arkisto:

kesäkuu 2014

Meikämandoliini vuonna 2012

En tarkalleen tunnista syytä, mutta varmaan hetkellisen nostalgiaryöpyn vallassa aloin käydä vanhoja asukuviani läpi. Vaatteet ja asukokonaisuudet muistuttavat itseäni menneistä vuosista ja erillisistä hetkistä. Saatan muistaa hyvin, kenet olen tavannut missäkin vaatteissa tai jos olen ollut surullinen tietyissä vetimissä. Näiden parin vuoden takaisten asujen läpikäynti oli yllättävän tunteellista.

Samalla huomasin sen olevan myös yllättävän noloa. Miten voi näin nopeasti tulla tunne, miten on saattanut laittaa jotakin päälleen? En tunnista tämänhetkistä itseäni läheskään kaikista kuvista. 2012 alkuvuosi oli yhtä suurta kulmakarvakauhetta, miksi olen värjännyt ne noin tummiksi? Jos olisin ollut ihan teini, voisin vähän huvittuneesti hekottaa. Nyt hekotuksen lomassa on myös hivenen häpenee. Tummien hiusten värjääminen takaisin vaaleiksi jätti ilmeisesti kulmakarvattomuuden kriisin ja pakotti liian punertavan kulmakynän sauhuamaan.

Ja sitten toisaalta taas tunnistan itseni oikein hyvin. Kesää kohden alkaa näyttää jo ihan kivalta. Sitä paitsi sama ilo jatkuu läpi asujen. Paljon kokeiluja, värejä, printtejä ja huumoria, niitä minulla on edelleen tapana miksata. En 2012 helmikuun jälkeen ole myöskään värjännyt hiuskuontaloani ja ehkä se on sopivasti hillinnyt pukeutumista ja olemusta siitä lähtien. Sama vanha minä olen edelleen.

Nyt päästän teidät arkistojen ääreen. Säästin huomiselle vielä puolet. Latailkaa samalla rakentavat kritiikit valmiiksi.

DSC_5399 IMG_2361_2 IMG_5240_2 IMG_5275_2 IMG_5422_2 IMG_5526_2 IMG_6191_2 IMG_6459_2 IMG_7294_2 IMG_7313_2 IMG_7470_2 helmikuu-aamukahvilla IMG_0034_2 IMG_7590_2IMG_8058_2IMG_8469_2IMG_8495_2IMG_8760_2IMG_8910_2IMG_9011_2IMG_9293_2IMG_9409_2IMG_9447_2IMG_9828_2IMG_0126 (kopio)IMG_0306_2 maaliskuu-aamukahvilla IMG_0608 (kopio) IMG_0832 (kopio) IMG_1280 (kopio) IMG_1400 (kopio) IMG_1491 (kopio) IMG_1532 (kopio) IMG_1572 (kopio) IMG_7281 (kopio)IMG_2108 (kopio)muokattu (kopio) huhtikuu-aamukahvilla IMG_2313 (kopio) IMG_2956 (kopio) IMG_3077 (kopio) IMG_3185 (kopio) IMG_3630 (kopio) IMG_3686 (kopio) IMG_3855 (kopio) IMG_4447 (kopio) IMG_4610 (kopio) IMG_4852 (kopio) IMG_5231 (kopio) IMG_22082 (kopio) IMG_5762 (kopio) IMG_6683 (kopio) IMG_6798 (kopio) IMG_7022 (kopio) IMG_7678 (kopio) IMG_7823 (kopio) IMG_7921 (kopio) IMG_8215 (kopio) IMG_8471 (kopio) IMG_8712 (kopio) kes_kuu-aamukahvillaIMG_0173 (kopio) IMG_0309 (kopio) IMG_0456 (kopio) IMG_0641 (kopio) IMG_0850 (kopio) IMG_0898 (kopio) IMG_1065 (kopio) IMG_1342 (kopio) IMG_1447 (kopio) IMG_2275 (kopio)

Huomionarvoinen seikka: valokuvaajan kehittyneet taidot!
Oma lemppari: toukokuun toiseksi viimeinen
Oma inhokki: Helmikuun 4. ja 10. Miksi mustat kulmakarvat?

On tämä elämä yhtä taivaltamista. Katson kahden vuoden päästä tämänvuotisia kuvia ihmeissänia ja nostalgian vallassa. Teinikuvien pariin en ole vielä kehdannut palata, vaikka yritän esittää olevani sujut sateenkaarenväristen sukkahousujen ja kravattien aikakaudesta. Sanotaan tekosyyksi, ettei muu maailma ole vielä valmis teinityylini kanssa. Taisin tosin silloinkin olla aika hyväntuulinen.

Huomenna heinäkuusta joulukuuhun.
Laittakaa nyt jotain kommenttia. Huomaako muutosta?
Voisin veikata, että moni ajattelee nyt: ”Eihän näissä ole mitään eroa nykyisiin kuviin?”

– Henriikka

(kuukaudet pöllitty Julian blogista)

Blogikirppis on auki jälleen!

Näyttökuva 2014-06-02 kohteessa 19.01.08

Sain eilen sympaattisen sähköpostiviestin. Eräs lojaali lukija kyseli blogikirppiksen perään:

Moikka henriikka! Minä ja varmasti monet muutkin ollaan jo kaivattu blogikirppistäsi. Joten lyhesti ja ytimekkäästi: Ootko aatellut pistää blogikirppiksen taas pyörimään ja esim. satunnaisesti lisätä sinne vaatetta yms. johon sun rakkautesi ei enää yllä? Mutta mieti asiaa ja hyvää KESÄkuun alkua!

Jos rakkauteni ei aina ylläkään kaikkiin vaatteisiini, niin lukijoihin ja tällaisiin viesteihin se yltää. Viestissä ei turhaan jaariteltu, niinpä en jaaritellut minäkään. Laitoin tuumasta toimeen ja blogikirppiksen taas hetkeksi pystyyn. Yritän saada joitain lisäjuttuja kirppumarkettiin, kunhan saan kuvaushetken järjestymään sopivassa luonnonvalossa.

Syitä pari vuotta niin aktiivisen blogikirppiksen nykyiseen hiljaiseloon on kaksi. Ensimmäisenä ylpeästi kerron, että ostan nykyään vähemmän ja harkitummin. Paljon edelleen, mutta vähemmän kuitenkin. Kiertoon laitan lähinnä second handia. Jos joskus ostan jotain uutena, niin olen harkinnut sitä niin pitkään, että se pysyy kaapissani vähintään viisi vuotta. Toki sorrun edelleen joskus tyhmyyksiin, mutta harvemmin. Pääsyy blogikirppiksen hiljentymiseen on kuitenkin ollut asuinaluemme oma facebook-kierrätyssivusto. Sitä kautta olen laittanut kiertoo kaiken astioista mattoihin ja vaatteista elektroniikkaan. Ostajat ovat kipaisseet kotiovelle hakemaan pakettinsa ja olen säästynyt postivaivalta.

Näyttökuva 2014-06-02 kohteessa 19.01.46 Näyttökuva 2014-06-02 kohteessa 19.02.19

 Olen kuitenkin alkanut vähän ikävöimään sitä postiruljanssia ja paketoimista. Niinpä blogikirppis on auki taas jonkun aikaa. Lisää vaatetta tulossa, pysykää kuulolla. Kummallista second hand -riepua olisi taas tarjolla, piukkojen pöksyjen ja misumeininkien etsijät voivat kääntyä kannoilleen jo tässä vaiheessa.

Blogikirppikselle pääset tästä. Varaukset mailitse.

– Henriikka

Kuvat: Taiteilija Kaarina Kaikkonen

Rakkauden järvellä

IMG_0632 (kopio)

Vedin viikonloppuna syvään henkeä. Olin arkea paossa anoppilassa, rakkauden järven äärellä. Syötiin hyvin ja kahviteltiin usein. Katsottiin elokuvaa 12 vuoden orjuudesta ja syötiin irtokarkkia vähintään samaisen kilomäärän edestä. Lauantaina rakkaiden ihmisten yo:t ja valmistujaiset ja illaksi takaisin levon tyyssijaan. Olin ensi kertaa nurmella paljain varpain ja mietin, mitä hetkiä tallentaisin filmikamerallani. Olin vain ja hengitin. Radiosta kuului tuttuun tapaan rakkauslauluja ja kesä oli minulle melankolinen, niin kuin aina.

Tuntui hyvältä saada levätä kunnolla, tehdä iltakävely lähistölle ja katsoa pitkään kaunista järveä. Sitä samaa järveä, jossa soudellessa saattoi joku joskus jotakuta kosiakin. Se on meidän järvi se.

IMG_0638 (kopio) IMG_0660 (kopio) IMG_0662 (kopio)

Ja tänään on kesäkuun ensimmäinen (Sen kirjoittaessani nousin tuolista ja kävin vaihtamassa seinäkalenterin sivua. Harmitti, sillä toukokuun kuva oli niin ihana. Partamies ja perhosia.) ja kesä alkaa virallisesti tästä. On taas luvattu helteitä, mutta toivon salaa myös sopivasti sateita. Sellaisia lämpimiä kesäsateita, jotka eivät tuhoa lasitonta parveketta.

Ystävillä on pääsykokeita, minulla vain kesäarkea. Eli työviikkoja toisen perään, mutta lounastauolla saa aina ostaa jäätelön, jos tahtoo. Mutta pian loppuvat pääsykokeet ja olen erään ahkeran opiskelijan, rakkaan ystäväni kanssa luvannut katsoa Uneton Seattlessa ja aloittaa kesän. Ja sitten me laulamme ysärihittejä. Osan oikeilla sanoilla, ne vähemmän tutut smurffisanoin. Ja heinäkuussa on lomaakin. Ihan oikeaa palkallista aikuisten lomaa, eikä mitään leikkiä.

IMG_0669 (kopio) IMG_0682 (kopio)

Ei pitäisi kirjoittaa, kun on haikea. Onneksi olen haikea ja onnellinen, enkä tippaakaan surullinen. Kesä vyöryy päälle ja antaa sen vyöryä. Jos vyöry on joskus liian intensiivinen ja happi loppuu, pakenen rakkauden järven rantaan ja kirjoitan teille taas näitä imeliä korulauseita.

Auf Wiedersehen.

– Henriikka