arkisto:

toukokuu 2012

Hyvät ihmiset! Huomenna fiilistelemään Arabianrantaan

Huomenna tapahtuu kaikenmoista, mutta mulla on hyvät fibat siitä, että tämä on kärkikastia:
ARABIAN KATUFESTIVAALI 12.5 KELLO 12-17 

Arabian Katufestivaali kysyy, kuka omistaa kaupungin ja vastaa: me kaikki!

Me emme usko neutraaliin tilaan, vaan värikkääseen, sykkivään ja omaleimaiseen kaupunkikuvaan. Jokainen asukas, toimija ja urbaani fiilistelijä voi olla mukana muotoilemassa ympäristöään: kunnioittavasti ja toisiamme inspiroiden löydämme tilaa kaikille! Siksi Arabian Katufestivaali kutsuu ihmiset 12.5. ilmaiseen kaupunki-ilotteluun, joka levittäytyy Arabiaan Hämeentieltä lähistön puistoalueille, Galleriakäytävälle ja Toukolan omakotitalojen pihoihin.

Hämeentie Haltuun!

Arabian Katufestivaali tekee historiaa sulkemalla Hämeentien Pop&Jazz Konservatoriolta Sarjakuvakeskukselle. Päivän ajaksi tie lahjoitetaan taiteelle, Christian Sjöholmin kuratoimalle Buffattu – katutaidenäyttelylle, johon osallistuu 12 graffititaiteen tunnettua konkaria.

Kierrättämään! Kierrätys ja kirpputorimeininki on tänäkin vuonna merkittävä osa Katufestivaalia, onhan kyseessä Helsingin suurin yksittäinen kierrätystapahtuma! Festivaali tarjoaa monenkirjavia kirppispisteitä,, erilaisia Tuo ja Hae –pisteitä, dyykkauslavoja ja Design meets recycling -kirpputorin. Kaikenikäisten tuunaus- ja toimintamaakarien kannattaa hakeutua erilaisten työpajojen luokse. Pitäisikö opetella vaikka neulegraffitien tekoa tai osallistua Sarjakuvakeskuksen järjestämään liisterityöpajaan romanilaisen sarjistaiteilija Alexandru Ciubotariun johdolla?

Katusoittajia, bändejä, performansseja ja tanssiesityksiä löytyy joka kolkalta, sillä festari on suuri estradi. Aikataulutetussa ohjelmassa on muun muassa Niko&Tapsa, Hermanni Turkki, Zodiakin senioritanssiryhmä ja Cold Pupu Sauna.

Täydellinen festariohjelma päivittyy nettisivuilla.
Tervetuloa kadulle!

Teksti: Arabian Katufestivaali -tiedote

Juhlat ihan yksin

Tänään mulla on juhlat. Pitkä työprokkis päättyi, ja sain kukkia kotiin. Vaaleanpunaisia kukkia. Tuntuu sellaiselta, että voisi juhlia ihan omineen. Pistää hyvää musaa kuulumaan ja syödä iso annos jätskiä. Laittaa silmät kiinni ja katsoa viis jaksoa Gilmoren tyttöjä, siitäkin huolimatta, ettei ole vielä oikein hoksannut mikä niissä niin kiehtoo. 

Henriikka
huivi, kaulakoru/Cubus, pitsihaalari/Vero Moda, kengät, takki, neule/kirppis

Ysäri -kunnolla sit kans

Jos kerran palautetaan 90-luku maan pinnalle, niin tehdään se sitten kunnolla kans. Ei mitään satunnaisia noukintoja nykypäivään, vaan otetaan vuosikymmen sitten helmineen ja kivineen. Mitä se sellainen elämä on, että mustavalkoisuuden rinnalla kulkee jotain harmaan sävyjä? Kaikki tai ei mitään.
Kuten yläpuolella näkee, itse olen urheasti ottanut käyttööni ne lapsuuden rakkaat hiushärvelit: hainhampaat. Kuinka monen juhlakampaus pienenä oli se, että alaponnari ja sitten mukavasti se hainhampaalla takaraivoon kiinni, silleesti että ylimääräinen ponnarinpätkä roikkui löysästi ylöspäin? Minun. Ainoa kampaus, jonka osasin tehdä, ja siitä sitten oltiin ylpeitä. Täytyy myöntää, että on mullakin pikkuisen tässä harmaata mukana: tämänpäiväisillä hainhampaillani kiinnitin hiuskasan päälaelle nutturaksi törröttävän poninhännän sijaan.
Söpöä sitten vai hirveetä? Minun mielestä ihan söpöä, vaikkakin pikkuinen klovni-fibahan tuossa on. Siskoni katsoi kaukaa, että olen kiinnittänyt päähäni kirkkaita leikkokukkia. Lupaan, että sitten kun neonkeltaisia kukkia saapuu kukkakauppoihin, niin oon ensimmäinen jonossa.
Henriikka

Rauhaa ja matkalaukkuja

Reissaaminen, ai että. Matkustaminen. Kun voi vaan ottaa kassin olkapäälle ja viettää muutama päivä jossain muualla. Eikä aina tarvitse olla ulkomaan mahtipontisia elämysmatkoja, kotimaa voipi olla aivan yhtä avartava ja tunnelmallinen. Eräät ihanat ystävänikin matkustivat Vammalaan, kun halusivat arjesta irtioton. Siellä oli kuulemma kaikkea upeaa. Itse olen suunnitellut ensi kesää aika vähän, mutta kuitenkin sen verran, että tiedän tekeväni monta tutkimusmatkaa Helsingin tuntemattomiin kolkkiin. 
Josko sitä pääsisi kaiken kruunuksi sitten vaikka Keravalle tai Tuusulaan saakka.
Tässä on tyyliä viikonlopulta, kun olin taas lähdössä vähän muille maille. Eräs reilimme lempipaikoista pari kesää sitten oli Marseille ja sieltä löytyi myös tuo suuri vihreä kangaskassi. Onhan se vähän holtiton, ilman taskuja ja muuta oheistuotetta, mutta se on niin helppo. Tuollainen makkara. Tunnelmakassi. Ja suuretsi iloitsin siitä, että ruskeassa palikkatakissani ei palellut lainkaan. Siitäkin huolimatta, että alin nappi on vauhdissa tipahtanut pois. Olen harkinnut vaihtavani kaikki napit. Se on kuitenkin jäänyt , sillä en tiedä millaiset napit vaihtaisin. Isot ja kultaiset? Ehkä se muuttaisi liikaa takin luonnetta. Kerroksia toivoat kirpputorin antimet, farkkuinen liivi ja alimpana postimerkki-kuvioinen ohut silkkipaita.

 Korvissa puiset peace-lätkät, vaikka kamppailen alinomaa sen kysymyksen äärellä, olenko riittävän pasifisti aktivisti hippi kantaakseni niitä?
Henriikka

laukku/Marseille, takki, liivi, paita, kengät/kirppis, pökät/Carlings, korvikset/Accessorize, reppu/Fjällräven

Ah niin parhaat blogit

Seuraavaksi aijon ylistää kahta blogia, joita niin kovasti rakastan. Jos rakkaudesta nyt voi puhua. Nämä ovat sellaisia kestosuosikkeja, joista imen itseeni elämää. Molemmat ovat valokuvablogeja, mutta kuitenkin jollain tavalla tässä arjessa kiinni. Olen aivan koukuttunut tapaan kuvata oikeita ihmisiä: kaikki mallit eivät ole langanlaihoja, kaikki eivät ole siloposkisia nuoria tai aina se esteettisin ilme kasvoillaan. Näille sivuille palaan aina uudestaan ja uudestaan. 
Nuoreen naisen mielenkiintoisia henkilökuvia ja hetkiä elämästä. Näiden kuvien ympärille kehittelen aina tarinoita ja rakentelen kuvien roolihahmoista sielunystäviä. Etenkin tunnetilojen yhdistely eri säätiloihin on koukuttavaa: välillä otetaan ilta-aurinko vastaan hymyillen, toisissa kuvissa taas sama maailma kohdataan vaatteet märkinä kaatosateessa. Ihmiskuvat ovat kaikista kuvista mielenkiintoisimpia, ja siihen mielenkiintoon tämä blogi on ehdoton vastaus.

Koskettava ja inhimillinen blogi elämän hetkistä laidasta laitaan. Voisin vaikka itkeä näiden kuvien parissa. Lakananjälkiä poskessa nukutun yön jälkeen, tai värikkäät astiaat kauniisti katettuina. Ja kaikki vauvakuvat, vanhuskuvat ja kaikki. Jos johonkin ”tartu hetkeen”, se karsean kliseinen lause sopii, niin tähän. Ei sen vuoksi, että tämä olisi karsean kliseetä, vaan sen vuoksi, että tilanteet ovat oikeasti vangittuja. Sitä lähtee mitä erilaisempien ihmisten matkaan kuvien myötä. ”Mun malleilla on vain se sääntö, etteivät he saa poseerata”.

Kiitos teille molemmille, sydämeni lyö teille tiuhaan.
Henriikka

Art, jazz and coffee

Sitä oltiin taas eilen vähän sivistämässä itseään kulttuurin parissa. Ihana Bea käsikynkässäni pääsin haistelemaan ja maistelemaan Laboratory-gallerian tunnelmia Helsingin Keskustassa. Paulig järjesti tilaisuuden, jossa pääsi pikkuisen etukäteen maistamaan tämän vuoden juhlakahvia ja samalla sai nauttia 60-luvun jazzista, kun DJ Otto Talvio laittoi parastaan. Gallerian tämänhetkinen näyttely oli Perttu Saksa ”Echo”. Mykistyin lasisten teosten edessä: valokuvat on otettu ympäri maailmaa täytetyistä apinoista. Taiteilijaa oli kiehtonut se, kuinka ennen maailman totaalista pienentymistä varsinaista mallia eläimestä ei ollut. Täyttäminen tapahtui omin ehdoin, ilman sääntöjä, ja näin ollen eläimiin saatettiin laittaa näkyviin tunnetiloja, vaikka pelkoa tai toivoa. Näissä täytetyissä apinoissa olikin hyvin paljon inhimillistä, melkein kuin olisi tuijottanut ihmisiä.
Taulua en kuitenkaan kotiini ostanut vaikuttumisesta huolimatta. Tuollaisen Bean vinyylistä tehdyn piippu-riipuksen (hauska sana) lisäsin sen sijaan heti ostoslistalle. Ainakin aineettomalle sellaiselle.
Varsinainen illan huippuhetki oli kuitenkin KAHVI. Kyllä kyllä, juurikin niin ihanan arkinen ja juhlava asia samaan aikaan! Pauligin ammattilaiset kertoilivat hitusen vuoden juhlakahvista. Sato oli Etiopiasta (rakkautta Etiopiaan) ja paahto vaalea. Ja arvatkaas, kahviaalloilla mennään kuulemma sellaisissa trendeissä tänä päivänä, että vaalea paahto on pop, kuin myös suodatinkahvi! Emme siis suomalaisina vaaleapaahto-lälläreinä olekaan niin noloja, vaan oikeastaan ihan trendien huipulla.
Miksi tulomatkalla bussissa kukaan ei uskaltanut istua viereeni? Ne taisivat olla nuo niitit. Olenkin odottanut sitä päivää, milloin saan vetäistä sortsit jalkaani. Kahvi-iltamat olivat niittien arvoiset. Kirppikseltä ostetun leopardimekkosen sulloin housuihini, jotta se ajaisi paidan asemaa ja kynnet olivat mustat. 
Minähän en kahveista mitään tiedä verrattuna ammattilaiskansaan, mutta sen huomasin, että tämä käsinsuodatettu kahvi kauniista valkoisista mukeista oli parasta pitkään aikaan. Puheessaan Pauligin edustaja oli myös kertonut viinissä olevan noin 500 aromia, mutta kahvista aromeja on tunnistettu noin 1000! Hullua. Haistelin ja maistelin kahviani makuparinaan mustikkapiirakka.. löysin ehkä kolme aromia. Parempi sekin kuin yksi. Kyllä minä vielä mestariksi nousen. 
Mutta, mutta.. maailma on kiusauksia täynnä. Niistä pahin on ehkä kuitenkin ”museokaupat”. Gallerioiden ja museoiden kyljessä majailevat pikkuputiikit, jotka ovat pullollaan kaikkea, jota et tarvitse, mutta jota sinun on pakko saada. Tästä voitte nyt selailla alaspäin ja pohtia, mitä lähti minun matkaani juuri saapuneilla opintotuilla?

EH. Kyllä se oli se sniikkeri-värityskirja. Ei voinut mitään, että sydämeni tipahti taas paikaltaan, meni littanaksi ja sujahti kirjan keskiaukeaman väliin. Pitihän se sitten kantaa sievästi kotiin, ettei vain mitään pahaa tapahtuisi. Ja ettei keltakantisella kirjalla olisi yksinäistä, niin se sai ystäväkseen vaaleanpunaista. Niin pitkään harkinnassa ollut ”My wonderful world of Fashion” -kirja on jo saanut toisen osansa, ja se on viimeistään pätevä selitys sille, miksi minun piti saada tämä ykkönen. Sitä voi taas sitten kärsivällisin mielin odotella ensi kuun neljättä.

Myöntäkää pois, että olette yhtä lailla hurahtaneet museokauppoihin? Olen siitä varma. Kuin myös siitä, että nälkä on kasvanut sietämättömäksi tässä sepittelyn aikana. Keittiössäni odottelee Fitness&Yoghurt -murojen näytepaketti, jonka isoveikka toi eilen tuliaiseksi Rautatientorilta tullessaan viikonloppuvieraaksi. Kohta se on poissa. Siis näytepaketti. Ja huomenna veikkakin. 
Henriikka

Oman elämänsä collegemallit

Joku kommentoi muutama päivä sitten julkaisemaani reili-jutun perään, että on hyvin hellyyttävää, että meillä on Jannen kanssa kuvissa samanlaiset hiukset. Se vasta koomista onkin, että nytkin vielä, kahden vuoden jälkeen, voi todeta aivan saman: Siellä ne vara-aivot pään päälle keikkuvat. 
Hiuksista huomio kuitenkin paitoihin, sillä taas saadaan kuulla college-rakkaudesta. Kouvolan vappureissu oli onnistunut ja kirpputorikierros tuotti tulosta. Kaiken sen roinan ja penkomisen lomasta löytyi kuin löytyikin kauan kaipaamani eläinpaita. Juuri sellainen, joita kaikki todelliset, työlleen omistautuneet biologian opettajat käyttivät 90-luvulla ja käyttävät edelleen. Joista löytyvät tietenkin latinankieliset nimet. Olen jo varmaan vuoden päivät etsiskellyt sivusilmällä kunnon luonto-paitaa, mutta ei vain tuntunut löytyvän. Voitteko kuvitella, että kerran meinasin hairahtua ostamaan sellaisen uutena ja täyshintaisena Kampin turistiputiikista? Luojan kiitos, tulin järkiini.
Mighty Ducks on ollut lähiviikkoina puhutteleva aihe. Lisäksi tunsin todellista ylpeyttä, kun Indiedaysin etusivulle päivän inpiraatioksi päätyi kuvani, jossa päässäni pönöttää Ducksien lippis. Maailma on sekaisin, sehän on muotisivusto! Kouvolan Kylähullu-kirppisten rekistä löytyi kuitenkin nyt myös harmaa kollari edustaen kunnon jengiä. Hintaa riitti kolmen euron verran. Taisi oravariepu kustantaa samanmoisen summan.
Ei mitään niin hienoa, ettei jotain pikkuisen pahaakin. Oravien alta paljastui pieni tahra. Se lähti kuitenkin hyvin pesussa ja voin eleskellä rauhallisin mielin.
Luonto-teeppis olisi kuitenkin vielä löydettävä kesäksi. Missä ne kaikki oikein mahtavat majailla, vanhat kunnon eläin-T-paidat? Jos teiltä löytyy sellaisia nurkista pyörimästä, niin mukavaan muutaman euron hintaan olen ehdottomasti valmis ostelemaan vanhoja luontolumppuja. Paljastakaa itsenne vaikka maililla. 
Oman elämänsä collegemalli kuittaa.
orava-kollari/Fida, Ducks-kollari, mun kengät, Jannen ruutuhuivi/kirppis, Jannen kengät/Converse, mun pökät/Carlings, mun huivi/H&M, Jannen pökät teiltä tuntemattomilta

Min vappu 2012

Joku toivoi lisää kuvia. Kohta niitä tulla tupsahtaa ihan jokaisen toiveiden täytteeksi. Kyseessä on vappukarkeloiden puinti ja huippuhetkien jakaminen. Juhlahumuhan oli laskeutunut Kouvolan ylle: ensin perheen kanssa laatuaikaa, sitä olikin jo kaivattu näiden kahden viikon aikana pääsiäisen jälkeen. Ihanan vaarin luona vierailu saa ain hyvälle tuulelle, minun vaari on parahin. Ja vaarilassa sitä vasta on tunnelmaa, kun vanhat kuviotapetit ovat vanhojen taulujen peitossa, ja lattialle levitetyt arabialaiset matot peittoavat vanhan parketin. Tosin suhteellisen nostalgisilta ajoilta taitaapi olla myös raitapaitani, joka pääsi vanhoja tapetteja vasten nojailemaan. Marimekon rääsy on elämää nähnyt. 
Mutta hyväne aika, kyllähän vappuhippoihin ystävätkin kuuluvat. Kaikki ihanat saapuivat taloamme täyttämään, tai oikeastaan mökkiämme, sillä valtasimme sen. Taisi äitin ja isän helmoissakin kuitenkin pyöriä sekä veikka- että siskokullan kavereita. Mutta niin mökin kuin lapsuudentalonkin nurkat täyttyivät naurusta ja höpöttelystä. Koetin saada ituhippi-kuomasiani ikuistettua isäni virittelemän aurinkopaneelin edessä, mutta eihän siitä mitään tullut. Jotenkin ituhippi-aurinkopaaneli olisi vain ollut niin onnistunut yhdistelmä. 
Lisäksi Kouvolan kirpputorit saivat vappuaattona paljon uusia kasvoja käytävilleen, kun kierrätin laumaa keskustassa. Kaun eläköön Kylähullu-kirppis, olen edelleen vakaa fanisi. Ja Kouvolan kävelykadun vanha kunnon Caminito tarjoaa maailman täydellisintä mangojätskiä. Suosittelen kokeilemaan. Ja sinä tarkkasilmäinen lukija, kyllä se vain olin minä korkkikorvikset korvissa! Toivottavasti käyttäydyin hyvin katseesi alla.
Mökkitie sydämeni kuitenkin vei. Vanhat narisevat ovet kuulostivat turvallisilta, mummin mökin kuisti tuntui hyvältä jalkojen alla, ja sisällä tuoksui tuttu tuoksu. Sama kuin kersana. Yöllä meni pakkasen puolelle, ja makuupussissa nukuttiin kintaat ja talvimyssyt päässä. Katselin maisemia ja olin filosofisempi kuin koko viimeisenä vuonna yhteensä. Kyllä mökkeily on avartavaa. 
Vappupäivän kontrastit nousivat sataan, kun hiljaisesta mökkielämästä palattiin kotiseuduille. Espa, kaivari, koko keskusta oli ihmismassan vallassa. Ja mitä järjetöntä kilpavarustelua: porukka oli pystyttänyt about hirsimökkejä nurmelle. Shampanjapulloja kerättiin Helsingin Sanomien mukaan mestoilta liki 30 000 kappaletta, ja kaikenmoisia haalareita, ja kulahtaneita yo-lakkeja vaelsi ympäriinsä kasapäin. Jonotin vessaankin 45 minuuttia. Tähän kontrastiin ei auttanut kuin jäätelö, taas. Valion uutuus, marjaisa murokeksi. Suosittelen maistamaan!
Kiitos kuomaset, kiitos vappu. Siinä se nyt oli, tiivis paketti juhlatunnelmaa ja mökkihöperyyttä.
Höyhensaarille käypi nyt tieni, nati nati naa.
Henriikka

SHUFFLING SHUFFLING

Hei kuomat. Saatte vielä muutaman päivän nauttia vähän vapputunnelmista. Kuten ehkä olette huomanneet, rakastan kultaa. Blingblingbling ja tätä rataa, mutta mieluummin old- kuin new school -meiningillä. Oksentelen nykyräbäreitten kaulakorujen päälle ja kierrän kirppikset löytääkseni kunnon kulta-aikojen tuotteita. Onhan tässäkin kahtiajaossa toki poikkeuksia: EVERYDAY I’M SHUFFLING SHUFFLING! Siinä musiikkivideolla on moitteetonta menoa, vaikka vuosituhat alkaakin numerolla 2. Taitaapi silläkin joukkiolla kuitenkin visiot olla kiinni menneissä vuosikymmenissä.
Tämä takki on Hakaniemen Fidalta. Sinne on mukavasti keräilty kulta-aikoja ja jopa näitä kultatakkeja. Kunnon kasa sormuksia kaiffariksi ja asuun ei oikein muuta sitten tarvitsekaan. Hiukset rennosti laineilla ja aurinkolasit nenällä. Kelpaa juhlistella vappua! Jos överimpää kokonaisuutta kaipaa, niin tietysti takin voisi yhdistää kuoseihin tai väreihin. Olen kuitenkin huomannut, että vaatteitteni ensiesiintymiset nähdään usein mustaan yhdisteltynä. Totuttelun jälkeen voi sitten alkaa rellestää.

 Elellään villejä viikkoja, kun on kasottain hommaa ja aurinkoa. Pystyn onneksi keräämään duunipäiviä varten D-vitamiinia auringosta tuohon takkiini.
Henriikka
aurinkolasit ja sormukset/H&M, takki/Fida

REILLLL

VAPPUJA VAPPUJA. Ihan väsyneenä täällä takaisin ruudun ääressä kolmen päivän mökkeilyn jälkeen. Ei lämmitystä, ei hanavettä. Erittäin mahtavia tyyppejä ja rento-lomaa. Huomenna alkaa taas arjennpyörä, tänään kierreltiin hetki Kaivarissa, ja sieltä löytyi porukkaa kuin sieniä sateella. Iso jätskitötterö kourassa ja pelkkiä Simpson-pilviä taivaalla, jos niitäkään.
Mutta tämän jutun pointti on salaisuutena kuiskata, miten täydellisen puhelun Janne sai eilen vappuaattoa lämmittämään. Hän oli eräässä kilvassa voittanut matkalahjakortin, ja nyt me ollaan vaan suunniteltu, minne käy matka ja koska. Apua apua! Matkafileissä oon selaillut vanhoja valokuvia ja ajattelin jakaa teidän kanssa ehkä sympaattisimmat matkakuvat, joissa oon itse koskaan ollut osallisena. Nimittäin 2010 vietettiin heinäkuu reilatessa: minimimäärä tavaraa, maksimimäärä tunnelmaa! Kertakäyttökamera kulki repussa ja ohikulkijat ikuistivat turisti-lookkeja..
Lopulta olemme kuitenkin yksin. No ei nyt kai, onneksi. Mutta matka odottaa ja kihisen intoa. Mainiota olla vaimo, kun pääsee osalliseksi automaattisesti. Yksi mukava matka on plakkarissa syksylle, mutta tässäpä tulee toinen tulevaan vuoteen. En pysy pöksyissäni. 
Mutta pysyn kahvijengissä, sillä arvatkaas kenen järjestämä tämä matkalahjakortti-kilpa oli? 
-Pauligin. 
Henriikka