”Mua ei nyt huvittaisi olla näissä kuvissa.”
”Äläs nyt. Sulla on jäätävän hieno paita ja näytät just sopivasti mieheltä.” 

Lönnrotinkadun Fida, vanha salarakkaani, tarjoili second hand -antiaan pari viikkoa sitten, kun kävin nopealla pyrähdyksellä. Entinen kirppissekoilija selasi tällä kertaa löyhästi rekkejä ja astiahyllyjä. Työpaikkapukeutumisen myötä räikeimpiä retrohelyjä ja yllätysvaatteita ei voi virka-aikoina pitää, ja siksi vaatetus on väkisinkin löytänyt rauhallisempia raiteita.

Rocky-paita, kolme euroa! Todellakin otin. Tämänhän saa kätevästi bleiserin alle piiloon. Ja jos hikinen pää jääkin kurkistamaan kaulusten alta, niin Rocky tuo voitontahtoa työpalavereihin.

Lomapäivien jälkeinen työhönpaluu oli oikea nyrkkeilymatsi. Smoothieta sai aamulla kaataa kurkusta kaksin käsin, että sai silmänsä auki. Olin ostanut ensi kertaa elämässäni myös lisämagnesiumia elämänlaatua parantamaan ja vähentämään suonenvetoja. Luin purkin kyljestä, että neljä nappia pitäisi syödä. En millään jaksanut. Jätin iltaan. Suuhun suihkutettava D-vitamiini tuntui jo sellaiselta liikuntasuoritukselta, että tänään mennään sillä.

Vaan ylhäällä ollaan ja valmiina matsiin. Sopivasti miehennäköisenä, keväästä innoissaan ja tukka talven harmautta täynnä.

Täytyisi varmaan kietoutua johonkin lippuun ja vähän karjua kuin Rocky konsanaan. Sellainen Geri-asu voisi toimia hyvin kokoaikaisena lippuun kietoutumisena: kuin olisi voittaja koko ajan.

Tai jos Fidalta löytyisi vaikka Suomi-verkkarit. Näin ensihätään.

– Henriikka