Toissaviikon torstaista eteenpäin kuutena iltana peräkkäin leiskuivat revontulet. Nyt on ollut muutaman päivän tauko, kun taivas on antanut alas pehmoista lunta, mutta tänään pitäisi taas loistaa. Ensimmäisen illan revontulet olivat uskomattomimmat: ne olivat melko värikkäätkin, mutta kaikkein hienointa niissä oli niiden nopeus ja liike. Ne muuttivat muotoaan niin vikkelästi, etten voinut kuin seistä niska kenossa Jerisjärven jäällä ja huokailla.
Olen aina toivonut näkeväni tosi upeita ja värikkäitä revontulia. Sellaisia, jotka tuntuvat täysin epätodellisilta, niin kuin maalauksissa ja Joulupukissa ja noitarummussa. Sellaisia, joiden alla vain yksinkertaisesti tuntee olonsa täysin mitättömäksi, ja luonnon valtavan vahvaksi.
Tänä vuonna toive toteutui, kun olen nähnyt sekä helmikuun hiihtovaelluksella, että nyt Lapin seikkailullani kuvankauniita tulia, jotka ovat täysin kontrollin ulkopuolella.
Mutta minulla on myös sellainen salaisempi toive. Haluaisin nähdä virvatulen.
Virvatulet (myös aarnivalkeat, aarretulet tai aarreliekit) ovat tulia tai valonlähteitä, joita havaitaan yleensä pimeässä asumattomilla alueilla lähellä maan- tai vedenpintaa tai aivan pinnassa. Virvatuli on muodoltaan joko liekin kaltainen, valopallo tai hahmoton. Virvatulia on eri värisiä. Joidenkin virvatulten kerrotaan hyppelehtivän, vaappuvan tai huojuvan, tai jopa liikkuvan paikasta toiseen. Kerrotaan usein, että virvatulet katoavat tai etääntyvät kauemmas, kun niitä lähestyy.
Virvatulia esiintyy yleensä samoilla paikoilla tai alueilla toistuvasti, ja joillakin paikoilla niistä on pitkä kansanperine. Virvatulet ovat yleensä hiljaisia, ja niitä nähdään hiljaisilla seuduilla. Virvatulen on jopa kerrottu kadonneen, kun on pidetty kovaa ääntä. Toisaalta joihinkin aarnihautoja koskeviin kansanperinteisiin liittyvät paikalta kuuluvat oudot äänet.(Wikipedia)
Haluaisin niin kovasti nähdä tuollaisen, täysin mystisen tulen, joka samalla pelottaa ja kiehtoo. Aarretulet, virvaliekit. Runoissa ja lauluissa virvatulet ovat yleensä maailman houkutusten vertauskuva, ne ovat samalla tavalla pettäviä ja katoavia.
Täällä pohjoisessa on niin paljon kansanperinteiden ja erilaisten myyttien ympäröimänä, että yliluonnollinen tulee jollain tavalla lähemmäs. Huomaan ajattelevani maailmasta eri tavoin kuin tutussa kaupunkiympäristössä, huomaan rukoilevani enemmän. Luonnon seesteisyys, hiljaisuus ja supisuomailuus saavat mielen tyyntymään ja syvimmät ajatukset nousemaan pintaan.
Haluaisin oppia kaiken ympärillä kulkevista taruista ja tarinoista. Haluaisin sujahtaa osaksi kaikkea isoa, osaksi luontoa, osaksi tarinaa. Olla pieni virvaliekki suuressa Pohjolassa, antaa tuulen tuivertaa hiuksiin ja pakkasen purra poskiin. Piirtää hirsiin puumerkkini ja antaa lastenlastenlasteni kaivaa ne esiin sitten, kun he ovat jo unohtaneet, että sukumme juuret olivat joskus hälyn ja pakokaasun keskellä.
-Henriikka
Kuvat 1 & 3: Mikko Santasalo
Kuva 2: Eeva Mäkinen
pipo, lapaset & neule/North Outdoor, takki & housut/Fjällräven, kengät/Kuoma
Sinä onnekas! Minä Kokkolan korkeuksilla onnistunut näkemään yhdet revontulet tälle talvea, enkä tälle talvea ehdi ollenkaan sinne Laphiin. Nyyh!
Virvatulista luin jostain vanhasta erälehdestä, ehkä Ladusta, että saattavat liittyä maaperästä vapautuviin kaasuihin, jotka syttyvät esim. hankauskitkan vaikutuksesta, kun ihmisen liike kiirii ympäristössä. Ja siinä kerrottiin myös, että sitä esiintyisi yleisimmin soisilla erämaa-alueilla. Kerro heti, kun näet virvatulet!
Ihana teksti! Uskon, että tykkäisit kovasti Disneyn Urhea (Brave) elokuvasta. Siinä elokuvan prinsessa jahtaa virvatulia ja elokuva oikeastaan perustuu juuri pohjoismaisiin uskomuksiin.
PS. Supisuomalaisuus supisuomailuuden sijaan kenties? :)
Roihupellon entinen teollisuusalue Itäväylän kyljessä on ilmeisesti saanut nimensä suosta, jonka päälle se on rakennettu. Silmäkkeiden höyryissä on sitten niitä tulia noussut. Vinkeää käydä Roihupellon K- raudassa ja ajatella kaikenlaista tulta ja virvaa sen betoniperustusten alla. Koskaan emme tiedä, minkälaisten legendojen yli kävelemme. Edes helsinkiläisellä teollisuusalueella.
Samaistun kauniisti kuvaamaasi kokemukseesi siitä, että luonnon keskellä yliluonnollinenkin tuntuu läheiseltä. Silloin, kun ympärillä on mahdollisimman vähän ihmisten tekeleitä, ehtii huomata myös sen, mitä Luoja on tehnyt ja tekee edelleen. Kunpa Lapista löytyisikin tyynen mielen resepti meille kaikille jaettavaksi – ja myös suloisia vastauksia rukouksiisi vaikkapa ihan vain omaksi iloksesi.
Arvaas. Sain selville että meidän suvulla on ollut ikioma puumerkki. Kuinka siistiä.. Otan sen todellakin käyttöön! Näytän sen sulle kun nähdään. Pus!