arkisto:

syyskuu 2013

ÄÄNESTÄ MEIDÄT NEW YORKIIN!

Arvatkaa mitä? Me ollaan taas pyrkimässä reissuun ja polvet ruvella anellaan, että voisitte äänestää meidät New Yorkiin. Äänestämällä vidotamme osallistutte myös itse Nycin reissun arvontaan. 


Suomi-Seuran Matkatoimisto halusi selvittää, mitä ihmiset nykyaikana toivovat häämatkalta ja minkälaisia ideoita heillä on. Kilpailun idea oli suunnitella unelmien häämatka videolle. Mehän olemme Jannen kanssa oman varsinaisen häämatkamme jo heittäneet, mutta koska olimme silloin Tallinnassa hahaha, ei hieman killerimpi matka olisi pahitteeksi. Otimmekin aiheeksemme suuren unelmamme, Islannin.
Videoita on yhteensä kuusi kappaletta ja omaa lempparia pääsee äänestämään täällä: http://ssm.pgtb.me/fqS97k.

Äänestyksessä 3 korkeimmin sijoittunutta videota pääsee mukaan matkan arvontaan. Voitte äänestää vain yhtä videota. Toivomuksena on päästä kolmen kärkeen ja luottaa sen jälkeen arpaonneen.

Kun äänestät videota kampanjasivulla, osallistut automaattisesti myös itse arvontaan, jossa voit voittaa matkan New Yorkiin. Älä siis jätä äänestämättä, vaan lähdetään yhdessä Amerikkaan.

Me luvataan sitten huikeita reissujuttuja, postikortteja ja lämpimiä, märkiä pusuja. Ja paljastetaan nyt vielä, että jos voitetaan, niin suunnitelmissa on seuraavanlainen matka: Suomi-Islanti-New York-Suomi. Paljon unelmia samassa paketissa. Video on hassu ja kotikutoinen, mutta hyväntuulinen.
NYT KATSOMAAN VIDEO JA ÄÄNESTÄMÄÄN TÄNNE.
Ps. Enkä laita pahitteeksi, jos laitatte äänestystä jakoon facebookissa, puskaradiolla, blogeissa yms. ja autatte tämän unelman kanssa. Vaikka me näytetäänkin videossa ihan hassun punaisilta.

Torikorttelit.

Pyrin parhaiksi kavereiksi Helsingin kanssa. Haluan oppia tuntemaan ratikkareitit, bussilinjat, kadunkulmat, kievarit ja kahvilat, divarit, paperikaupat, satamat ja niiden laivat, kirpputorit, leipomot, suklaapuodit, metsät ja puistot, sekä asuinalueiden hengen. Haluan tietää kaupungin perinteet ja historian, mutta pysyä erityisesti perillä siitä, mitä nyt tapahtuu: mistä nyt puhutaan ja mitä on tekeillä? Mitä täällä tapahtuu?
Yksi parhaimmista käynnissäolevista uuden kaupunkikulttuurin projekteista on ehdottomasti Torikorttelit. 
“Torikorttelit on Kauppatorin ja Senaatintorin välissä henkiin heräävä Helsingin uusi vanha kaupunki. Historiallinen alue, jossa luodaan ja eletään uutta Helsinkiä. Vuoteen 2017 saakka kortteleita läpikäyvä remontti mahdollistaa väliaikaisia ja pysyviä tiloja uusille toimijoille ja tapahtumille.”
Koko jutun juju on herättää vanha keskusta eloon. Entinen, aktiivinen korttelisto Tuomiokirkon edustalla on vuosikymmenten saatossa hiljennyt hiljenemistään. Kauniit rakennukset ja liiketilat ovat jääneet huomiotta, ja tapahtumat ja palvelut ovat siirtyneet kortteleista kauemmaksi. Torikorttelit-projekti ajaa aluetta takaisin kansan tietoon ja edistävät yrittäjien ja muiden tekijöiden pääsyn korttelien tiloihin toimimaan. 

Tämän jutun kuvat ovat Torikortteleissa sijaitsevasta Urban Story -liikkeestä, mutta kortteleissa tapahtuu paljon, paljon muutakin. Itse pidän paljon pienempien katujen tunnelmasta ja mukulakivityksestä. Kahvi- ja ruokatarjonta ei rajoitu Engeliin, vaan alueella on esimerkiksi teehuone Chai Wan ja suomalaista ruokaa ja suominostalgiaa tarjoava Savotta. Ostospuolelta löytyy esimerkiksi Lumi, Urban Story ja Madeby Helsinki, ja esimerksi Samujia ja Costo toimivat pop-up-putiikkeina Torikortteleissa viime kesänä. Lisäksi alueella joogataan, nautitaan musiikista, kuvataiteesta, katujuhlista ja muista riennoista. Kortteleihin on ujuttautunut myös Erilainen matkatoimisto, jossa tiedetään missä paikalliset menevät ja annetaan vaihtoehtoisia vinkkejä arjen minilomille ja mikromatkailuun.

Sieltä puolen tulee aina kyselyitä, mitä Helsingissä kannattaa tehdä, minne mennä ja mitä nähdä. Tämä on sellainen alue, että jos rakastaa haahuilla päämäärättömästi niin kuin minä, niin haahuilkaa ihmeessä tänne haahuilemaan.
Ja päämäärätietoisemmillekin tiedoksi, että Torikorttelit eivät hiljene talvikaudeksi. Pitäkää silmällä tätä uutissivua ja hypätkää mukaan osallistumaan ja tekemään. Helsinki on parhaimmillaan, kun se on elossa.
-Henriikka

Syyskuu, kaunis ja lempeä.

Olen ottanut kameran rullalle talteen kauniita syyskuun hetkiä muutamalta päivältä. On ollut Habitare design-messut, hiljalleen pimenevät illat, koulunalku ja loistoonsa puhjenneet omenapuut, pihlajanmarjat ja muut herkut. Muistan kuinka pienenä syksyn parhaita juttuja oli kiivetä veljien kanssa pihan isoon pihlajaan tiputtamaan marjoja äitille, joka keräsi marjat talteen ja teki hyytelöä. Lisäksi pyrähdettiin Joensuussa Jannen isovanhemmilla, syötiin puolukoita kilokaupalla, kahviteltiin taidekorttelissa ja mentiin moottoriveneellä saarelle mökkeilemään.
Syyskuu on aina kaunis ja lempeä. Torilta saa ostettua vielä viimeiset kesämarjat, mutta niiden rinnalle on tullut sieniä ja omenoita. Kerran missasin Suomen syyskuun ja harmitti. Tämä on ihanaa aikaa, niin värikästä ja salaperäistä. Tuntuu, että luonnolla olisi menossa ihan omat muotiviikot.



 Olen jäänyt monesti kiinni itseteosta, kun olen kirjoittanut blogijuttua: 
“Syyskuu on vuoden parasta aikaa.”
“Elokuu on kaikkein kivoin kuukausi vuodessa.”
“Helmikuu on kyllä mieletön, ehdottomasti paras kaikista.” Jne.
Ehkä paras olla laittamatta niitä järjestykseen. Lokakuu tulee seuraavaksi ja sekin on hyvä. Värit pysyvät vielä katukuvassa ja syystakeilla pärjää vielä. Ja siskolla, toisella veljellä ja äitillä on syntymäpäivät. Se on aina tiennyt kakkua. Mmm, kakkua.
-Henriikka

Vähemmän skumppaa, enemmän hodaribaareja.

Koska pidän blogia, saan silloin tällöin kutsuja pressitilaisuuksiin ja muihin yritysten järkkäämiin tapahtumiin. Tällaiset tapahtumat ovat vallan kivoja, sillä on mukava tavata uusia ihmisiä ja etenkin kuulla uusista ilmiöistä, sekä siitä mitä ympärillä tapahtuu. Yleensä tällaisissa tilanteissa minua kuitenkin huvittaa. Siellä sitä tönötetään skumppalasit kädessä, hetkeksi lattialle vieritetyllä punaisella matolla ja mutustellaan macaron-leivoksia – ah vitsi, sori. Macaron-leivokset ovatkin so last season, cakepopsit ovat vielä hetken in. Joka tapauksessa välillä, no aika usein, tulee olo, että statusseikkoihin keskitytään oikeaa sisältöä enemmän.
Eräs kaunis päivä vierailimme kuitenkin niin poikkeuksellisen leppoisassa tapahtumassa, että pakko jakaa kuvia teidän kanssa. Kyseessä oli Milttonilla järjestettävä Crocsin tapahtuma, ja asiat oli niin just eikä melkein. Mun sydän ihan läikähteli, kun huomasin miten juttuun oli panostettu. Jos on kyseessä perhebrändi, niin tehdään sitten perhetapahtuma! Olen ollut muutamissa lastenvaatteita markkinoivassa tapahtumassa, joka on ollut enemmänkin cocktail-tapahtuma kuin perherieha. Sen minä vaan sanon, että tämä toimi niin paljon paremmin. 
Ja huomiona kerrottakoon, että ensi kertaa Janne oli jostain blogitapahtumasta totaalisen fiilareissaan. (“No kai nyt, kun siellä oli hodaribaari!”)
(Anteeksi mitä? Mitä tuossa ylläolevan kuvan asfalttitekstissä oikein lukee? Joku nappula on oppinut kirjoittamaan ensimmäisen sanansa. Mahtaa vanhemmat olla ylpeitä. Nauran täällä kippurassa.)
Koko jutun juju oli siinä, että tapahtumassa oli oikeasti kivaa kaiken ikäisillä. Oli lautapelejä, pomppulinna, hodaribaari, ilmapalloja, ihana visuaalinen toteutus, kenkien muotinäytös, asfalttiliituja ja pelottava, vihreä lohikäärme. Vaikkei omaa muksua ollutkaan matkassa, niin oli ihana seurata pikkukavereiden ilonpäivää. 
Tai ehkä juuri siksi oli kiva seurata, ettei omia ollut. Ei tarvinnut huolehtia, ettei kukaan pompi pomppulinnassa kaverin niskaan. Vitsi mitä stuntteja ne pienet teki!
Crocsin kengistäkin jäi huomattavan paljon parempi maku suuhun. Ne ei olekaan vain niitä reikätohveleita.
(Tsekatkaa nyt toi vasemman reunan stuntti! Jäätävä meno.)
Nyt tuli taas hyvä mieli, kun kuvia skrollaili. Välittyykö tunnelma?
 Hyvää duunia. Vähemmän skumppaa, enemmän hodaribaareja.
-Henriikka

Sukkahousut, en tarvitse teitä.

Karu totuus on, että alan murtua otsikon uhmakkuuden edessä. Minä tosiaan tarvitsen sukkahousut. Ja pian. Yöllä on taas varmaan pakkasta ja minä totisesti tarvitsen niiden housujen lisäksi myös kaulahuivin, villapaidan ja jotkut pörröiset, pehmoiset sukatkin. Minä kuulun niihin hulttioihin, jotka usein ajattelevat päähän painetun pipon korvaavan kaiken muun villatavaran.
Syksy on niin ihmeellinen. Sää vaihtuu tiuhaan ja ympärillä riittää katseltavaa koko ajan. Kerään syksyn fiiliksiä jättimäisen, harmaan mekkoni alle ja sitten voin kaamosaikana vain hameen helmaa nostamalla tuoda syksyn värit takaisin. Perusvilauttelua.
Nyt vohveleita. Mmmmmmm. Ja kermavaahtoa. 
-Henriikka
korvikset, mekko, kengät, takki/second hand, pipo/Stadium

ELINA PRIHA ja satoja sydämenlyöntejä välistä.


Reilu viikko sitten Lontoon muotiviikoilla esiteltiin jotain, mistä tänään sain viikon suurimmat inspikset. Juuri muodinmaisteriksi Lontoon Kingston Universitysta valmistunut Elina Priha sai lopputyömallistollaan minulta täydet pisteet. New Slang-mallisto on valmistettu kokonaan vintage denimistä. Coston sponssaamat hatut on kustomoitu malliston tyyliin ja Dr. Martensit tuovat kokonaisuuteen oman tunnelmansa.


ELINA PRIHA | NEW SLANG | DENIM COLLECTION
Innovative & sustainable collection from an emerging young designer 

Malliston päämateriaalina on käytetty kierrätettyä, puuvillaista farkkua. Kuvissa näette siis kasoittain Levistä, Leetä, Wrangleria ja muita koleita. Filosofia suunnittelun taustalla on vanhan muuttaminen uudeksi. Mallisto on saanut inspiraatiota muun muassa katutyyleistä, alakulttuureista, urheiluvaatetuksesta ja ikuisen nuoruuden ajatuksesta. Jotenkin minulle nousi tästä mallistosta sellainen olo, että jos olisin vaatesuunnittelija, pyrkisin varmaan johonkin tällaiseen.

Malliston vaatteet ovat leikkisiä, oversize-mallisia ja poikamaisia. Denim on kapinallisuuden symboli: se henkii nuoruutta ja yksilöllisyyttä, mutta se on myös klassikko, joka paranee vanhetessaan: “This brings out a contrast with the desire of being forever young”, kuvailee suunnittelija.

Suosittelen vierailemaan myös suunnittelijan nettisivuilla, sieltä löytyy esimerkiksi tosi mielenkiintoisia inspiraatiokollaaseja malliston syntymisen takaa: http://elinapriha.com. En ole yhtään harmissani siitä, että tällaisten prosessien kanssa on nykyisin keskitytty yhtä enemmän kokonaisvaltaistamiseen: ulkopuoliset haluavat kuulla koko prosessista, ei ainoastaan lopputuloksesta.

Ja arvatkaa, mikä yksittäinen juttu teki myös minuun vaikutuksen? Kun suunnittelija lähetti minulle näitä kuvia, hän signeerasi tittelillä “streetwear designer”. Lisää tätä, lisää vintage denimiä ja tajua siitä, että katumuoti on muotia yhtä lailla siinä missä niin sanottu high-fashionkin.
Yritän saada happea ja jatkaa eteenpäin. 
-Henriikka

Vastauksia osa 1: Minä, tyyli ja historia.

Minä 


Ootko aito stadilainen?


En ole. Olen Kouvolassa asunut elämäni ensimmäiset 18 vuotta, jonka jälkeen muutin kolmeksi kuukaudeksi Etiopiaan, kolmeksi kuukaudeksi Ruotsiin, vajaa puoleksi vuodeksi Helsinkiin ja vuodeksi Jyväskylään. Elokuussa 2011 muutin takaisin Helsinkiin ja täällä on ainakin tällä hetkellä lujasti sydämeni.

Montako senttiä oot pitkä?

158 ja puoli.

Kuinka vanha sä olet? 
Minä vuonna oot syntyny?

Olen 22-vuotias, siis syntynyt vuonna 1990.

Mikä sun kengän numero on?

36 ja puoli.

Mikä on sun motto?


Apua, en tiedä. Pikkusiskoni pilkkaa minua aina siitä, kuinka kirjoitin ala-asteella kaikkiin ystäväkirjoihin, kun kysyttiin mottoa: “Eteenpäin, sanoi mummo lumessa.” Ehkä ajatus on pysynyt samana, mutta asian voisi kyllä muotoilla jotenkin kauniimminkin.

Tähän kuvaan kiteytyy aika hyvin, minkä ajatuksen pyrin nykyään pitämään mielessäni:

Osaatko laulaa? Oletko musikaalinen?

Pysyn nuotissa kyllä, mutta olen amatööri. Olettaakseni olen suhteellisen musikaalinen, mutta koska en ole sitä koskaan sen enempää harjoittanut, ei minusta olisi julkisesti musiikkia esittämään, ellei pieniä sukujuhlia lasketa. Pidän kyllä laulamisesta, mutta instrumenttiosaamiseni rajoittuu nokkahuiluun.

Mitä kännykkää käytät?



iPhone 5.

Kuka on esikuvasi?



Isä ja Risto-kummi. Ei ole esikuvat vaihtuneet sitten vaippa-aikojen. 


Jos elämästäsi tehtäisiin leffa, kuka olisi pääosassa?



Tämä onkin paha. Ehkä teidän pitäisi kertoa? Jos saisin valita kenet tahdon, niin toivoisin pääosaa näyttelevän Carey Mulligan.

Jos elämästäsi tehtäisiin biisi, kuka sen esittäisi?



No, tämäkin on taas paha, sillä luultavasti jos joku tekisi elämästäni biisin, niin se olisi joku sisarusteni kämänen kotibändi. Mutta jos saisin päättää, niin ehkä Egotrippi tai J.Karjalainen sopisivat.

Jos saisit minkä taidon tahansa, minkä valitsisit?


Haluaisin saumattoman tilannetajun ja taidon vaieta, kun on tarvis. Silloin en tahattomasti loukkaisi ketään, eikä sanani pääsisi kulkemaan ennen ajatuksia.

Ja joojoo, olishan se kiva lennellä.

Mikä on erikoisin taitosi?

Osaan tärisyttää silmiä. Saan kielen mitä kummallisimmille mutkille ja kosketettua sillä nenänpäätä. Osaan soittaa kukkopilliä käsilläni.


Jos joutuisit esittelemään koko Suomen kansalle jonkin erityisen kykysi, minkä esittelisit?


No en ainakaan edellisiä. Suoraan sanottuna mulla ei tule mieleen yhtäkään asiaa. Olen tosin hyvä puhumaan, joten varmaan juontaisin tämän Suomen Kansan erityisosaamisen gaalan.

Mikä on elämän tarkoitus?

Omasta elämäntarkoituksestani kirjoitin juuri kokonaisen jutun. Sen voi lukea täältä.

Uskotko jumalaan? Oletko uskonnollinen?

Uskon Jumalaan, olen kristitty ja kuulun ev.lut. kirkkoon. Uskonnolliseksi ja kovin teologiseksi en ole koskaan itseäni kokenut.

Minkä luonteenpiirteen toivoisit omaavasi?

Ihailen monissa ihmisissä lempeyttä. Itsekin toivoisin toisinaan olevani hippasen enemmän lempeä.

Montako neliötä teidän kodissa on? Paljonko on vuokra?

Meillä on mukavat 62,5 neliötä käytössämme, sekä parveke. Vuokra on 735 euroa, vesineen sähköineen netteineen. Opiskelijakämppä ja kivat hinnat.

Oletko läheinen perheesi kanssa?

Olen todella läheinen perheeni kanssa, enkä usko että asiaan on koskaan tulossa muutosta. Meitä on lisäkseni äiti, isä, pikkusisko ja kaksi isoveljeä. 

Olen läheinen myös uuden, appiperheeni kanssa. Sehän vasta riemua on, että voi omistaa kaksi perhettä ja kaksi sukua.
Onko sulla hyvä itsekuri?

Hmmmm, tämä riippuu aivan tilanteesta. Olen huono vastustamaan herkkuja ja ostoksia, mutta hyvä lukemaan tentteihin, siivoamaan siivouspäivänä ja olemaan ajoissa paikalla. Järjestelmällisyyttä siis on, ehkä ei niinkään itsekuria.

Oletko bändäri?

Apua, en? En fanita mitään bändiä raivokkaasti.

Tyyli ynnä muu


Mikä sai sinut innostumaan second hand tuotteista ja milloin innostuit?


Innostuin ollessani 9-luokkalainen, kun tajusin miten halvalla voi saada hyviä juttuja. Kirppiskierrokset oli ainoa mahdollinen keino shoppailla, kun rahantulo ei ollut niin kovin vuolasta.

Silloin minulla ei ollut minkäänlaista hajua materiaaleista, eikä oikein muodistakaan. Pikkuhiljaa, vuosien mittaan olen tutustunut second handiin paremmin ja tullut kirppisten kanssa bestiksiksi. 

Oletko ommellut itsellesi vaatteita? Jos, niin mitä?

En ole, jos ei ala- ja yläasteen käsityön tunteja lasketa. Tunailen kuitenkin reilusti itse: kavennan lahkeet, lyhennän puntit tai hihat yms..

Kummasta pidät koruissa enemmän, hopeasta vai kullasta (tai ehkäpä kenties pronssista)?

Ehdottomasti kulta. Se on aina ollut juttuni.

Oletko mielestäsi naisellinen nainen?

Kyllä. Viihdyn naisena ja koen itseni naiselliseksi. Naisellisuus ei itselleni tarkoita lyhyiden hameiden ja korkeiden korojen komboa, vaan enemmänkin sitä, että viihtyy sukupuolessaan ja on siitä ylpeä.

Millaiseen asuun et ikimaailmassa pukeutuisi julkisesti?

En halua pukeutumisellani tuoda lihaa tiskiin, en halua olla loukkaava itseäni enkä vastaatulijoita kohtaan korostamalla itseäni halvasti.

Historian havinaa 


Millainen olit teininä? 
Iloinen. Nolo. Lähinnä näitä kahta. Kuljin sateenkaarenvärisissä polvisukissa ja eriparitennareissa vielä 16-vuotiaanakin. Suurin haaveni oli olla poika. Tanssahtelin pallokuvioisissa kumisaappaissa pitkin Kouvolan katuja ja näin maailman miljoonissa väreissä. Olin sinisilmäinen, sosiaalinen ja hyväntuulinen. Paitsi kotona paiskoin ovia.

Näin jälkeen päin ajateltuna ne ajat vähän hävettävät, mutta tiedän niiden olleen pakollinen vaihe itsensä etsiskelylle. 

Mitä sanoisit 18-vuotiaalle itsellesi?

– Rauhotu. Hengitä.
– Tavallisuus on ihan okei. On vähän turhaa yrittää olla erilainen erilaisuuden vuoksi.

Mikä on ollut tähän mennessä elämäsi parasta aikaa?

Ehkä huvittavaakin, mutta juuri nuo nolot 15-17-ikävuoden ajan olivat elämäni huippuhetkiä. Toinen superkausi on lähtenyt liikkeelle, kun vuonna 2009 napattiin Jannen kanssa kiinni samaan köyteen.

Mutta täytyy kiitollisena sanoa, että koko elämäni on ollut parasta aikaa.

Paras lapsuusmuisto? Tai pari.


Muistan elävästi, kuinka leikimme isoveljieni kanssa meidän takapihalla uudelle Lego-lautalla ja tuntui, että ensimmäisen kerran olin vertainen leikkikaveri (luultavasti en ollut). Sain legotytön leikittäväksi ja koko takapiha oli sammaleineen, ruohoineen pelkkää seikkailua.

Toisena muistona nostan hetken, kun isä oli lähdössä reissuun ajamaan bussia ja minä äitin kanssa virkkasin isälle maskotin mukaan. Semmoisen säälittävän harmaan ötökän. Kun isä tuli kotiin, hän kertoi että oli nostanut maskotin etuikkunalle ja oli kaikille ylpeänä sanonut, että se on oman tyttären tekemä. Meinasin haljeta ylpeydestä.


Oletko joskus hukannut avaimesi?
Miljoonasti. Jos jotain hävitän, niin ne ovat yleensä avaimet. Onneksi tätä tapahtuu koko ajan vähenevässä määrin.

Oletko pessyt hiuksiasi sadevesiämpärissä?



Olen, Etiopiassa!

Onko sulla koskaan ollu unikaveria?

On, kuljin vaippaikäisestä aikuiseksi kana-pehmolelu kainalossa. Hauskinta oli, että sen nimi oli “Ankka”. Otan edelleen sen kainaloon, jos nukun vanhempien luona.

Vieläkö irtoo spagaati?


JOO! Kokeilin äsken.

Oletko käynyt kokkolassa? ::))


En ole. Pitäisi varmaan mennä. Olen kuullut villeinä huhuina hyvää palautetta.

Millainen oli ensisuudelmasi?

Kämänen.

BULLS & HORSES.

Olisi härkien ja hevosten aika. Siinähän on aika hyvä kombo. Viime viikolla pompin vielä sortseissa, tällä viikolla samoilen sateen varjon alla, huiviin kääriytyneenä. Tänään ostin villapaidan, mohairia ja villaa, mutta muistellaan nyt hetki vielä rusketusta ja auringon vaalentamia hiuksia.
Minä niin pidän tuosta collegestani. Vai onkohan se Jannen? Ehkä. Ainakaan sitä ei ole viime aikoina näkynyt vaatehuoneessani. Tuollaisesta oversize-collegesta tulee niin leppoisa olo. Sitä vaan ottaa asiat rennommin. Farkkusortsit ja maiharit vaan jalkaan ja heppa-ajelulle.
Ihan todella mukavaa viikonloppua jokaiselle. Onneksi rentoilla voi pitkissäkin lahkeissa.
-Henriikka
college, kengät, sortsit/second hand

Elämääni saapuu älypuhelin.

Elämääni saapui älypuhelin. Vihdoin ja viimein, jos monelta ympärillä elävältä kysytään, mutta pelottavan aikaisin, jos saan itse viimeisen sanan. Olin tehnyt pyhän lupauksen, etten hanki tälläista hienoa hifipuhelinta, ennen kuin oma vanha Nokiani vetää viimeiset henkosensa. Turvauduin tähän lupaukseen, nimittäin tiesin siinä menevän vielä kauan. Olihan se jo kestänyt melkein kymmenen vuotta.
Mutta mitä vielä! Luulen Nokiani aistineen, ettei se ole enää suomalainen. Samalla katsosi sisu ja puhelimesta katosi kolme päivää sitten puheluominaisuus. Pystyn kyllä soittamaan ja kuulemaan vastaajan, mutta minua ei kuule kukaan. Vaikka ilman kaiken maailman aplikaatiota olenkin pystynyt elämään, niin tuntui tämä puute aika suurelta. Olisi kiva, jos joku kuulisi minuakin tässä maassa.
Miten tämän nyt ottaisi? Tämän hurjan uutisen. Ensimmäinen reaktio oli turhautuminen. Tämä on minulle iso asia, iso askel. En millään jaksaisi ottaa haltuun uutta vempelettä. Vaikka eihän se ole niin kummallinen vekotin. Ja eihän se ole edes vaikeaa. Mutta silti.
Isoin asia onkin tieto siitä, että kun annan pikkusormen, se vie koko käden. Ja totta kai se tekee niin, sehän mahdollistaa monen asian, mitä en ennen ole voinut tehdä. Toisaalta se mahdollistaa myös älyttömän typerän puhelinkäyttäytymisen: ystävät kahvipöydän ääressä puhelimet kädessä, ihmiset keikalla eivät kuule musiikkia, kun kuvaavat. Jokainen bussimatka kuljetaan netin syövereissä ja aina pitää olla tavoitettavissa. Väittelyitä ja keskusteluja ei synny, kun aina voidaan tarkistaa faktat samantien. Tärkeät tylsistymisen hetket jäävät unholaan, kun aina on virikkeitä. Ja tätä minä inhoan.

Ja toisaalta inhoan sitäkin, että ostetaan kalliita juttuja, eikä käytetä niitä kunnolla. Jos on kerta puhelin, josta katsoa karttaa, niin hyvä ihminen tsekkaa se sieltä, äläkä eksy. Jos työnteko helpottuu puhelimen avulla, niin hyvä hyvä. Ja jos voin jättää toisinaan läppärin kotiin, koska netti ja kamera kulkee luurissa, niin yläpeukku sillekin. Jos kalenterit, musiikkisysteemit ja muut härpäkkeet saa synkattua myös puhelimen kanssa, niin great. Hyötyhyötyhyöty, tuohan älypuhelin huomattavan paljon sitäkin.
Ehkä vain pelkään, että muutun tyhmäksi. Että kone onkin minua voimakkaampi. Nyt kun ollaan taas palaamassa käsitöiden, luomuruoan ja itsetekemisen pariin 90-luvun telkkariaikakauden jälkeen, niin olisi sääli lamaantua jonkun internetin vuoksi.
Eilen saapui huuto.netistä tilaamani luuri pienessä pahvilaatikossa kotiini. Tupoksesta asti. Ei se oikeastaan ollutkaan niin pelottavaa. Kyllähän minä voin rajoittaa laitteen käyttöä niin paljon kuin haluan. Ehkä älypuhelimen kanssa on vähän kuin lasten kanssa: rajoja ja rakkautta. 
We can do it. Stay strong.
-Henriikka
Kuvat: X

Puupallopulloja.

(Olin niin ylpeä tuosta otsikosta. Haha.)
Kun päästään kesästä, ovat ajatukset taas astioissa. Vaatteista ja kengistä on helppo luopua osa kirpputorikassiin, mutta astiakaappiin tartun kahta lujemmin. Syksyllähän se vasta alkaa, kunnon kattauskausi. On ihana kutsua ystäviä pyöreän pöydän ääreen ja nauttia värikkäistä lehdistä yhdessä. Viime viikollakin sain ilahduttavan kutsun ystävältä:

“Jaksaisitko joku lauantai herätä pikkusen aikasemmin ja tulla mun luo aamiaishemmotteluun? Nyt vielä kun aamuissa on syksyn uutuutta ja salaperäistä jännitystä.”


Mutta niin se vain on, että syksy vie mukanaan, astioineen kaikkineen.

Jälleen kerran mielessäni ovat olleet puupallopullot. Olenhan niistä haaveillut niin monta kertaa. Simppeleitä, melkein käytännöllisiäkin, mutta ennen kaikkea kauniita. Balsamiviinietikan ja öljyn säilytykseen minulla ei olekaan vielä mitään pulloja… Ja sitten vielä pippuri- ja ja suolapurkit. Pitäähän naisella sellaisetkin olla. 
Ja sitten meiltä puuttuu esteettinen sitruunapuristin. Mikä tyhjä aukko sielussa.

Vai josko kerrankin voisin ajatella, että katsominen riittää? 
(vaikka kaikkihan tietää ettei)
Muistakaa kattaa pöytä koreaksi ystäville. Se palkitsee. 
Vähintään jälkeen päin, jos tulee vastakutsu.
-Henriikka

TUPLAKUKKAPRINTTI.

Kahlaan netissä miltei päivittäin muutamia hetkiä kauniiden kuvien perässä. Tiettyjen ajanjaksojen jälkeen alkaa aina hahmottua, millaiset suuremmat teemat tällä hetkellä inspiroivat. Toisinaan klikkailen auki eläimiä, jääkarhuja, flamingoja ja tiikereitä, kun taas joskus herään hyrrääväni vain minimalististen kuvien kanssa.
Viime viikolla jäin kiinni tuplakukkaprinteistä. Onko kukaan ihmetellyt, kuinka joka sesongin aikana muotilehdissä hehkutetaan kukkaprinttejä? Totuus on, että tämäkin trendi on muodissa aina. Useat trendit vain peitellään ja muokkaillaan eri tavoin joka kaudelle. 

Oli miten oli, nyt haukon happea eri kukkakuosien yhdistelystä. Ja siksi sellaiseen miksiin verhouduin myös itse. Mitäs tykkäsitte, kaverit? Legolastukka ja ruusunkukka suussa, 
nice nice.
Ja hei, olen jämähtänyt kommenttien vastaamisessa tuohon elämän tarkoitus -juttuun. Sain sellaisen kasan mitä parhaimpia kommentteja, että menee muutama hetki häkellyksessä. Kiitos.
-Henriikka
kukkatakki ja -paita/second hand, farkut/Levi’s

Loreen ja tyyli.

Olen surkea bilettäjä. Tykkän kyllä tanssia ja käydä klubeilla, pienillä keikoilla istuskelemassa, mutta olen surkimus siinä toiminnassa, jota kutsutaan bilettämiseksi. Valitsen niin paljon mieluummin leffaillan kuin baari-illan ja ahdistun, jos ympärillä on ystävieni sijaan vain kosolti paljasta pintaa. Inhoan sitä, kuinka kengänpohjat tarttuvat tanssilattiaan, jonne on kaatunut litratolkulla juomaa, ja jos en kuule, mitä vieruskaverilla on sanottavana. Pahin ongelma on kuitenkin ne kellonajat, jolloin tällainen biletys usein tapahtuu. Nukahdan aina ennen h-hetkeä.
Musiikki saa pääni kuitenkin toisinaan kääntymään. Kun Pressalta kutsuttiin katsomaan Loreenia, menin. Loreen kun on ulkoisen habituksena vuoksi kiinnostanut jo pidempään. Hänellä vaikuttaa olevan tyyli ja karisma hyppysissään.
Loreen oli vaikuttava. Hän sai kontaktin yleisöön ja jäykimmätkin Euroviisu-fanit tanssahtelemaan. Hauskaa olikin huomata, että juuri näitä viisufanaatikkoja oli tupa täynnä. Itse keskityin lähinnä laulajan tyyliin ja olemukseen, musiikki kun ei ole sitä aivan ykköslemppariani. 
Mutta onko hänellä peruukki? En tiedä. Selasin aamusta Loreenin tyylikuvia ja löysin jopa fanin tekemät nettisivut artistin tyylistä. Aikamoista panostusta, sanon minä. 

Eikö ole ihan okei käydä keikoilla artistin tyylin takia? On, on, totta kai.
Vaikka vielä enemmän nautin, jos koko paketti on mieleen. Totta kai.
Esimerkiksi nyt mansikka-vuohenjuustosalaattia ja kajareista Au Revoir Simone. 
Kohta saunaan. Paketti koossa.
-Henriikka

SMG luomuna.

Pidän Scandinavian Music Groupista. Pidän vesilinnuista, romantisoinnista ja kekseliäistä sanavalinnoista. Pidän Terhin äänestä ja koko keissin runollisuudesta. Pidän siitä, vaikka se kuinka olisi main stream.

Pidän Jannesta. Jannella on muutaman muun kuoman kanssa yritys. Sen nimi on Luomustudio. Pidän Luomustudiosta. Luomustudio on musiikkimedia, joka julkaisee videoita artisteista soittamassa omaa musiikkiaan akustisesti.

Tärkeä osa konseptin ideaa on se, että esiintymiset kuvataan ja nauhoitetaan aina samanaikaisesti yhdellä kameralla ja yhdellä mikrofonilla, jotta videoihin saadaan mahdollisimman aito ja muokkaamaton tunnelma. Sovituksiin, soittimiin ja soittopaikkoihin liittyen käytännössä kaikki päätösvalta on annettu artisteille. Kappaleiden on kuitenkin tarkoitus olla luonteeltaan sellaisia, että niiden esittämiseen ei tarvita seinästä virtaa.

Luomustudio kiipesi Flow-festareista tuttuun kaasukelloon, roudasi pianon keskelle sen kaikua ja kuvasi SMG:n soittamassa julkaisemattoman kappaleensa “Balladi 2”. Tästäkin minä pidän.

Näiden intiaanikesän kuvien ja ihon kylmille väreille saavan videon saattelemana toivotan kaikille hyvää uutta viikkoa. 
Keep on singing.
-Henriikka
Kuvat: Luomustudio/Janne Simojoki

Epätoivoni keskelle ilmestyi valo.

Kolme viikkoa sitten vietettiin Jannen siskon häitä. Olimme juuri palanneet reililtä ja olo oli absurdi. Hääpäivä oli täydellinen. Olimme juontajakaksikko ja onnellisia Hennan ja Miikkan puolesta.
Montakaa kuvaa emme kaiken järjestelyn ja juhlimisen lomassa ehtineet ottaa, mutta katsokaas katsokaan, mikä mekko oli päälläni tuona lauantaipäivänä.
Kesäkuun lopulla olin avautunut, kuinka olin auttamattomasti myöhässä Marimekon malliston mekoista. Kaikki näytti synkeältä, kunnes epätoivoni keskelle ilmestyi valo…
bongasin tänään tuon liehuhihaisen mekon herttoniemen marimekko outletista. siellä se roikkui vielä muutama tunti sitten alerekissä ;) koko taisi olla M, käy kokeilemassa.

Vastaukset

  1. USKOMATONTA! Kiitos sinulle. Menin tämän vinkin luettuani ihan suunniltani! Se oli Suomen viimeinen Dioriitti, juuri 36, eli täsmälleen minun kokoni. Käytiin siellä tänään käymässä ja jesjesjejs sain mekkoni. Otin sen tietysti lahjapakettiin, tuntui kuin olisi ollut joulu.

Olin käynyt parikin kertaa Herttoniemen outletissä kyselemässä mekon perään, mutta he kertoivat mekon loppuneen kaikista kaupoista. Tässä kesäkuisessa satsissa myyntiin tulivat kaikki edellisen sesongin mallikappaleet, yksi kutakin. Ja minäminäminä sain kuin sainkin Dioriittini. Kiitos siitä Emmille.
Mekon epäsymmetrinen leikkaus vei sydämeni, vaikka hääkansan vanhemmisto ihmettelikin nykynuorison vaatetusta. Kyllä nousi arvostus, kun kerroin olevan Marimekkoa. 
Hyvää kolmiviikkoispäivää Henna & Miikka.
-Henriikka

HELSINKI DESIGN WEEK 2013

Pohjoismaiden suurin designtapahtuma Helsinki Design Week on taas startannut. 12.9.-22.9. järjestettävä designfestivaali juhlistaa arjen muotoilua ja keskittyy tänä vuonna yhä enemmän myös muotiin, viestintään ja musiikkiin.

Näyttelyitä, työpajoja, studiovierailuja ja muita osatapahtumia järjestään ympäri kaupunkia, jonka lisäksi Kaapelitehtaalla pidetään suuri Design Market ja Messukeskus avaa ovensa Habitare-messuille.

Jos voisin valita, tyhjentäisin kaikki 11 päivää duunista ja koulusta ja säntäilisin tapahtumasta toiseen. 120 osatapahtuman sekaan mahtuu vaikka minkälaista showta ja väkertelypajaa. Kaiken keskeltä yritän raivata aikaa ainakin seuraaville:

DESIGN MARKET 
la 14.9 – su 15.9. klo 11-17 // Kaapelitehdas
Tallberginkatu 1 C 15

Sekä suuret että pienet design-alan yritykset kokoontuvat myymään tuotteitaan Kaapelitehtaalle. Tsekkaa esimerkiksi seuraavat:

2 or by YAT
Bagnanas
Costo
Finnish Design Shop
Ivana Helsinki
Kaksitvå
Kativee
Lumoan
Month of Sundays
My o My
Never Never Collective
Paloni
Pino
Polkka Jam
Private Case
R/H
Roots Cultural Movement
Tikau

HUONEKALUJA, SISUSTUSTAVAROITA, VAATTEITA, LEHTIÄ, KIRJOJA, KUKKIA, KAHVIA, VIINIÄ, LOUNASTA, MUSIIKKIA

Vapaa pääsy.

HABITARE-messut
to 18.-su 22.9. // Helsingin Messukeskus

Suomen suurin huonekalu-, sisustus- ja designtapahtuma esittelee uudet innostavat muodot, värit, materiaalit ja sisustustrendit.

ke 18.9.2013 klo 13-18 // Savoy-teatteri


Helsinki Design Week kutsuu Savoy-teatteriin tämän hetken kiinnostavimpia ajattelijoita ja tekijöitä kertomaan unelmistaan.

Puheenvuorot mm. innovaattori Daan Roosegaardella, muotoilija Ilkka Suppasella ja markkinoinnin asiantuntija Andreas Rosenlewillä sekä ekonomisti Sixten Korkmanilla. Moderaattorina Katja Lindroos.

Liput Lippupalvelusta, www.lippupalvelu.fi/event/115821. HUOM! Opiskelijoilla aivan hurja ale.



to 19.9 – pe 20.9. // Creative studios around Helsinki

Luovat ja innovatiiviset toimistot ja yritykset avaavat ovensa koko kansalle. Järjestettyjä kierroksia järjestetään molempina päivinä, sekä pyörä- että julkisen liikenteen kierroksina. Uijui, miten kivaa.

14.9 – 22.9 // Tulli- ja pakkahuone
Katajanokanlaituri 5, 00160 Helsinki

Finnish Design Shop esittelee ja myy uutustuotteitaan Katajanokalla. Lisäksi huoneelta löytyy Above-näyttelykokonaisuus. Sen minä vaan sanon, että Tulli-ja Pakkahuoneelle kannatta mennä. Se on upein

Lisää Helsinki Design Weekin vinkkejä löydät näistä blogeista:
Pakenen viikonlopuksi lomailemaan Joensuuhun, mutta palaan sunnuntaina, jotten missaa Design Markettia. Siellä nähdään!
-Henriikka

Kun ymmärsin elämäni tarkoituksen.

Olen viimeisten kuukausien aikana ymmärtänyt elämäni tarkoitukseni. Mahdollisesti. Mitä enemmän sitä ajattelen, sitä hienommalta tarkoitukselta se tuntuu. Aika mitättömältä, mitä maailmankaikkeuteen tulee, mutta aika suurelta, mitä 158 ja puoli senttiseen naiseen tulee.
Luulen, että mun elämän tarkoitus on (joojooo rakkauden lisäksi) saada ihmiset tajuamaan, että maailma on kaunis ja elämä upea. Ja ettei kaikkea tarvitse aina ottaa niin vakavasti, vaan elämän voi ottaa vastaan pienellä pilkkeellä. 
Joskus voi hyvin tilata kakun ennen pääruokaa, minä jos joku tiedän, että jälkiruoille on oma vatsa. Leikkikenttien ruutuhyppelyruudut on sallittu myös aikuisille. Ystäville kannattaa leipoa ainakin kahdesti vuodessa. Menoista voi kieltäytyä sen vuoksi, ettei jaksa, tai koska haluaa olla yksin ja lukea aikakauslehtiä. Siivota kannattaa vasta, kun vieraat ovat lähteneet, muuten joutuu siivoamaan kahdesti. 
Jos jouluna ei ehdi tehdä kahdeksaa laatikkoa, niin ei tarvitse. Ja jos inhoaa rosollia, ei sitäkään tarvitse vääntää tavan vuoksi. Jos treenaat mieluummin kulahtaneissa pieruverkkareissa, olet ihan yhtä tervetullut salille, kuin se viimeisen trendiaallon fitnessmuija. Kaupunkia kiertäessä ei kannata pitää katsetta kadussa, silloin missaa kaiken kauniin. Eikä kaupunkia tarvitse kiertää kiireessä, vaikka kaikki muut vaikuttaisivatkin juoksevan.
Jos tekee mieli laulaa, niin niin voi tehdä. Ja jos tykkää heittää lenkkinsä mieluummin hypellen kuin juosten, niin se on ihan okei. Ja hymyillä voi. Aina.
En haluaisi levittää ajatusta, että kaikki pyörii vain oman navan ympärillä. Ei ei, se ei ole pointtini. Tarkoituksenani ei ole lietsoa kansaa toteuttamaan jokaista mielihaluaan, eikä kääntää ihmisten silmiä itseensä. Haluan vain sanoa, että nauttiminen on ihan okei.
Kuulun tähän sukupolveen, jota pidetään niin kovin pinnallisena ja höyrähtäneenä. En ole kokenut lamaa ja näen maailman yhtenä suurena mahdollisuutena. Myönnettäköön, että selässäni kulkee Kånken ja tykkään ostaa luomuruokaa, luen muotilehtiä, lähden miltei aina reissuun, kun saan rahat kokoon. Pidän tärkeänä sitä, että töissä on kivaa. Ja vähemmän tärkeänä sitä, että olen samassa duunissa koko elämäni.
Elämäni tarkoitus ei kuitenkaan ole lietsoa individualismin ilosanomaa. Jokaisen on todella kannettava vastuuta ja muistettava, että on elämää kehäkolmosen ulkopuolella. Että on elämää Suomen ulkopuolella. Eikä muistaminenkaan riitä, vain jokaisen on myös toimittava. Pelkät sanat eivät saa maailmaa muuttumaan.
Uskon kuitenkin muutoksen lähtevän myös siitä, että ihmiset ovat itse kiitollisia. Kiitollisuus on todistetusti suurin onnellisuuteen vaikuttava tekijä, ja onnellisia ihmisiä tulisi tämän maailman olla pullollaan. Kiitollisuuteen ja onneen ei aina tarvita suuria, ei kokonaista juustokakkua tai punkkupulloa, vaan se toteutuu pitkälti ihmisten päätösten ja asenteiden kautta. Ja jos minulla on mahdollisuus niitä asenteita ruokkia, niin olen kiitollinen. Ikuinen onnellinen oravanpyörä.

Uskokaa tai älkää, mutta päähäni mahtuu muitakin kuin hattarankevyitä ajatuksia onnesta.
Mutta joskus on hyvä suodattaa paljon. Sen minkä voin jättää valittamatta, jätän. Sen minkä voin jättää raivoamatta, jätän. 
Korjaan: yritän jättää
Temperamenttini (parka, jota aina syytän) saa minut tahtomattanikin toisinaan kiehahtamaan.
Yritän kuitenkin kitkeä päästäni kielteiset ajatukset ja keskittyä käsittelemään myönteisyyttä. Jaan mieluummin vieruskaverille bussissa hymyilyttävän tarinan arjesta, kuin valistusta kaupungin kehnosta sisäisestä liikenteeestä. Olen niin kyllästynyt valittajiin, että tekisi mieli valittaa. Mutta sen sijaan aionkin tanssia. Kevyitä askeleita, hymy huulilla.
Sanomani on: maailma on kaunis, elämä on upea. Ja siinä vasta on hyvä elämän tarkoitus. 
-Henriikka

Synttärikakkua ja sen sellaista.

Minulla oli eilen synttärisankari kylässä. Onnea Bea! Synttäreitä pitää aina juhlistaa naurettavan suuresti ja ihanan lapsenomaisesti. Koko päivä saa olla yhtä juhlaa. Ja kakkuja saa syödä niin monta kuin jaksaa, ja niin monta kuin itse tai ystävät jaksavat leipoa.

Minäkin leivoin kakun Bean kunniaksi. Mutta ensin muka kypsästi söimme salaattia.

Olen salaattien kanssa vähän sellainen, etten ymmärrä sitä liikaa analysointia, mikä sopii minkäkin kanssa. Olen huomannut, että jos tykkää kaikista raaka-aineista, on lopputuloskin yleensä hyvä. Tämäkin kokeilusalaatti oli täydellistä. 
– jäävuorisalaattia
– rucolaa
– avokadoa
– mangoa
– vuohenjuustoa (pannulla paistettuna)
– päälle öljyä ja balsamiviinietikkaa
Suurin oivallukseni salaattien kanssa parin lähivuoden sisään on, ettei salaatin tarvitse aina sisältää salaattia, kurkkua ja tomaattia. Toinen oivallus on se, että huonosta pohjasalaatista on vaikea tehdä hyvää salaattia.

 (tämä viimeinen kuva näyttää ihan aidolla filmikameralla otetulta, hassua.)
Salaatin jälkeen päästiin kuitenkin asiaan. Kakkukahveihin. Pääsiäisestä asti on pitänyt tehdä Kinder-juustokakkua, mutta aina se on jäänyt. Nyt oli hyvä hetki kokeilla. Ja mums, miten oli hyvää, miltei kokonainen suklaalevy joka lusikallisella. Siitäkin hyvä kakku, että makeudesta johtuen pienikin pala riittää (tai no, varmaan jollekin riittää).
Loput kiikutin tänään töihin. Nyt odotan palkankorotusta.
Mutta hei, tänäänhän on jo keskiviikko. 
Torstaina voi jo ajatella viikonlopun alkavan, eikö joo?
-Henriikka

Kissamekko.

Minulla on uusi syksymekko. Siinä on kissoja. Toisilla on naama, toisilla ei. En omista kissaa, enkä aiokaan, mutta tässä mekossa tulee hyvä mieli. Siitäkin huolimatta, että mekon kissat ovat aika tuimia. Ehkä ne ovat pettyneitä minuun, kun ostin mekon, vaikken sellaista tarvitse.
Olen aina ollut farkkutyttöjä, mutta viime kuut ovat kyllä menneet pitkälti koltuissa. Nyt kuvioon ovat marssineet sukkahousut (vaikka yritän kapinoida), mutta mekot ja hameet jatkavat voittokulkuaan. Etenkin nyt, kun kuvioissa on kissamekko.
Tässä asussa olin perjantaina Pressan avajaisissa ja kuuntelemassa Loreenia (uskomattoman tyylikäs nainen, on pitänyt jo niin kauan kirjoittaa hänestä). Jälkeen päin mietin, onkohan kissamekko sittenkään sopivin kutsuvierastilaisuuksiin. 
Oli miten oli, kissoilla mentiin. Ja saahan pinkillä huulipunalla yleensä aika paljon anteeksi.

 Joskos huomenna jatkaisin Loreenista? Tai lonkkarista, johon olen vihdoinkin saanut pyörät? Tai synttärikakusta, jonka leivoin ikääntyneelle ystävälleni? Tai voisin vihdoin julkaista asukuvia päivältä, jolloin rakas kälyni sai uuden sukunimen.
Peace,
Henriikka

Matkaan 9/13

HUH, miten paljon kysymyksiä viime juttuun! Kaikki varmaan on jo aivan jännityksen partaalla kuulemassa, tykkäänkö delfiineistä vai en. Ja minkäväristä tiskiharjaa käytän. Kysymyksiä on tullut niin hurjasti, että vastaan useammassa osassa, enkä vielä tänään. Täytyy hengittää teidän nerokkaiden ja ilahduttavien, kiperien kysymysten äärellä ja rehellisesti sanottuna miettiä monta asiaa, mitä en ole koskaan ennen ajatellut. Tulee oikein syväluotaavaa itsetutkiskelua.

Mutta huomasinhan minä, ketä teillä on eniten ollut ikävä. Tietysti Jannea. Varmaan puolet kysymyksistä koski “häntä ja meitä“. Senkin romantikot, vaalenpunaiset sydänleivokset. Kaipuuseenne kuitenkin vastataan rautatieasemilla, joissa on tarjolla VR:n omaa Matkaan-lehteä. VR oli tyytyväinen reiliblogiimme ja nostikin blogivinkkimme pieneksi uutiseksi lehteensä.

Sieltä voitte sitten saksia nips naps kuvamme lompakkoonne.
Seuraavaksi voisimme suunnitella sellaisen paperinukkesarjan.
Mukavaa viikkoa kaikille. Pahoittelut liian hyvästä huumorista.
-Henriikka
Ps. Hurja määrä vaatetta lisätty blogikirppikselle. Alan juuri päivittää tuotteiden materiaalitietoja. Nopeat syövät hitaat, kierrättäminen on kovista.