arkisto:

heinäkuu 2012

Hohtava mamma

14
–
oma tyyli
Tästä historian kummallisimmasta poseerauksesta on hyvä aloitta asun analyysi. Oikeastaan asu perustuu aika lailla vain yhden palasen varaan: kultaisen paljettipaidan. Kultainen paita löytyi helmikuussa Hakaniemen Fidalta. Tiesin alusta lähtien pitäväni siitä paljon, mutta silti se aina vain kimmelteli kauniisti kaapissa vain muutamaa hassua kertaa lukuunottamatta. Nyt rohkaisin mieleni, otin paidan hyllyltään ja päätin säväyttää.
Kultainen ja musta on hyvä kombo. Musta ja mikä tahansa on hyvä kombo, mutta tässä on vielä jotain spesiaalia syvyyttä. Mustat nahkanilkkurit ja tiukat pökät. Paljetit taas tuovat menneiden aikojen tuntua  (ja etenkin huomiota, haha: istahdin bussiin ja aurinko porotti suoraan paitaani. Ihmettelin hetken miksi vieruskaverit katsahtivat minuun päin, kunnes tajusin että paidastani heijastui bussin seinään usean metrin leveydeltä paljettiheijasteita, pienen pieniä valokuvioita, jotka siirtyivät liikkeitteni mukaan). 
Hiukset mennä viipottivat miten sattuu. Harjasin ne tarkoituksellisesti taaksepäin ja lisäsin lakkaa. Tuuperaus toi vähän nostetta ja sotkuisuutta: tarkemmin sanottuna sellaista sotkuisuutta, joka ei haittaa. Ja niin ne vain viilenevät kesäillatkin Suomessa. Kangaskassissa kulki musta neuleviitta sen jälkeisiä hetkiä varten, kun aurinko pujahtaa piiloon.  
Olisi taas perjantai. Mikä on sinänsä itselleni, kuin mikä muu päivä tahansa. 
Teen duunia heinäkuun jokaikisen viikonlopun. Ei haittaa, mullon kiva duuni.
Henriikka
paljettipaita, kengät/Kirpputori, pökät/Carlings, neuleviitta/KappAhl, huulipuna/Max Factor: pearl orange

Viikonloppuvinkki: Vaihtajaiset!

26
–
random
Minulla on teille vinkki viikonlopuksi. Se on ystävieni lanseeraama tapahtuma, joka kulkee nimellä ”vaihtajaiset”. Ideana on, että kaveriporukka tuo kasan itselleen turhiksi käyneitä vaatteita samaan huusholliin, ja sitten vaatteet ja mahdolliset muut romppeet laitetaan uusiokäyttöön kaverin päällä. Ja miksipä tässä välttämättä täytyisi olla kyse edes jostain kiinteästä kaveripossesta? Voihan joukossa olla tuntemattomiakin? Ja tälläisilla keleillä vaihtajaiset voivat olla piknikin muodossa pihamaalla.
Olin itse elämäni ensimmäistä kertaa osallisena tässä hullutuksessa. Vajaa kymmenen tyttöä toi jätesäkeissä ja Ikea-kasseissa turhat vaatteensa erään ystäväni kotiin. Jätesäkkejä tyhjennettiin erissä keskellä lattiaa, ja siinä sitten sai tonkia. Soviteltiin ja mallailtiin, ja toisin kuin voisi kuvitella, kissatappeluita ei syntynyt! Kai siinä tapauksessa voitaisiin turvautua kivi-paperi-sakset-meininkeihin. Tai ratkaista riepuriidat järkevin kompromissein, jos porukka on sellainen, että järki pelaa vielä uusien vaatteidenkin äärellä. Vaihtajaisissa on se hyvä puoli, että kaikki on ilmaista. Sitä saattaa napata matkaansa jotakin, josta ei ole aivan varma. Muutaman vaatekappaleen, jota haluaa kokeilla, vaikkei koskaan ostaisi sellaista kaupasta tai ehkä kirpputoriltakaan. Oma saaliini oli seuraavanlainen:
Kolmiokaulus-neule. Kolmiokaulukset ovat olleet NEVER-listallani niin kauan kuin muistan. Olenko kasvamassa aikuiseksi vai mitä mitä? Voi olla, että tämä päätyy seuraavaan kirppispöytään, mutta kokeillaan.
Kukkakuosinen sortsihaalari. Mikä veikeä ilmestys!
Tämän nappasin enemmänkin kotiasuksi, kuin julkiseen käyttöön.
Neonvihreä juoksutoppi. Superlöytö!
Inkkariviitta. Tule, tule syksyn viileys ja kynttiläillat!
Retrokuosinen t-paita. Tulee mummola mieleen.
Kultainen pipo. En aijo todellakaan käyttää tätä kuvassa näkyvällä tavalla,
nuttura oli tässä vain pikkuisen tiellä.
Lyhyt, valkoinen neule. Toinen NEVER-listalainen. Let’s see, let’s see…

Santtu Parkkonen kirjoitti Metro-lehteen 18.kesäkuuta seuraavaa:
”On olemassa joukko ihmisiä, jotka toimivat toisin. He avaavat elämänsä ja ajatuksensa blogeissa, eivätkä kainostele tuoda esiin hyviä puoliaan. Tyylibloggarit päivittävät itsestään vähintää viikottain, useimmat päivittäin tukun kuvia verkkoon. He suhtautuvat elämäänsä kuin pienet lapset. Tuossa olen minä, minä olen mahtava, vaatteeni ovat mahtavia!”
Olen pohtinut tätä tekstiä paljon ja sitä, kuinka paikkansapitävä se kohdallani ja ylipäänsä on. Näitä kuvia katsellessani ajattelen vain, että kylläpä näytän kerrassaan väsyneeltä. Väsyneeltä, turhautuneelta ja hivenen väkinäiseltä. En ole todellakaan ”mahtava minä”. Kuitenkin palaute on usein senmukaista, että mieluummin vaatteet esiteltyinä päällä, kuin riippumassa seinää vasten henkarissa. Pitääkö tämä paikkansa? Tämän blogin keskiössä on tyyli, jonka haluaisin kehittää lähelle mahtavuutta. Huudanko kuitenkin tässä koko ajan sivussa, että olen itse mahtava? Ehkä jatkan pohtimista.
Nyt vaihtajaisia suunnittelemaan! 
-Henriikka

Tahdon uudet silmät

22
–
asusteet, oma tyyli

Huomasiko kukaan mitään ihmeellistä edellisissä kuvissa? Veikkaan, että joku huomasi silmieni suhteellisen rankan muutoksen. Nehän ovat vaihtaneet väriä!

Värilliset piilolinssit ovat jotenkin kutkutelleet siitä lähtien, kun äitini käytti niitä 2000-luvun alussa. Silloinhan niitä näkyi muutenkin huomattavasti enemmän katukuvassa: ruskeita, vihreitä, sähkönsinisiä, täysin valkoisia ja mustia… Äitini kuitenkin tarvitsi vahvuuksia, kun taas minä olen elämäni taistellut saadakseni silmälasit. Monet optikkokäynnit eivät ole auttaneet: näköni on erinomainen. Totta kai olen siitä kiitollinen, mutta näin ”tarve” ei voinut olla motiivi väri-piilolinssien hankintaan.

Pari viikkoa sitten Lensonilta tuli kuitenkin mailia, josko minulla olisi tarvetta piilolinsseille. Ei ollut, edelleenkään, mutta ehdotin josko saisin kokeiluuni ruskeat ja tehottomat. Myös muita värejä oli valikoimassa, mutta ruskeat tuntuivat parhailta omaan arkikäyttööni. Muutaman päivän päästä saapuivat piilolinssit hoitovälineineen postiluukusta ja yritin lukea pakkausten kyljestä, kuinka tulee toimia. Olin tietenkin koko pienen ikäni nähnyt äitini laittavat linssejä päähän, mutta itse en ollut niihin koskenutkaan. Tuntuivat jännittäviltä. 
Meni muutama päivä, ennen kuin uskalsin kokeilla. Sitten tartuin hommaan ja yritin laittaa linssit. Hyvinhän se meni! Tietenkin se on varmasti yksilöllistä, kuinka linssit asettuvat, mutta itselläni ei ollut vaikeuksia ensikertalaisena. Mutta voi sitä hassua oloa, kun katsoi itseään peilistä! ”Kukas on tuo nainen peilissä?” En oikein osannut pukeutuakaan, kun tuntui että kaikki värit näyttivät aivan erilaisilta ruskeiden silmien rinnalla. Turvauduin siksi beisikeistä beisikeimpään (?), eli valkoiseen kauluspaitaan ja tummansinisiin farkkusortseihin. Jotain uniikkia kuitenkin, sillä valkoisen paidan leikkaukset ovat hurmaavasti vinksinvonksin ja jalkaani sujautin vanhat kunnon tennissukat. 

Päivä kului hyvin. Tarkkailin huvittuneesti silmieni käytöstä, sekä läheisten reaktioita. ”Oletko leikannut hiuksiasi? Onko sulla uusi paita?” Ehei, vaan ”mulla on uudet silmät”. Minkäänlaista ärtymystä en huomannut koko päivänä. Linssit ovat kuukausikäyttöiset, joten niin varovainen ei tarvinnut olla kuin kertakäyttöisten kanssa. Tietenkin väripiilolinssit erottaa usein luonnollisista silmistä. Tässäkin tapauksessa, kun valoa tulvi huomattavasti taivaalta, niin pupillini pienentyivät ja paljastivat siniset renkaat ruskeiden keskelle. Toisaalta itseäni se ei haitannut, se näytti eksoottiselta, eikä minulla ei ollut tarvettakaan vakuutella ihmisille olevani ruskeasilmäinen.

Eräs ystäväni sanoi minun näyttävän vampyyrilta. Se oli kuulema kohteliaisuus. 
Nyt houkuttelee kirkkaanvihreät silmät, Ronja Ryövärintytär ja sitä rataa.
Henriikka
kaulauspaita/Taiwan, farkkusortit/Leviksistä leikatut, korvikset/Glitter, kengät/Vagabond, tennissukat/Valintatalo

Työhuonemyyjäisissä

18
–
ostokset
Lauantai-aamu hujahti työhuonemyyjäisissä. Month of Sundaysin ihanalla kaksikolla on työhuone Vallilassa, eräässä suojellussa rakennuksessa ja käväisin heidän työpistettään ja tuotteitaan kurkkaamassa. Päälläni 50 sentin kauluspaita, jota anoppini sanoi näköisekseni, sekä sitten ihan perinteistä mustaa. Maanisdepressiivinen Suomen luontoäiti pisti taas parastaan: aamulla oli jäätävän kylmä, päivällä kamala hiki.

Mikä työhuone! Hyvä etten pökertynyt ovelle. Valoa tulvi ovista ja ikkunoista, kaikkialla oli kaunista. Arvostan kokonaisvaltaisuutta ja täällä se oli erittäin hyvin edustettuna: upeita ei olleet ainoastaan tuotteet, vaan graafinen ilme, julisteet, sisustus, kynäpurkit, mehukannut ja ompelukoneet. Sain syödäkseni Eskimo-puikonkin, mikä oli ehdoton piste i:n päälle. Tästä työhuoneesta huokui into ja osaaminen, ristiin rastiin kuljeskelevat ja liitelevät ideat ja ajatukset, sekä työpaikalla viihtyminen. Voinhan toki olla saanut väärät värinät, mutta epäilen kovasti.
Hypistelin tuotteita ja nautin Eskimo-puikostani. Oli kerrassaan hyvä lauantaiaamu. Month of Sundaysin värimaailma on kiehtova ja coolisti kotimainen. Ei sellainen suu-irvessä-suomalainen, vaan kaunis herkkä hento. Sellainen, mitä sana ”suvi” kuvastaa: koivua, lehmiä, onnea ja tervantuoksuista juhannussaunaa, muttei kuitenkaan imelästi.
Olin jo keväällä huokaillut pärerepun perään. Ei näkynyt sille rakkaudelle loppua. Kokeilin kuitenkin myös persoonallisesti leikattuja housuja, joiden lahkeet oli jätetty huolettomasti ”siistimättä”. Olisivat täydelliset edustushousut. Yritin kuitenkin pitää mielessäni sen, että keksisin varmasti jokaiselle tuotteelle hyvän tekosyyn hyvän-mielen-ostoon. 

Psssssst. Tein elämäni ostoksen. Yhtäkkiä Janne vain kysyi, että ”ostetaanko se sulle”. Sydämeni pampattaa vieläkin yhtä lailla, kuin koko lauantaipäivän kun pohdin mitä paperikassissani kannan..

Ehkä seuraava kuva antaa vinkkiä siitä, mitä paketti sisälsi..

Tervetuloa kotiin, Ruu. Annoin jo nimenkin.
Henriikka

A Bathing Ape

7
–
random
Nyt kolahti, kolahti, kolahti. Eilisen löysäilysunnuntain lomassa eksyin selailemaan Samun blogia ja sieltä silmäni pysähtyivät seuraaviin kuviin. A Bathing Apen autumn/winter 2012 -malliston helmiä. Täytyy vain todeta, että ”ai että on onnistuttu”. Rakastan kontrasteja: siisti kauluspaita ja collegehousut,  keltainen tuulitakki ja tyylikkäät sortsit. Pukeutuisin näistä asukokonaisuuksista mihin tahansa, milloin tahansa. Lemppareiksi paljastan kuitenkin toisen ja kolmannen kuvan asut. Niin kuin arvata saattaa, mallisto sai inspiraatiota katukulttuurista, mutta myös perinteisistä koulupuvuista.
 

Oletan, että innostuneita oli lisäkseni muitakin. Maanantaihan se on perinteinen innostumis-päivä. Not.
Henriikka

Kuvat: A Bathing Ape: autumn/winter 2012 saison.
1 2