Koko maanantaipäivä on ollut tummaruskea. En tarkoita pihalta näkyvää maisemaa, vaan mieltäni. Kaikki on tuntunut sakean ruskealta, ehkä vähän harmaalta, ja ennen kaikkea täysin mahdottomalta. Kirkkaankeltaisen mieleni tilalla on sellainen kakkaemoji – mutta tämä versio ei hymyile.
(Ei edes tekisi mieli tuolla lailla vitsailla, mutta tuo tipahti vahingossa, joten menköön.)
Koko koti tuoksuu edelleen sankalta savulta, vaikka olen pyykännyt monta koneellista ja nuotioreissumme oli jo yli viikko sitten. Työprojekteja tulee koko ajan lisää, mutta yksikään vanha ei tule päätökseen. Deadlinet vilkkuvat kirkuvanpunaisina ja varaan kalenterista varmuudeksi ylityötunteja kaikelle sille, minkä olemassaoloa en vielä tiedä.
Lupaudun kaikkeen, koska kaikki on tärkeää. Kieltäydyn kaikesta, koska “ei” on ihmisen ja etenkin naisen tärkein sana.
En ole uhrannut ajatustakaan joululahjoille, vaikka moni ystävä on käärinyt jo kaiken kauniisti, edullisesti ja näppärästi. Pakettien sisältä paljastuvat lahjat ovat heidän itsetekemiään. Totta puhuen en ollut edes ajatellut koko asiaa, kunnes alitajunnastani kumpusi jotain, mikä sai sormeni kirjoittamaan asian tähän.
En ole moneen viikkoon asetellut vaatteitani kaappiin, ja puhtaiden vaatteiden pinot ovat kaatuilleet eri puolille kotiamme. En enää tiedä, mikä on (tai oli) puhdas.
Vaikka luulen, ettei tilanteeseeni vaikuta oikeasti mikään ympärilläni tapahtuva, vaan epämääräiset mieleni liikkeet. Hetkellinen stressi. Maanantai-itkut.
Tunne, että nyt en kyllä selviä järjissäni. Jos ennen aina olen selvinnyt, niin nyt en kyllä.
Sanoin juuri viime viikolla ystäväporukalleni, etten juuri tunne stressiä. Korjasin tosin lausettani, sillä asia ei ole kuitenkaan ihan noin ihanalla tolalla: en koe pitkäaikaista stressiä, en koe elämänstressiä. Sellaista jatkuvaa ja masentavaa, joka ei oikeastaan kumpua kovin läheltä todenperää.
Jos stressaan, se johtuu siitä, että on oikeasti mahdollisuus etten kykene kaikkeen tai menetän kontrollin. Yleensä stressi kestää muutaman tunnin, maksimissaan pari muutaman tunnin settiä. Siinä ajassa olen yleensä puskenut hommaa eteenpäin niin, että lähes aina olen saanut kaiken tehtyä tai asian setvittyä mielessäni. Ehkä kerran elämässäni olen stressanut pari päivää putkeen.
Yleensä tilanteessa auttaa a) omien fiilistensä jakaminen ystävälle b) priorisointi ja listat c) nakittaminen ja vastuun jakaminen d) syvä hengittäminen ja tilanteen todellisen vakavuuden kartoittaminen e) kahvi.
(Voi jumpe! Tuon kirjoittaessani tajusin, että kahvi on odottanut keittimessä jo puoli tuntia. Pöydällä odottaa tyhjänä ja surullisena uusi, kirsikanpunainen KoKo-muki.)
Maanantai-itkuista tilannetta ei ainakaan auta:
a) panikoiminen, lietsominen, häsääminen, sekoilu, järjettömyys, vollottaminen, pillittäminen, hyperventilaatio, oksentelu, pyörtyily, yli-reagointi tai maltin, järjen, mielen tai omanarvontunnon menettäminen.
Näitä vältellen haen nyt siis höyryvän, joskin varmaan jo vähän palaneen kahvikupilliseni ja jatkan kohti valoa.
Keep calm and let it go. Keep calm and go back to bed. Keep calm and add some glitter. Keep calm and ho ho ho.
-Henriikka
Parempaa mieltä tuleville päiville! Sen verran rohkenen olla eri mieltä, että monday bluesiin kyllä varmasti auttaa pillittäminen ja vollotus! Sillä on tapana kirkastaa mieltä ja purkaa sitä ressiä. Ehkei tartte sitten loppuviikosta enää vollottaa :)
Kiitos kovasti Krista. Kyllä näistäkin maanantaimasenteluista noustiin lopulta.
Ja joo, välillä on hyvä vollottaa, mutta liika on liikaa. Jossain vaiheessa on päästävä elämässä eteenpäin.
Voi miten mulla onkaan ollut tässä samanlaisia päiviä, varsinkin tänään! Aina niistä selviää, mutta just sillä hetkellä tuntuu maailman vaikeimmalta. Tsemppiä!
Oihh, ihana kuulla, etten oo aivan yksin itkujeni kanssa. Kiitos tsempeistä ja valoisia päiviä sinullekin.
“Tunne, että nyt en kyllä selviä järjissäni. Jos ennen aina olen selvinnyt, niin nyt en kyllä.”
Miten osuvaa, samoissa fiiliksissä menty täällä tämä päivä! Onneksi maanantai on ihan just ohi, syvään hengittelyä ja lempeämpiä päiviä loppuviikkoon!
Maanantai on kaukana menneisyydessä ja ihana viikonloppu edessä. Mikäs tässä ollessa. Pitää vaan toivoa, että seuraava itkumaanantai tulee vasta piiitkän ajan päästä kylään.
Kiitos Noora ja ihanaa viikonloppua.
If it’s monday, it’s faraday. Onneksi sulla on mies, jolle voi puuskauttaa kaiken. Mies on vaimon suojana toimiva järjestelmä, jonka tehtävänä on johtaa vaimon häsäämiset ja hyperventiloinnit lävitseen niin, ettei se aiheuta vaimolle itselleen vahinkoa. Aviomies toimii turboahtopainehöyrysiepparina, jonka kautta ylireagointi ja paniikki etsivät lyhimmän reitin purkaa äkillinen jännitekuorma maahan. Näin hypersekoilu ei pääse kulkemaan vaimon osien läpi eikä aiheuta esimerkiksi ylikuumentumisvaaraa. Tämä ilmiö on nimeltään Faradayn häkki.
Tekisi mieli paasata vähän tasa-arvosta ja sen sellaisesta, mutta viestihistoriasi ja tätä myötä vähintään keskinkertaisen hyväntahtoisuutesi tietäen annan olla ja nauran ääneen. Saattaahan tuossa olla vähän todenperääkin.
Eilinen on ollut kyllä synkkä, kun täälläkin jaetaan nuo monet eri maanantai-itkuihin huonot parannusyritykset! Kiitos tästä postauksesta ja paremmilla fiiliksillä kohti loppuviikkoa.
Hei Hanna, kiitos sulle. Mun maanantainjälkeinen elämä on näyttänyt jo paljon valoisammalta. Ja varsinkin nyt kun viikonloppu häämöttää aivan silmien edessä.
Iloa sun viikonloppuun.