Sitä oltiin taas eilen vähän sivistämässä itseään kulttuurin parissa. Ihana Bea käsikynkässäni pääsin haistelemaan ja maistelemaan Laboratory-gallerian tunnelmia Helsingin Keskustassa. Paulig järjesti tilaisuuden, jossa pääsi pikkuisen etukäteen maistamaan tämän vuoden juhlakahvia ja samalla sai nauttia 60-luvun jazzista, kun DJ Otto Talvio laittoi parastaan. Gallerian tämänhetkinen näyttely oli Perttu Saksa ”Echo”. Mykistyin lasisten teosten edessä: valokuvat on otettu ympäri maailmaa täytetyistä apinoista. Taiteilijaa oli kiehtonut se, kuinka ennen maailman totaalista pienentymistä varsinaista mallia eläimestä ei ollut. Täyttäminen tapahtui omin ehdoin, ilman sääntöjä, ja näin ollen eläimiin saatettiin laittaa näkyviin tunnetiloja, vaikka pelkoa tai toivoa. Näissä täytetyissä apinoissa olikin hyvin paljon inhimillistä, melkein kuin olisi tuijottanut ihmisiä.
Taulua en kuitenkaan kotiini ostanut vaikuttumisesta huolimatta. Tuollaisen Bean vinyylistä tehdyn piippu-riipuksen (hauska sana) lisäsin sen sijaan heti ostoslistalle. Ainakin aineettomalle sellaiselle.
Varsinainen illan huippuhetki oli kuitenkin KAHVI. Kyllä kyllä, juurikin niin ihanan arkinen ja juhlava asia samaan aikaan! Pauligin ammattilaiset kertoilivat hitusen vuoden juhlakahvista. Sato oli Etiopiasta (rakkautta Etiopiaan) ja paahto vaalea. Ja arvatkaas, kahviaalloilla mennään kuulemma sellaisissa trendeissä tänä päivänä, että vaalea paahto on pop, kuin myös suodatinkahvi! Emme siis suomalaisina vaaleapaahto-lälläreinä olekaan niin noloja, vaan oikeastaan ihan trendien huipulla.
Miksi tulomatkalla bussissa kukaan ei uskaltanut istua viereeni? Ne taisivat olla nuo niitit. Olenkin odottanut sitä päivää, milloin saan vetäistä sortsit jalkaani. Kahvi-iltamat olivat niittien arvoiset. Kirppikseltä ostetun leopardimekkosen sulloin housuihini, jotta se ajaisi paidan asemaa ja kynnet olivat mustat.
Minähän en kahveista mitään tiedä verrattuna ammattilaiskansaan, mutta sen huomasin, että tämä käsinsuodatettu kahvi kauniista valkoisista mukeista oli parasta pitkään aikaan. Puheessaan Pauligin edustaja oli myös kertonut viinissä olevan noin 500 aromia, mutta kahvista aromeja on tunnistettu noin 1000! Hullua. Haistelin ja maistelin kahviani makuparinaan mustikkapiirakka.. löysin ehkä kolme aromia. Parempi sekin kuin yksi. Kyllä minä vielä mestariksi nousen.
Mutta, mutta.. maailma on kiusauksia täynnä. Niistä pahin on ehkä kuitenkin ”museokaupat”. Gallerioiden ja museoiden kyljessä majailevat pikkuputiikit, jotka ovat pullollaan kaikkea, jota et tarvitse, mutta jota sinun on pakko saada. Tästä voitte nyt selailla alaspäin ja pohtia, mitä lähti minun matkaani juuri saapuneilla opintotuilla?
EH. Kyllä se oli se sniikkeri-värityskirja. Ei voinut mitään, että sydämeni tipahti taas paikaltaan, meni littanaksi ja sujahti kirjan keskiaukeaman väliin. Pitihän se sitten kantaa sievästi kotiin, ettei vain mitään pahaa tapahtuisi. Ja ettei keltakantisella kirjalla olisi yksinäistä, niin se sai ystäväkseen vaaleanpunaista. Niin pitkään harkinnassa ollut ”My wonderful world of Fashion” -kirja on jo saanut toisen osansa, ja se on viimeistään pätevä selitys sille, miksi minun piti saada tämä ykkönen. Sitä voi taas sitten kärsivällisin mielin odotella ensi kuun neljättä.
Myöntäkää pois, että olette yhtä lailla hurahtaneet museokauppoihin? Olen siitä varma. Kuin myös siitä, että nälkä on kasvanut sietämättömäksi tässä sepittelyn aikana. Keittiössäni odottelee Fitness&Yoghurt -murojen näytepaketti, jonka isoveikka toi eilen tuliaiseksi Rautatientorilta tullessaan viikonloppuvieraaksi. Kohta se on poissa. Siis näytepaketti. Ja huomenna veikkakin.
Henriikka