Se loppui lopulta aika äkkiä. Koulu.
Viime vuonna, heinäkuun alussa, aloitin luonto- ja eräoppaan opinnot Eerikkilän urheiluopistossa. Sen verran olen sitä luukuttanut (rasittavuuteen saakka), ettet ole kyllä seurannut kovin innokkaasti juttujani, jos se seikka on mennyt ohi.
11 kuukautta on pian takana, ja valmistujaiset häämöttävät kahden ja puolen viikon päässä. Jos viimeiset tentit (kasvitunnistus- ja yleistentti) menevät läpi, minulla on pian uusi ammatti. Olen irtisanonunt vuokramökkini, josta luovun torstai-aamuna, kun lähdemme vielä viikon reissuun ja melontavaellukselle Itä-Suomeen Jongunjoelle. Juhannuksen työvuoron ja viimeisen kouluviikon luuhaankin täällä koditta.
Sitten kaikki olisi ohi. Ihan noin vain.
Luulin pitkään, että tippuisin koulun loputtua valtavaan kuoppaan, loputtomaan tyhjiöön, niin tottunut olen näihin rutiineihin, rakenteisiin ja ihmisiin – nimenomaan näihin ihmisiin yhdessä porukassa.
Vaan kummasti se ihmismieli pitää huolta itsestään. Sillä nyt alkaa tuntua, että jo riittää. Tulen varmasti kaipaamaan tätä kaikkea aivan hurjasti, mutta tuntuu huojentavalta ajatukselta, että muutaman viikon päästä hoidettavana on pelkästään työ, eikä täyspäiväinen opiskelu siihen päälle. Alan olla pakettiin aika väsynyt. Vuosi riittää tähän putkeen, jotta jaksan taas tulevaisuudessa opiskella vaikka mitä lisää.
Mutta mitä kahden ja puolen viikon jälkeen? Kun minulla on uusi ammattitutkinto, pitkästä aikaa jälleen vain yksi koti ja päiväjärjestyksestä irronneet 4–5 työpäivää.
En suoraan sanoen tiedä. Kaikki on aivan auki. Se ei tunnu kuitenkaan yhtään ahdistavalta, vaan ihan hyvältä. On hyvä päästä vähän lepuuttamaan aivojaan ja ajatuksiaan, punnitsemaan prioriteettejaan. Yritän johonkin väliin iskeä lomaviikonkin. Sellaisen, etten edes koskisi someen.
Kesäkuun loppuun vietämme opiskelukavereiden kanssa vielä kunnon päättäjäisviikonloppua, heinäkuun olen Helsingissä ja kotimaan reissuilla. Piipahdan minä muutamaksi päiväksi Viroonkin! Elokuussa reissailen vielä vähän ja tasaan arkea, ennen kuin lähden elokuun lopussa äitini kanssa kolmeksi viikoksi reilaamaan.
Siinä on kaikki mitä tiedän. Siis ihan kaikki. Kun syyskuussa palaan reililtä, saattaa elämä olla taas jotain ihan muuta ja uutta, sillä nyt se on edessä totaalisen tyhjänä ja odottavana. Mutta sen tiedän, ettei paluuta entiseen, ylikuormittavaan toimisto-sisätyöhön ole. Minä haluan mennä ja tehdä, olla paljon pihalla ja oppia uteliaasti uutta. Tiedän minä siis sittenkin jo sen.
-Henriikka
hattu/KN Collection (2018), hame/second hand (2017), laukku/& Other Stories (2014?), toppi/COS(2016)