Muistan, kun olin pieni, ja äiti tuli joskus talvella lumia puistellen sisälle ja totesi: ”ulkona oli niin uskomattoman kaunista, että minulla oli olo, että tähän voisi jäädä ja kuolla.” Katsoin järkyttyneenä, silmät lautasen kokoisina enkä ymmärtänyt.
Nyt ymmärrän. Tämä ympäröivä maailma on luminen paratiisi. Voi katsokaa mitä sinisen, harmaan ja valkoisen sävyjä! En välitä edes, että naamani on vitivalkoinen ja huutaa aurinkoa, sillä ihailen lumista luomakuntaa ja kylmästä hytiseviä puita.
Ennakkovaroituksena teille, jotka ette talvesta tykkää: Paratiisi voi hyvinkin olla juuri tällainen.
Lumen vuoksi kenkien pohjien alla tapahtuva natina on lähes ainoaa natinaa, jota kestän. Se on sellaista toiveikaista pakkassään natinaa, joka takaa kauniit maisemat ja punaiset posket.
Olisi niin paljon kerrottavaa ja kuitenkaan ei mitään. Haluaisin hehkuttaa kosmetologia, jolla olen käynyt nyt vuoden päivät. Hän on niin lempeä ja taitava. Mutta en ole saanut otettua vielä arvoistansa kuvitusmateriaalia. Haluaisin hehkuttaa myös sitä, että lähden lauantaina Ahvenanmaalle. Olen käynyt siellä varmaan kymmenenesti kesällä, mutta talvinen ja harmaa Åland kutkuttaa. Mitähän vielä? Voi kuulkaa, niin paljon kaikenlaista. Huomenna kirjoitan kirjojen Netflixistä, pysykääpä langoilla.
Nyt teetä ja sympatiaa.
-Henriikka
Ihaana! Minun paratiisissa sataa lunta ja pakastaa. :) sellainen se on, ainainen talvi. Muutan Pohjois-Norjaan tai Lappiin vielä joskus. Ah, talvi! <3
Kiitos sinulle!
Pohjois-Norja tai Lappi, oihhh. Kuulostaa erinomaiselta suunnitelmalta.
Luminen maisema on vaan niin mahdottoman kaunis <3 Maaginen. En hirveästi pidä kylmästä, mutta sellainen rehellinen pakkaskeli on aivan eri asia kuin palella sisällä. Kestän pakkaset, kunhan sisällä on lämmintä.
Sanopa muuta. Tämä viikonloppu oli tammikuussa ihan erityisen kaunis, kun puut oli ihan huurteen peitossa. Ei ole viime päivinä ihan tällaista meininkiä näkynyt.
Kiitos kovasti :-)
Onko teillä samanlaiset takit :D identtiset kaksoset!
Ei sentään! Haha. Molemmilla on päällä sama siskon Cubuksen takki.
Kävelin tässä yksi aikainen aamu (ei kello ollut kuin vähän ennen kahdeksan mutta mulle ihan tarpeeksi aikainen..) töihin. Olin ihan väsynyt ja hirveän surullinen ja ahdisti. Meinasin purskahtaa itkuun siinä kävellessäni. Kenkien alla narskui lumi. Mieleeni tuli tää sun kirjoitus ja ajatus toiveikkaasta natinasta, ja jotenkin tuli parempi olo kun ajattelin sitä natinaa :D
Kiitos kun kirjoitat Henriikka.
Ps asun Vallilassa ja käyn aika usein Arabiassa lenkillä tai kaupassa ja toivon aina että ehkä törmäisin suhun. Nyt sulla on kuitenkin uudet nurkat ympärilläsi.
Voii, miten ihanasti kirjoitettu. Kiitos ihan erityisen paljon. Et tiedäkään, kuinka iloiseksi tulin tästä kommentista, kun sen ensimmäisen kerran luin ja nyt uudestaan.
Sun täytyy laajentaa sun lenkkipolkuja, niin ehkä sitten joskus törmätään, hihih.