
On vähän vaikeuksia löytää balanssi tähän juttuun. Olen lukenut pari päivää Pauliina Rauhalan Taivaslaulua ja veressä tuntuu virtaavan runon alut ja loput, tahallisesti päättelemättömät riimit ja riipaisevan romanttinen melankolia. Toisaalta päällä on ollu sitä samaa vanhaa tuttua: loppikselta löydettyä Levistä ja kirkasta huulipunaa. Näiden kahden maailman tasapaino on kovin ontuva, jos niillä on tasapainoa lainkaan. Ajatukseni kulkevat kevyiden Simpsons-pilvien lailla, kun taas vaatteeni ja ulkoinen haibitukseni on tähän kaunomaailmaan verrattuna liian läsnä ja liian kontrastinen.
Nämä rakentamani syvälliset puitteet voivat johtua myös kellonajasta. Viisarit osoittavat pian yhtä, kuinka se pidempi viisari voikin tikittää niin kovaa vauhtia. Saavuin äsken kesäonnisena kulkurina Mattolaiturilta ja aamulla olisi uneliaallekin pakkonousu, kun Pori kutsuu.



Lomani on ylittänyt puolenvälin, mutta tämän kirjoittamani lauseen jälkeen päätän taas unohtaa sen. Niin kuin on nykyisen romaanin jälkeen seuraava kiinnostava kirja, on tulevaisuudessa myös varmasti hyviä lomia, kuin myös ilontäyteisiä työpäiviä. Viikko ja viikonloppu: jazzit, Helsinki-hyrräämistä ja todellista, vakaata mökkielämää. Tiedossa on vielä niin monta hyvää kesäpäivää.
Ensi viikkoa pokataan kesän parhaaksi. Pakko se on kai uskoa ja ottaa itseääntoteuttavana ennusteena.


Epämääräiset wacking/vogue/salsa-kädet johdattavat yöpuun kautta viikonlopun rientoihin.
Voi kunpa, voi kunpa minulla olisi viikonlopuksi kukkaseppele! Kävin tänään kysymässä lähikukkakaupasta, paljonko päähän painettava leikkokukkaseppele kustantaisi. 60 euroa, kuulemma. Pitäkää tunkkinne.
– Henriikka
hattu, takki, mekko/second hand, kengät/Vagabond
Nyt ymmärrän, miksi ensi viikolla kuvaamieni häiden morsian kauhisteli tulevan kukkaseppeleensä hintaa..
Mutta siinä on pioneja! Ja naimisiin mennään vain kerran! (ainakin minä tahdon uskoa niin)
Ihania kuvia susta <3
Ne on oikeasti todella tyyriitä. Jos eivät olisi, niitä näkyisi varmasti aika paljon enemmän näin kesäaikaan.
Kiitos taas :-)
Ihania kuvia! Mutta mitä toi ihana huulipuna on (jotta voisin ostaa sen kaappiin ja ihastella kotona, mutta en koskaan uskaltaisi lähteä ulos se huulillani)?
Oijoi, vielä kun muistaisin. Huultenrajauskynä + huulipuna molemmat Make Up Storelta tai Macilta, voi hitsi kun unohdin ne ystävälle, enkä pääse tarkistamaan. Yritän muistaa palata tähän myöhemmin?
En kestä! Miten ootkin noin ihana? Enkä tarkoita vain ulkonäköä :) Hyviä jazzeja, moikkaan jos törmätään! Toivotaan viikonlopulle pilvetöntä taivasta ja huumailevaa tunnelmaa! :)
Aivan ihana kommentti.
Jazzit maittoi! Maittoiko sulle?
Maittoi kyllä! Oli ihanaa! Ja kiva kuulla, että viihdyit Porissa! Ehditkö käymään Yyterissä? :)
Hei nastaa. Olitko kukaan moikkaajista? Itken ääneen (en oikeasti), että Yyteri jäi välistä. Sinne olisi kova hinku, monen vuoden jälkeen.
En ollut, mut uskoisin et tulit kyllä mua vastaan jazzkadulla la :)
Ihanat kuvat! <3
Kiitos Pikkuruinen Lintu !
Kun Ruisrockissa muut piti tekokukkaseppeleitä kutreissaan, me kavereiden kanssa kipaistiin viereiselle niitylle ja poimittiin päivänkakkaroita hiuksiimme. Letit, nutturat ja kiharat sai koristeekseen ihania, vaatimattomia mutta valloittavia kukkia, eksyipä muutama myös kaveripojan lippikseen! Ah, festsrit, kesä ja itsepoimitut kukat. :)
Vau, kuulostaa ihanalta. Kyllähän nuo luonnonkukat pieksevät tekokukat ihan mennen tullen.