kategoria

kahvilla

Haluaisin juoda vähemmän kahvia
Kaupallinen yhteistyö: Kaffa Roastery Tiedän, provosoiva otsikko, kun kirjoitus on tehty yhteistyössä Kaffa Roasteryn kanssa. Mutta asia on niin, että jaamme saman mission: että joisimme kaikki vähän vähemmän, mutta paljon parempaa kahvia. Olen kirjoittanut asiasta ennenkin. Kahvi-addiktoitumiseni ja litrakaupalla kittaus on vaihtunut harkitumpiin, laadukkaampiin ja ennen kaikkea vastuullisempiin kupillisiin. En väitä, ettäkö selviäisin nykyisin kahvittaLue lisää
Ollaan yhdessä vain ihmisiä
Kaupallinen yhteistyö: Vain ihmisiä -kampanja Yllä olevassa kuvassa hymyilee kaksi ihmistä, jotka tapasivat toisensa ensi kertaa tuntia aiemmin: minä ja uusi kaverini Omkar. Oli hyvä, että yhteiskuvan ottamista pitkitettiin muutamalla hetkellä tapaamisesta, sillä tunnin juttelun jälkeen hymy oli jo jännityksen sijaan vapautunut. Meillä oli ihan oikeasti kivaa. Miksi sitten istumme yhdessä vakkarikahvilani nurkkapöydässä? Amnesty, KirkonLue lisää
Joululahjaksi pienpaahtimoiden kahvia kotiinkuljetuksella?
Kaupallinen yhteistyö: Slurp & Asennemedia Ainahan se on mielessä. Kahvi. Olenhan kertonut, että kahvi on yksi elämäni suosikkiasioista heti seikkailun ja pussailun jälkeen. Olen kuitenkin pyrkinyt muuttamaan kahvinjuontitapojani. Tai jos en aivan muuttamaan, niin ainakin hivenen fiksaamaan. Olen nimittäin ollut pahimmillaan sellainen kolmen litran tonkasta kurkkuun kaataja, juuri sellainen, joka ei edes mieti miltä kahviLue lisää
Tänään hämmästyttänyt, kummastuttanut
Kävin tänään aamiaisella pitkästä aikaa ystävän kanssa, jota en ollut nähnyt useampaan vuoteen. Edelliskerta oli maaliskuussa 2015. Mietin, että miksi joidenkin kanssa voi jatkaa siitä mihin edelliskerralla jäi, ja joidenkin kanssa on jäätävää heti, jos ei ole nähnyt kuukauden päiviin. Tai vaikka ei olisi jäätävää, niin juttu lämpiää paljon hitaammin. Olimme aamiaisella kasvisravintola Cargossa, jossaLue lisää
Ihanaa olla kotona.
kaupallinen yhteistyö: Arabia & Asennemedia Tuttu tuoksu heti ovella. Tuttu tunne tutulla sohvalla. Tuttua kahvia tutusta mukista. Ihanaa olla taas viikon reissun jälkeen kotona. Tuttu tuntuu ihanalta. Mietin matkoilla usein koti-ikävää ja miksi poden sitä herkästi. Vaikka koti-ikävä ei saakaan minua jäämään kotiin, se pysyy kesytettynä mielessä koko ajan. Luulen, että tunnen ikävää, sillä minullaLue lisää
Hyvää huomenta ja aamiaista kaikille!
kaupallinen yhteistyö: Scandic Hotels & Asennemedia Aloitimme eilen aamumme poikkeuksellisen koreasti: aamiaista ei kattanutkaan pöydän ääreen tuttuun tapaan Janne, vaan suuntasimme yhdessä Töölöön, Scandic Park Helsinkiin, valmiin aamupalan ääreen. Nykyään yhteiset, kymppiin kestävät arkiaamut ovat todella kortilla, ja siksi aamu tuntuikin tärkeältä jo ilman aamiaishuumaa. Scandic on uudistanut aamiaiskonseptiaan, minkä takia olimme kokeilemassa juuri heidänLue lisää
Suoraa puhetta ja pyörtyilyä
Sain tänään spontaania, ihanaa lounasseuraa. Aamukympiltä puhelimeen tupsahti viesti. ”Ootko kiireinen, lounas? Meen just luomen poistoon, pelottaa.” Puoli kahdeltatoista Kalevankadun Gran Delicatossa oli vastassa Dorit, joka miltei pyörtyi syliini. Hän oli jo pötkötellyt aikansa lääkärinvastaanotolla massiiviselta tuntuneen leikkauksen jälkeen, mutta hieman heitti siltikin. Tilasimme mozzarella-salaatit ja kävimme pöytään. Nauratti kamalasti toisen huojuminen, vaikkei tietenkään saisi.Lue lisää
Rakas, viisas kummityttö
Meillä on täällä ihana pieni kummityttö kylässä. Tässä tytössä riittää sellaista päättäväisyyttä, että vaikka olen aina ajatellut itsessänikin löytyvän samaa, niin jään jo lähtöviivalla jalkoihin. Suloinen pieni ärripurri, toisessa sekunnissa yhtä hangonkeksiä. Eikä haittaa yhtään, että luonnollisesti kummitytön matkassa ovat rakkaat ystävät. Koko kehossa kyllä huomaa, että lasten nukkumaanmenon jälkeisten yökeskustelujen vuoksi unet lyhenivät huomattavasti.Lue lisää
Indonesialaiset päiväkahvit Helsingissä
Kaupallinen yhteistyö: Paulig & Asennemedia Viimeisten vuosien aikana Indonesiassa on tuntunut vierailevan suurin osa sosiaalisesta elämänpiiristäni. Tiedän, että totuudessa sinne matkustaneita tuttuja on ehkä kymmenen, mutta Indonesia-huuma on joka tapauksessa näkynyt hyvin ympärilläni. Ensi syksynä matkustan Singaporeen, joten pääsen jo melko lähelle. Perille on kuitenkin vielä matkaa. Matkustushaaveita saa ja kannattaa kuitenkin pitää hyvässä liekissä,Lue lisää
Tell the wolves I’m home
Trees’re always a relief, after people. David Mitchell Sadly, it’s much easier to create a desert than a forest. James Lovelock All the best things are wild and free. Tuntematon It is the still silence of nature where one will find true bliss. -J.J.C. And in to the forest I go, to lose my mindLue lisää
Kaikki kuluneen viikon kahvihetket
Kaupallinen yhteistyö: Moccamaster Maanantai Aamukahvit kotona klo 08.00 (2 kuppia, koska on maanantai) Päiväkahvikupillinen kotona klo 14.00 (töiden lomassa) Yökahvi (täydellinen konsepti) klo 21.30 Kirjoitin kuluneella viikolla ylös kaikki kahvihetkeni. Voi, niitähän riitti! Miten kiva on nyt sunnuntaina lukea kaikista ihanista tuokioista ja tajuta, että kahvin äärellä tapahtuu kuin tapahtuukin paljon kaikkea erityisen hyvää. MiksiLue lisää
Ihana aamupala: Skonssit teff-jauhosta
Yhteistyössä Asennemedia & Risenta Näytin juuri näitä aamupalakuvia puolalaiselle matkabloggaajalle, jonka kanssa olen juuri Kuhmossa seikkailemassa. Hän katsoi kuvia pitkään, kunnes totesi huokaisten: ”Koko tilanne on niin skandinaavinen kuin voi vain olla.” En kysynyt tarkemmin, mitä hän kommentillaan tarkoitti. Toivon mukaan selkeää designia, luonnonsävyjä sekä harkittuja ja raikkaita aamupala-elementtejä. Toin minulle ja Jannelle vuosi sittenLue lisää
Onnellisena äidin kainalossa
Lupaan, että nämä ovat viimeiset kruunupäiset kuvat. Mutta voi maailman söpöin äiti minkä teit. Löysin syntymäpäivän aamulta muutaman unohtuneen kuvan. Taisin olla vielä niin nukuksissa, etten edes kunnolla muista kuvanottohetkiä. Äiti opiskelee osa-aikaisesti Helsingissä, ja siksi saamme hänet vieraaksemme kerran kuussa. Nyt opiskelupäivät sattuivat syntymäpäivieni päälle, ja sain herätä siksi kahden henkilön lauluun. Pöydälle oliLue lisää
Kahvinystävien joululahjavinkkejä
Yhteistyössä Paulig & Asennemedia Jouluaattoon on tasan 20 päivää. Odotan aattoa ja muutamaa lomapäivää ihan kamalan paljon. Rauhaa, yhdessäoloa perheiden kanssa, pehmeää pyjamaa, lautapelejä, villasukkia ja riisipuuroa. Sitä, että koko maailma tuntuu olevan hetken täysin pysähtynyt. Olemme sopineet perheiden kanssa, että lahjoja saa ostaa maksimissaan yhden kullekin henkilölle. Lisäksi lahjaa ei saa ostaa lainkaan, josLue lisää
Kahvitalo ja olohuone Aleksanterinkadulla: Paulig-kulma
Yhteistyössä Paulig & Asennemedia Helsinkiä hellitään ihkauudella olohuoneella. Aleksanterinkadulle maanantaina avattu Paulig kulma tuo kaupungin keskelle niin kahvia, kahvidrinkkejä, lounassalaatteja, viiniä, raakakakkuja kuin päänkokoisia korvapuustejakin. Olen seurannut mielenkiinnolla kuluneiden kuukausien remonttia. Kluuvin kauppakeskuksen kahteen kerrokseen avattua kahvitaloa valmisteltiin pitkään. Kävelen katua pitkin melko usein ja olen näin pystynyt kuikuilemaan ikkunoista sisälle. Kuikuilu vaihtui eilen vierailuksi,Lue lisää
Syksyn kaunein ja herkullisin brunssi
Yhteistyössä Asennemedia & Risenta Jostain syystä monilla suomalaisilla on tapana lopettaa kaikki illanvietot, yhteiset ravintolaillat ja ihanat aamiaiset ystävien kanssa, kun syksy saapuu. Kaikki lukkiutuvat omiin perhepiireihinsä, ja kun grillikausi taas toukokuussa avataan, alkaa neljän kuukauden ilonpito. Voisiko syksyyn kuulua molemmat? Ei unohdeta perhettä, muttei ystäviäkään. Olen ottanut tavoitteekseni pitää kalenterissa yhteiset kokoontumiset ruoan ääreenLue lisää
Roots Helsinki – Uusi vegaaninen kahvila Helsingin Kallioon
”Tervetuloa juurille! Tule katsomaan, mitä neljä innokasta yrittäjää saivat aikaan eläväiseen Kallioon – kokonaisvaltaista hyvinvointia saman katon alla. Juuret ovat vahvasti maassa ja niistä versoaa nyt kohti korkeuksia vegaaninen kahvila ja joogastudio sekä muita hyvinvointialan palveluita.” Helsingissä on tapahtunut tänä vuonna niin paljon. Uusia ravintoloita, tapahtumia ja kulutettavaa kulttuuria on ilmestynyt kaupunkikuvaan koko ajan lisää, eikä loppuaLue lisää
Lettuaamiainen kesämökillä
Heräilin tänä lauantaina formulalakanoista järven rannalta. En sentään nukkunut taivasalla, vaan kesämökin vankat seinät turvana. Pidimme sisareni kanssa lyhyen, yhden yön mökkijuhlan kesämökillämme. Rakkaiden isovanhempien kesämökki siirtyi käyttöömme keväällä heidän jatkettua ilonpitoa pilvenreunalla, ja laitoimme sen vappuna käyttökuntoon. Nyt mökillä nukuttiin ensimmäisen kerran suursiivouksen jälkeen ja kyllä unta riittikin: heräsimme vasta puoli yksitoista, vaikka mökissäLue lisää
Sometyöläisten arki ja aamukahvit
Yhteistyössä Asennemedia ja Paulig Yksi elämäni tavoitteista on nähdä niin monta Pauligin Paulaa kuin mahdollista. Se ei ehkä ole elämäntehtäväni tai niiden tärkeimpien tavoitteiden listalla, mutta hyväntuulinen tavoite joka tapauksessa. Tapasin edellisen Paulan puolitoista vuotta sitten, kun uutta jo hiljalleen etsittiin. Maistelimme kahveja Pauligin päämaistajan kanssa, ja olin jälleen kerran haltioissani kahvista. Uusi Paula, järjestyksessäLue lisää
Ravintola Pennyn lounas
Luen aina innoissani Helsingin uusista ravintolatulokkaista. Illallispaikkojen lisäksi Punavuori-Keskusta-Kamppi-akselille avatut uudet ravintolat tarkoittavat uusia lounasvaihtoehtoja tuttujen ja hyväksitodettujen paikkojen rinnalle. Kollegoitteni minulle viime kesänä langettama tehtävä lähilounaspaikkojen excelistä on vielä tekemättä, mutta ehkä heinäkuussa tartun taulukointityöhön. Olen käynyt viimeisen kuukauden sisään kokeilemassa sekä kovasti hehkutetun Ravintola OX:in, että Uudenmaankadun sievän ja sympaattisen Pennyn. Molemmat vastasivatLue lisää