Hugo, helppojen kesädrinkkien kuningas

Eilen oli tiistai, josta tuli yhtäkkiä aivan kevyen kesän tuntuinen ja makuinen. Kun jääkaapista löytyi seljankukkamehutiivistettä, innostuttiin kuvaamaan vappua silmälle pitäen kotitekoisia klassikkodrinkkejä, Hugoja, raikkaita kuoharicoktaileja.

Hugo ei todellakaan ole mikään tämän hetken juttu, pikemminkin trendi muutamien vuosin takaa. Mutta koska Pohjois-Italia on ollut tässä lähikuukausina vähän huonossa valossa, ajattelin että on mukava nostaa esiin, että sieltä on kotoisin myös paljon kaikkea hyvää, esimerkiksi juuri Hugot. Sitä paitsi on ihana juoda sitä mikä on hyvää, ei sitä mikä trendaa.

Hugo on helppo, raikas, yksinkertainen ja mikä ainakin itseäni ilahduttaa, ei liian alkoholipainotteinen. Maistuu kuplilta ja kesältä, ei viinalta. Tämä on sellainen kypsä versio Mojitosta.

Hugo-drinkki

Seljankukkamehutiivistettä
Kuoharia (esim. prosecco, mieluummin kuivaa)
Kivennäisvettä
Minttua
(Limeä)
Jääpaloja

Otin käyttöön tällaiset leivontamitat, kun en jaksa uskoa, että kaikilta löytyy kotoa mitään drinkkimittoja.

Ohje kaikessa yksinkertaisuudessaan:

Laita lasiin jäitä ja mintunlehtiä (joita voi repiä vähän maun vahvistamiseksi). Mittaa lasiin noin 2-5 tl seljankukkamehutiivistettä riippuen kuinka makeaa tahdot, sekä desin verran kuoharia. Lisää kivennäisvettä maun mukaan. Sekoita juomaa varovaisesti pitkällä lusikalla tai drinkkitikulla, jotta tiiviste ei jää pohjaan. Sitruksen ystävä voi puristaa joukkoon limemehua ja/tai lisätä joukkoon limeviipaleen. Koristele mintulla.

Miksaile aineksia niin, että saat makuusi sopivan juoman. Itse pidän esimerkiksi vähemmän makeasta ja enemmän kuivasta ja raikkaasta, joten laitoin hintsummin tiivistettä.

Ah, tämä on hyvää!

Yleensä Hugot tarjotaan isoista viinilaseista, mutta koska en sellaisia omista, käytin Iittalan jo tuotannosta poistuneita Sarjaton-sarjan laseja. Mikä tahansa suurehko lasi siis käy.

Laadukas minttunippu oli Hakaniemen hallista, mutta sellainen markettiversiokin sopii yhtä lailla. Mutta on se kyllä ihana tunne, kun on oikeasti hyvää tavaraa hyppysissä. Nämä mintut olivat melkein terapeuttinen asia eilisessä, ja palvelukokemus hallissakin omaa luokkaansa.

Tiistai oli kupliva, toivottavasti vappu on yhtälailla. En ole itse kokeillut tästä mocktail-versiota, mutta eiköhän laadukkaasta alkoholittomasta kuoharista loisi varsin verrattoman mocktail-versionkin.

Ensisijaisesen tärkeää on kuitenkin se, että pysytään kotona ja turvallisilla vesillä. Kunhan ei nyt lähdettäisi sooloilemaan, kun asiat on saatu niin hienosti tähän jamaan nykyisillä toimilla. Eli on vappunviettosi sitten millainen tahansa, noudattakoon se ainakin määräyksiä.

Sää ei näytä kovin kummoiselta sekään, joten piknikviltin voi ilolla levittää oman olkkarin lattialle ja nautiskella drinkeistä ja omista, hyvistä ajatuksista. Tai jos niihin on kyllästynyt, niin vaikka virtuaalitreffeistä, elokuvasta, dokumenteista tai kirjasta.

Iloa huhtikuun viimeisiin päiviin!

-Henriikka

7 kommenttia

  1. Avatar Sunna 29.4.2020

    Ai Hugo tulee Italiasta? Olen aina vetänyt tässä hyvin vakavassa alkuperäkysymyksessä lempimaahani päin ja luullut, että se on itävaltalainen :D On tullut aika monta Hugoa ryystettyä Donaukanalin varrella Wienissä, toivottavasti vielä listaan saa jatketta. Hyvää vappua!

    Vastaa
    • Henriikka Henriikka 29.4.2020

      Kyl vain! Tosin kai se on ollut aikamoinen hitti siellä kaikkialla sitten, Itävallassa ja Saksassakin. Anteeksi, että kohensin sopivaa luuloasi, mutta Pohjois-Italia lienee positiivisen julkisuuden kaipuussa. Iloa iloa! :))

      Vastaa
  2. Avatar Satu 29.4.2020

    Herkullisen oloinen drinkki😍
    Täytyy kyllä tämä testata. Minulle Hugo on ihan tuntematon drinkki. En ole koskaan kuullut tästä. Kiitos vinkistä !

    Vastaa
    • Henriikka Henriikka 29.4.2020

      Tää on niin helppo, nopea, raikas, riittävän kuiva yms yms. Kaikkea mitä itsetehdyt drinkit kuuluu ollakin :)) Ja joo, eipä nämä Hugot ole sellaista suosiota saaneetkaan kuin Keski-Euroopassa.

      Vastaa
  3. Avatar Iida 29.4.2020

    Ah, tämä kyllä muistutti parin kesän takaisesta reissusta Italiaan (tosin etelämpään kuin mistä drinkki itse on kotoisin) <3 ja hirmuisen kauniit lasit!

    Vastaa
    • Henriikka Henriikka 30.4.2020

      Joo, tuo Sarjaton-sarja on kyllä upea. Lasi on niin ohutta ja hienoa. Voi, ihanankuuloinen muisto, joskin tänä keväänä voi tuntua aika kaukaiselta.

      Vastaa
  4. Avatar Emma 17.5.2020

    OOh kuulostaa oikein hyvälle <3

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.