Olen rakastanut marraskuuta tänä vuonna enemmän kuin olen koskaan rakastanut. Olen monesti väittänyt rakastavani sitä vankasti, mutten ole näin jälkikäteen varma, onko se kuitenkin ollut vain elämänhallintakeino, selviytymistapa. Mutta tänä marraskuuna olen kävellyt Hämeen rämeitä, tuntenut saappaani uppoavan paksuun sammaleeseen ja haistanut suopursun tuoksun. Sydämeni on muljahdellut sillä lailla mukavasti, vatsanpohjassa on ollut loppusyksyn perhosia ja siniset silmäni ovat tuikkineet harmaiden sävyjen vallitessa. Marraskuu on ollut ihan oikeasti rakas, oikeasti taianomainen.

Mietin ihania asioita marraskuun viime hetkiltä ja seuraavat melko spesifit seikat muistuivat mieleeni selkeimmin:

Komeetta Virtanen

Kaksi muuan vanhempaa herrasmiestä pitivät meille koulussa tähtitieteen päivän. He olivat sanoissaan hitaita, mutta sitäkin tietävämpiä. Kuuntelin silmät pyöreinä erityisesti, kun he kertoivat tähtitieteen haaveistaan, urapoluistaan ja muistettavimmista hetkistään tähtitieteen saralla.

Mutta täysin irrallisena muistan, että erään komeetan nimi on Virtanen. Mitä ihmettä? Onko olemassa sympaattisempaa nimeä komeetalle kuin Virtanen?

Luokkakaverin lentouni

Luokkakaverini (jota myös eräkummikseni kutsun) oli nähnyt viime viikolla unta, että lensimme yhdessä. Otimme vain siivet allemme ja lensimme minne huvitti. Oli kuulemma ihanaa ja kevyttä. Yläilmoista näimme hänen juhlilleen täydellisen italialaisen vuokravillan ja laskeuduimme turkoosiin, virkistävään veteen kylpemään.

Voi, miten ihana olla mukana tällaisessa unessa jonkun kamalan painajaisen sijaan.

Pitkät iltakeskustelut

Marraskuussa käytiin tähänastisen kämppiselämäni pisimpiä keskusteluita soluhirsimökissämme. Aiheina olivat muun muassa persoonallisuustyypit, pelot, shamanismi, ihokarvat, eräkakka, seksuaalisuus ja onko Jumalaa tai jumalaa olemassa. Kun samaan puupurkkiin laitetaan asumaan kuusi keskenään erilaista ja toisilleen tuntematonta, saattaa välillä lentää kipinääkin, mutta useimmiten keskustelu on rikasta ja avartavaa. Miten pidänkään heistä kaikista!

Yösuunnistus ja rantasauna

En tiedä uskonko itsekään, että olen oppinut vähän suunnistamaan. Enkä ole pelännyt pilkkopimeässä hetkeäkään. Yösuunnistusta on ollut viime viikkoina useana iltana ja otsalamput kirkkaina olemme sännänneet pimeään metsään rasteja hakemaan.

Siinä missä suunnistuksesta on jäänyt kiva maku suuhun, risuja hiuksiin ja polte reisiin, on vähintään yhtä kivaa ollut sen jälkeen varattu rantasauna. Möykyssä lauteilla ei ole tarvinnut ajatella mitään muuta kuin sitä, että onpa ihanaa.

-Henriikka

Kuva: Toni Eskelinen (joka on uskomattomalla innolla ja intohimolla kuvannut eräarkeamme Tammelassa. Olkoon hän kuvinensa yksi marraskuun ihanimpia asioita – Vaikka sisarellisen suhteen syventämiseksi totean, että taatusti myös ärsyttävimpiä.)