienempiä eli metsissä on vähemmän hiiltä, kuin jos puiden annettaisiin kasvaa vanhemmiksi ja isommiksi. Puusta voidaan tehdä myös esim. muovia korvaavia materiaaleja, mutta se ei kuitenkaan poista ongelmaa – että pitäisi tuottaa ja kuluttaa vähemmän. Ja tilanne on kuitenkin juuri tuo, että siitä voidaan tehdä, muttei kuitenkaan tehdä, vaan valtaosa menee energiaksi ja selluksi vessapaperia varten, mikä ei ole kestävää metsänkäyttöä.
Monimuotoisuuden kannalta tilanne on vielä yksinkertaisempi. Metsätaloushakkuut vähentävät luonnon monimuotoisuutta. Hakkuita voidaan kuitenkin tehdä vähän vähemmän monimuotoisuutta vähentäen, missä UPM toki on toimija paremmasta päästä.
Kuulisin mielelläni siitä, miksi mielestäsi Suomen metsien käyttö on ilmaston näkökulmasta varsin kestävää, koska minulle se ei näyttäydy niin.
Minulle faktojen valossa vaikuttaa siltä, että metsäalan toimijoiden ja lobbaajien näkökulmasta monimutkaisuuteen vetoaminen on tapa väistää vastuu ja tietoisuus siitä, että nykyisenkaltaisen metsänkäytön vaikutukset monimuotoisuuteen ja ilmakehän hiilimäärään ovat kiistatta negatiiviset. Suomalaisella metsätaloudella on tietenkin esim. työllistäjänä tärkeä merkitys, mutta se on ei ole toiminnan hiilitaseeseen vaikuttava tekijä.