Olen jo pidemmän aikaa hamutellut sadetakkia. Ja nimenomaan RAINS:in sadetakkia. Olen kokeillut niitä monessa paikassa ja lykännyt ostoaikeita tulevaisuuteen: ”Onhan niitä tärkeämpiäkin sijoituskohteita kuin sadetakki.”

Siksi olikin kertakaikkisen kivaa saada vanhemmilta valmistujaislahjaksi rahaa ja yhtä nimenomaista käyttötarkoitusta varten. Äiti oli huomannut, kuinka koko kevään Tukholman reissumme hipelöin jokaisessa kaupassa kyseisiä sadetakkeja. Tummanvihreitä, tummansinisiä, mustia. Trenssimäisiä, pitkiä, lyhyitä ja anorakkimaisia. Valmistujaispäivänä sain käteeni kortin, johon oli liimattu kymmenien sadetakkien kuvia ja liitetty klemmarilla pari seteliä: ”Ostapa itsellesi sadetakki.”

Olin ajatellut, että valitsen tummanvihreän tai tummansinisen trenssimallisen sadetakin. Pitkän ja käytännöllisen. Napeilla. Toisaalta haaveilin neonoranssista anorakki-mallisesta, joka olisi mukava väriloiste sadepäivään ja hauskan unisex. Meinasin jo tilata tummanvihreän trenssin, jonka saa kiristettyä vyötäröltä kivasti. Huomasin mallistokuvien törröhuuli-mimmin murjotuksen ärsyttävän minua enkä sitten tilannut vielä mitään.

Sitten luovuin nappiajatuksesta, vetoketju olisi kuitenkin käytännöllisempi. Sitten luovuin anorakeistakin. Onhan se hyvä, että takinretaleen voi vain viskata päälle rennosti sateen yllättäessä. Anorakki voi sitten olla kakkos-sadetakki, jos sellaiseen joskus kukkaron nyörit löystyvät.

Valinta oli vaikeampi kuin minä äitilleni murrosikäisenä.

Nyt olen hilannut valintani ostoskoriin. Petollinen nettikauppa, sillä valinta pysyy virtuaalisessa korissa viikkoja, vaikka poistuisin sivuilta.

Suosikikseni nousi kuitenkin viimeisen kuvan musta parkasadetakki. Siinä on vetoketju, huppu ja hauska kiristys helmassa.

Ja toisin kuin ennen ajattelin, olen koko ajan tullut enemmän siihen tulokseen, ettei Suomessa ole montaa tärkeämpää sijoituskohdetta kuin sadetakki. Täällähän sataa viikonlopun mittaista kesää lukuun ottamatta ihan koko ajan.

– Henriikka

Kuvat: RAINS