
Olin eilen kävelyllä kotiseuduilla. Tentti oli ohi ja olin käynyt ostamassa parin korttelin päästä itselleni oranssin paistinpannun. Olin huomannut keittiökokoelmani puuttuvan palasen: pannun, jonka voi laittaa uuniin. Niin minä hypin rantakiviä oranssi pannu kädessäni ja mieli keveänä. Ihminen on niin tyhmä ja unohtavainen, ja se on hyvä. Jokainen kevät tuntuu upealta ja uudelta, ihan kuin sitä ei olisi koskaan ennen kokenut.
Rakastan näitä teitä, näitä katuja. Kotimme ei ole upea, mutta sen ympäröimät laitumet, talot ja tantereet ovat. Ja etenkin meri. Kotikin on aina koti, rakas ja turvallinen.





Niin ne jäät vaan lähtee, vaikka en ehtinyt luistella tänä talvena kuin kolmesti. Tekee mieli sulattaa viimeisetkin lumenrippeet ja hakea kanahäkistä kevättakit. Kevät kuorii minusta nolon runoilijan, kaihomielen. Toisaalta oranssi paistinpannu kourassa syntyy muutenkin parhaat lyyriset lauserakenteet.





Kunpa saisin lopunelämääni asua meren rannalla. Voisin perustaa pienen kaupan ja tuotolla ostaisin Jannelle höyrylaivan. Kuivattaisin pellavalakanoita laivan kannella ja Janne soittaisi sumutorvea.
-Henriikka
voi noita maisemia. ihan tuollanoin syvensin valtavaa ihastustani suunnattomaksi rakkaudeksi koko viime syksyn ja talven <3
Tsihih. Arabia on huikea.
Me just eilen illalla puhuttiin miehen kanssa, että voi kunpa olisi joku pieni oma saari – toi hullu ajatus lähti liikkeelle kun tuuli ja satoi ihan kamalasti ja tuuli ulvoi postiluukusta sisään niin ajateltiin että minkähänlainen ilma olis jossain saaristossa nyt. :D
http://pienilintu.blogspot.fi/
Huhhuh, siellä olis varmasti melkoinen meininki päällä myrskysäällä. Mutta olishan se jotenkin aika viehättävää, olla sisällä lämpimässä ja katsella kun ympärillä riehuu.
Pieni kriittinen sivukommentti: miksi laittaa kymmenen samankaltaista kuvaa kun tunnelma välittyisi muutamalla? :)
Hyvä kriittinen kommentti! Ehkä niitä olisi voinut jättää muutaman poiskin. Ehkä pelkäsin, että te, jotka ette livenä olleet tilanteessa, ette pääsisi tunnelmaan mukaan pelkällä parilla kuvalla. Kiva kuitenkin kuulla, että sekin olisi toiminut :-)
Minunkin keittiöstäni puuttuu pannu, jonka voisi laittaa uuniin. Ei onnistu tarte tatinit. :) Pitänee lähteä pannukaupoille. Oranssi kyllä kelpaisi!
Sitten vain pannukaupoille. Ihan vaikka vain tarte tatininkin vuoksi!