Kahdet auringonlaskukuvat peräkkäin, miksi ei?

Istun Vuokatissa, asunnossa, jossa kuluivat viimeiset kolme yötä. Nukuin sievästi sohvalla, joka oli niin lyhyt, että nilkat jäivät roikkumaan ulkopuolelle. Juuri äsken typeristä vitseistä ja paljosta puheesta ja naurusta täytetty kolmio onkin täynnä vain minun kamppeita ja läsnäoloani. Ja omaa syvissä vesissä uivaa meta-analyysiani.

Perjantaina nautittiin aamutreeneistä, kiivettiin Vuokatin vaaralle, ajettiin mäkiautoilla, tehtiin raakakakkuja ja maisteltiin vuokattilaisia viinejä. Lauantaina wake boardattiin, kiipeiltiin seikkailupuistossa ja nauttiin kuvien auringonlaskusta. Tällä hetkellä henkinen akkuni huutaa punaisella, ja energiaa on jäljellä muutama minimaalinen murunen. Olo on onnellinen.

Miksi Vuokatissa? Porukka somehönöjä lähti ottamaan selvää monelle tuntemattoman Vuokatin tarjonnasta. Kirjoitan tästä teille lisää ensi viikolla, sillä koko hyvinvoinnin ja aktiviteettien täyttämä Vuokatti tuli itsellenikin aivan yllätyksenä. Olen kyllä tututustunut talvi-Vuokattiin, kun lumilauta on siteillä kiinni nilkoissa, ja kävinpä täällä joskus keilaamassakin, mutta kaikki muu on ollut tuikituntematonta.

Olen uinut kolmen päivän aikana vähintään viidesti. Eilisten vesisekoilujen lammen mittari näytti 24 astetta, enkä valita yhtään.

Mitä nyt? Ihan ensimmäisenä niiskutan hetken kaihoisasti mukavaa viikonloppua, sitten ryhdistäydyn ja otan suihkun ja 20 minuutin hiusnaamion. Viikkaan vaatteeni nätisti ja pakkaan kamat duffelikassiini. Aloitan henkisen valmistautumisen hyttysiin ja kylmempiin keleihin.

Iltapäivällä puen lappuhaalarit takaisin jalkaan ja hyrräytän hopeana hohtavan Nissan Sunnyn käyntiin. Illalla Kajaanin bussiasemalle saapuu rakas ystävä ja meitä odottaa Suomen Lappi.

Onnellista sunnuntaita.

-Henriikka

Kuvat: Joonas Ojala