Katsokaa tuota aurinkoista ilmettäni. Siitä voitte lukea, paljonko sain tänä yhteisenä kansanjuhlapäivänä veronpalautuksia.

No en yhtään penniä. En yhtään markkaa, euroa tai senttiä. En shhhillinkiäkään.

Hommahan meni kaiken kaikkiaan aivan persuksilleen. Ei tekisi edes mieli kertoa, sillä hävettää, mutta hyvähän se on välillä hävetäkin avoimesti kaikkien skumppakuplien keskellä.

Luulin, että saan taas reilut palautukset kuten aina. Olen ollut aina heittänyt ylimääräistä laariin ja ollut tarkka, ettei penniäkään tarvitse maksaa takaisin, vaikka tiedänkin, ettei valtiolle kannattaisi antaa ilmaista lainaa. Odottelin kirjettä iloisesti, ja kun se vihdoin saapui, revin kuoren auki innokkaasti.

Mitä sieltä paljastui? Monen tonnin mätkyt. Mitä ihmettä? Katsoin ilmoitusta silmät selälläni. En joutuisi maksamaan muutamaa hassua satasta, vaan aivan sairaasti rahaa. Minun rahani eivät ole minun.

Seuraavien päivien aikana tein tietysti tarkan selonteon kaikesta, että lappusessa olisi varmasti kaikki oikein. Ja todettava oli, että olihan siinä. Vaikka olin maksanut täydennysveroa ja luullut pelaavani korttini hyvin, olin luottanut liikaa excelöimättömiin ajatuksiini. Yritykseni oli lähtenyt vuoden aikana kunnolla käyntiin ja päivätyöt olivat pyörineet koko ajan rinnalla. Tiesin progressiivisen progressiiviseksi, vaan en nyt sentään näin progressiiviseksi. Siperia ei opeta, vaan Suomi.

Hävetti. Miten näin saattoikaan käydä, vaikka olen saarnannut taloudenhallinnasta muillekin satoja kertoja? Vaikka rakastan listoja ja exceleitä. Vaikka huolimaton rahankäyttö ja budjetinhallinta ovat asioita, joita en voi sietää. Ketään muuta en ainakaan voinut syyttää.

Häpeän jälkeen nauratti vähän. Tajusin, että Janne oli ihmetellyt pyöreää nollaa omassa ilmoituksessaan, vaikka todellisuudessa hänen palautuksensa oli käytetty minun hyväkseni. Oli pakko paljastaa totuus.

Sitten suoristin ryhtini ja maksoin yrittäjyyttä varten kerätystä puskurirahastosta ensimmäisen puolikkaan palautuksista pois. Toisen jätin odottamaan eräpäivää. Tunsin kaiken ärsytyksen ja häpeän keskellä kiitollisuutta, että säästössä oli millä maksaa. Ja hyvä että oli, sillä eiväthän ne olleet edes minun rahojani.

Yritin velkoja pulittaessani pitää mielessäni kaiken sen hyvän, mihin minäkin olin verorahoja käyttänyt. Mihin niitä tullaan vielä käyttämään: hammaslääkäreihin, synnytyksiin, laamoihin ja lastenjuhliin. Toistelin hammasta purren ”maksan mielelläni veroja, maksan mielelläni veroja..”, kunnes taas uskoin sen ihan oikeasti.

Hyvää veronpalautuspäivää kaikille! Minä en osta tänään yhtään mitään.

-Henriikka

Ps. Ja kyllä, tämä vuosi on vähän täsmällisemmin hoidossa.