Kevät ja polkupyörä

Lapsena muistin aina, että kevät alkaa maaliskuussa. Optimistinen luontoni odotti, että lumet sulavat helmikuun loppuun mennessä ja maaliskuussa kirmaillaan jo kukkakuoseissa, takki auki. Väärin meni joka kerta. Tuntui, että tätä toiveikasta, epärealistista ajattelua jatkui ainakin täysi-ikäiseksi saakka.

Juuri kun olin oppinut, että talvi ja lumi kyllä kestävät pitkälle huhtikuuhun, muutin Helsinkiin. Nyt pääni on täynnä ristiriitaista informaatiota. Talvi kestää täällä ehkä hyvällä onnella kaksi viikkoa, lunta on toisena päivänä hirveästi ja seuraavalla viikolla kaikki sulavat taas pois. Vuodenaikojen vaihtelua ei hahmota, kyse on pitkälti omista mielentiloista.

Mielentilojen lisäksi vuodenajat voi päättää omalla vaatetuksella. Alkuviikosta päätin, että se olisi kevät nyt. Herrainkengät jalkaan, hame päälle ja pyörän selkään.

Psssst! Ylläoleva kuva on lavastusta. Oikeasti pyöräilen liikennesääntöjen mukaan, en kävelijöiden varpaille.

Kokeilin kevään ja tiistaiaamun kunniaksi työkaverin kanssa Deli Café Mayan aamiaisen Punavuorenkadulla. Olen kuullut paikan brunssista paljon kehuja, mutta nyt olimme jo aamukahdeksalta liikenteessä. Paikka on oikeastaan aika riisutun ruma, mutta silti viihtyisä. Ruoka oli tosi hyvää, ihmeen edullista ja palvelu passelia.

Ihmettelen aina niitä paikkoja, jotka pyytävät asiakkaita lähtemään parin tunnin kuluttua, vaikka he olisivat paikan ainoita asiakkaita. Nousimme kuuliaisesti vielä piilossa lymyilevän lounasväen tieltä. Joka tapauksessa menen kyllä uudemmankin kerran. Ainakin brunssi on vielä koettava.

Matkalla toimistolle käppäilimme sydäntä sykähdyttävän Papershopin ohi. Kuljimme jo melkein ohi ennen kuin toinen uskalsi avata suunsa:

Olisin ehdottanut, että käydäänkö piipahtamassa?”
”Ajattelin ihan samaa!”

Ostin kolme kaunista postikorttia. Olin niin keväthuuruissa, että ostin teksteiltään aivan vääränlaisia kortteja ajattelemiini tilanteisiin. ”There’s a text inside the card saying…” Jäi huomiot huomaamatta. Onneksi on korjauslakkaa! Ja kevät.

-Henriikka

pyörä, hame, paita, pipo/second hand, kengät/Vagabond, takki/Zara, huivi/COS

4 kommenttia

  1. Ida 25.2.2016

    Hyvän mielen postaus! :)

    Vastaa
  2. Anniina 27.2.2016

    Mäkin ajattelen, että kevät alkaa maaliskuussa! Se on mielentila. Pakko ihmetellä, että käskettiinkö teidät oikeasti kahvilasta pois?? Kamalaa.

    Vastaa
    • Henriikka 5.3.2016

      Haha, huippua, että joku muukin on samaa mieltä.

      Ja niin, meitä siis pyydettiin (ystävällisesti kyllä, ei mitenkään töykeästi) lähtemään, kun aamupala-aika oli ohi ja lounasta alettiin tarjoilla. Hassua sinänsä, kun olimme ainoita asiakkaita.

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.