arkisto:

joulukuu 2014

8.12.2014

DIY-ystäviä

–

Pidin lauantaina muutamille ystäville synttäribrunssia. Nostimme maljaa itsenäisyydelle ja pikkuisen myös minulle, ja minä niin nautin. Pienikin hetki ystävän kanssa pieksee mennen tullen ison kakkupalan, ja se on paljon se.

Sain tikkuja silmään monessakin kohtaa, mutta tämä mimmi osaa kyllä arvostaa lahjoja. Pyyhin silmiä kuin voileipänsä kadottanut Ross Geller, kun ystävät olivat oikeasti tehneet minulle lahjoja. Painoarvo sanalla tehneet. Eihän kukaan enää tee, kun kaikki vain hankkivat. Onnittelukortitkin olivat askarreltu, minä niin arvostan. DIY-juttujen rinnalla vielä muutama aikalahja: brunssi Sandrossa ja ihana kahvihetki. Voisiko nainen enempää toivoa?

Yhdeltä ystävältä oli omatekemä kaulakoru ja korvikset. Toinen oli tehnyt raakanahasta pussukan, joka oli juuri sopiva puhelimelleni. Kolmas tiesi, että sydämeni pamppaa raakasuklaalle ja toi niitä mukavan lastin tullessaan.

Eikä ehkä edes se itse tekeminen, vaan se, että nämä ihmiset oikeasti tuntevat ja välittävät. Tietävät mistä pidän ja olettaakseni myös ajattelivat lahjansaajaa. Miten olen saanut tällaisia naisia rinnalleni?

Ehtisinpä tehdä edes yhden lahjan jollekin jouluksi. Uniikkius meinaa usein karata käsistä, kun joulukuun 24. lähestyy.

Kiitos ystäville. Pitäisin teistä muutenkin, mutta lahjojen vuoksi vielä vähän enemmän.

– Henriikka

7.12.2014

Pikkusiskon hifijärjestelmä

–

elektroniikka, sisustus

Kirjoitan harvoin elektroniikasta. Se ei johdu siitä, etten pitäisi siitä tai etten olisi kiinnostunut siitä. En vain ole mikään ”elektroniikkahifistelijä”: en tiedä uusimpia trendejä ja valikoidut, kotiin hankitut laitteet kestävät käytössä pitkään. Stereoni ovat lukioajoilta, ellei peräti yläasteelta, tietokone ostettu ylioppilasrahoilla ja käytössä on elämäni ensimmäinen älypuhelin. Edellisessä luurissa oli melken antenni.

Hankin laitteeni usein ystävien suositusten ja lehti- ja nettivertailujen perusteella. Ulkonäöllä on ratkaiseva vaikutus asiaan. Blogin kautta tulee toisinaan ehdotuksia päästä testaamaan uusia laitteita, ja Sonyn kaiuttimessa/äänentoistojärjestelmässä vaikutti yhdistyvän laatu ja ulkonäkö. Sisäänrakennettu CD-soitin mahdollistaa fyysisten levyjen soiton, kun taas langaton suoratoisto ja USB-toisto tuovat lisäominaisuuksia mustaan, litteään kaiuttimeen.

Olin jo pitkään kaivannut sopivaa soitinta keittiiöön ja ajattelin tämän sopivan siihen rooliin. Vaan väärässä olin, sillä laite ei kaiken yrittämisenkään jälkeen sopinut yhtään meidän talouteemme. Olohuoneen kaiutinsysteemit riittivät kuitenkin niin hyvin kattamaan koko kodin musiikin, ettei erilliselle laitteelle löytynyt riittävästi tarvetta.

Mutta mistäs nämä ihanat tunnelmakuvat sitten ovat? No, kaiutin löysi paikkansa siskoni huoneesta. Solukämpän suht pieneen huoneeseen laite on ihan omiaan. Näyttää hyvältä, kuulostaa hyvältä. On helppo ja helposti liikuteltava.

Tulinkin tulokseen, että tämä hifijärjestelmä toimii parhaiten työhuoneessa tai pienemmässä asunnossa, jolloin ääni on riittävä kattamaan koko alueen. Ehkä meidän keittiöradio oli vain kaunis ajatus ja loppujen lopuksi olkkarin kajarit riittävän oikein hyvin.

Ehkä tässä olisi joululahjaideaa jollekin? Itse hiihtelin tänään usean tunnin Kaapelitehtaalla, Ornamon joulumyyjäisissä. Vaikka en ostanut suunnitelmista huolimatta juuri mitään, pääsin jo vähän lähemmäs joulun tuntua.

– Henriikka

6.12.2014

Itsenäisen Suomen suunnittelijoita

–

muoti, oma tyyli

Niin kuin eilisen parodian kirjoittaja tiesi, oli Wienissä harvinaisen rankkoja asukuvaushetkiä. Reissuhan kesti vain yön yli, joten aikaa ei rekkalasteittain ollut jaossa, mutta hotellin miljöö oli arkkitehtuurisesti niin kiinnostavaa, että Olympuksen valokuvas-workshopin ohella kiertelimme myös lähialuetta. Jenni jullkaisi eilen ottamiani kuvia ja nyt olisi minun aika julkaista hänen kuviaan.

Koska eihän näistä kuvista ole paljon kerrottavaa, keskitytään Linnan juhliin. Menossa ovat jatkot, ja Paula Koivuniemen ääni ei valitettavasti tänään näe parasta päiväänsä. Kapselipuku kiilteli kauniisti, ja 101-vuotias veteraani sulatti sydämen ja muistutti omasta vaarista, joka yhtä lailla seisoi Suomen riveissä, ja jota pitäisi taas pian päästä katsomaan. Nuorten suunnittelijoiden puvuille aploodeerasin eniten. Krisse ei juontajana edelleenkään iske, mutta ei liikaa ärsytäkään. Hanhiniemellä on huvittava karismansa tallella.

Eipä noista juhlistakaan montaa riviä kirjoita, vilkuillen kun on menty koko ilta. Päivällä oli ystäviä synttäribrunssilla ja ilta juhlittiin iltapuvuissa hienoissa itsenäisyysjuhlissa Kruununhaassa. Nyt kotona palaa kynttilät, ja itsenäisyys tuntuu lämpöiseltä ja hyvältä.

Ollaan tässä miten maailmanmatkalaisia tahansa, suomalaisuus pysyy. Metsä pysyy, puusaunan tuoksu pysyy. En osaa varmasti ajatella itsenäisyyttä samanlaisella palolla kuin suuri osa suomalaisista vajaa vuosisata sitten, mutta ylpeys ja kiitollisuus ovat vahvasti läsnä.

Suomalaista suunnittelua löytyy myös asusta: korvikset ovat Poola Katarynan ja villapaita Samujin. Valitettavasti on kerrottava, että niin usein haippaamani Samuji on tässä kohtaa suuri laadullinen pettymys (tästä juttua myöhemmin). Mutta seison silti vakaasti kotimaisen suunnittelun rinnalla.

Suunnitteltun lisäksi ”Made in Finland” -lappu on aina ylivoimainen lisä. Sitä lisää.

– Henriikka

korvikset / Poola Kataryna, villapaita / Samuji, farkut / Levi’s, laukku, kengät, paita / second hand

Kuvat: Jenni Rotonen / Pupulandia

5.12.2014

Vauva.fi: Vuoden parhaat parodiat

–

blogit

Hei te kaikki koleet ja komeet. Myös minä olen riemulla (ja pienellä kauhulla) seurannut Vauva.fi-palstan kaikkien aikojen hulvattominta keskustelua, joka on paljon puhuttanut niin bloggaajia kuin blogien lukijoita.

Kyseinen ”Pieni bloggaaja tietovisa”-keskustelu parodioi niin koukuttavasti ja sopivan naljailevasti suomalaisten blogien sisältöjä, että olen selannut keskustelua moneen kertaan nauraen. Joukkoon mahtuu myös urpoja, jotka eivät tunnista hyvän huumorin raameja, mutta yleinen sävy on nerokas. Monista blogista on osattu tunnistaa niiden erikoispiirteet, maneerit ja esimerkiksi kirjoitustyyli niin hyvin, että monet kirjoittajista voisivat sijaistaa bloggaajia tarpeen vaatiessa.

Eilen reissun päällä selasin keskustelua naureskellen, kunnes pieni puna nousi poskille. Myös minä sain kunnian päästä keskusteluun mukaan.

”Hei te kaikki koleet ja komeat!

Viime viikolla purkaessani Valtterista (R.I.P, kuoma) kuudella sentillä löytämäni aidon 60-luvun kettureppuni sisältöä takaisin kaappiin interRailin, extempore Tukholman risteilyn, Tallinnan viikonloppupiipahduksen, Amsterdamin työmatkan, Pudasjärven pikavisiitin ja New Yorkin lomamatkan jälkeen, iski sydämeen haikeus. Tiesin, että marraskuun 2014 matkat olivat nyt tässä. Oli aika panna reissureppu naulaan ja keskittyä kotikulmien lööbaan ja hulabaloobaan.

Kuitenkin niin kovin usein, hennot toiveet toteutuvat kuin oikein kovasti toivoo. Ku oikein kovasti toivoo ja uskoo saattaa joku jossain napata toiveesta kiinni ja lähettää postin mukana kutsun pressimatkalle Pariisiin!

Niinpä, tyypit! Tämä tyttö nappaakin taas fjälliksestä kiinni ja lähteekohti rakkauden kaupunkia! Tiedossa ei toki ole mikään puhdas lööbaloma, edessä on pitkiä asukuvauspäiviä, mutta eiköhän stressi hellitä kun sen ottaa kunnon karhunhalaukseen.

Pitäkää pakka kasassa, kuomaset. Toivokaa, ehkä joku SamuJi jossain nappaa teidänkin toiveesta kiinni ja lähettää villahuivin? Ken ties, ken ties”

Kirjoittaja oli jättänyt loppuun oman viestinsä: Kaikella rakkaudella. Pakko nostaa hattua. Nauroin niin paljon tätä lukiessani. Kaikkea oltiin ajateltu sanavalintoja myöten.

Pakko myös myöntää, että ovathan nämä myös aikamoisia herättelijöitä. Hävetti samalla, ihan varmasti. Onhan tässä lähiaikoina matkusteltu, milloin mistäkin syystä, ja Fjällis on keikkunut kiltisti mukana. Kerran jos toisenkin olen pohtinut, että mitähän ne nyt ajattelevat, kun taas karkaan maailmalle. Toivottavasti eivät inhoa. Kirjoittaja on osannut näpäyttää sopivasti, kuitenkin hyvällä maulla iskemättä vyön alle. Jos kerran kirjoittaa avointa blogia, pitää olla valmis pieneen kettuiluun ja rakentavaan kritiikkiin, vaikka kaikkien sylkykupiksi ei tarvitsekaan suostua.

Rakas parodian kirjoittaja. Jos uskallat paljastaa itsesi, laita minulle mailia. Lähettäisin vuoden nauruista (ja herättelystä) sinulle joululahjan. Minä en ole vielä varma, uskallanko paljastaa, että lähden ensi viikolla työmatkalle Islantiin.

– Henriikka

3.12.2014

Welcome Christmas Blogger !

–

blogit, matkustus

Joskus, jos sitä oikein toivoo (ja kaiken lisäksi kököttää kaikki päivät tietokoneen ääressä näpyttäen), saattaa löytyy itsensä Wienistä kesken arkisen aherruksen. Valokuvaamasta ja opettelemasta sitä kera kymmenien muiden.

Terveisiä siis Wienistä. Mitä toivotte tuliaiseksi? Tulen jo huomenna takaisin ja avaan sanasen arkkuni kannen kunnolla.

– Henriikka

2.12.2014

Synttärityttö

–

juhlat

BD-girl, se olen minä. Täytän tänään vuosia, eikä ikääntyvä ruumiini ole koskaan ole ollut näin vanha. On tietysti totta, että voisin kirjoittaa saman lauseen mikä tahansa päivä, mutta tänään vaihtuu päivien ja kuukausien lisäksi myös vuodet. Tai ovat vaihtuneet jo, olen keskipäivän vauvoja. Päivän ja valon lapsi.

Muistan syntymäpäiväni hyvin (en sentään syntymääni). Teen niistä aina tarkoituksellisesti suuren numeron. Miksi en tekisi, jos se ei ole keneltäkään pois? Päinvastoin, voin tarjota herkkuja ja pitää ystäville kestit. Toissavuonna 2.12. söimme perheeni ja ystävän kanssa kakkua Tansaniassa, viime vuonna heräsin synttäriaamuna miehen, lanko-miehen ja appiukon lauluun. Tänä vuonna olen ihan kotona vain, mutta sujautin aamulla salaa hiusten sekaan kruunun ja sain aamupalaksi kakkua. Töissä sain neilikan ja hykertelin hykertelemistäni.

Äsken saavuimme Töölön etiopialaisesta ravintolasta, Kuningatar Sabasta. Istuimme siellä ja mietin ääneen, olenko ollut tähänastiseen elämääni tyytyväinen. Totesin, etten voisi olla kiitollisempi kaikesta. Tuntuu, että kaikki on mennyt niin kuin pitääkin. Joskus on ollut mukulakiveä korkokengillä, toisinaan inhottavaa korkolaputonta kopinaa kivilattiaa vasten. Joskus on joutunut juoksemaan bussin perässä, toisinaan odottamaan niin kauan, että haluaa vähiten muistaa kyllästymisen olevan tärkeä tunne. Muutamia raivopäisiä kohtauksia, huomattavan paljon useampia itkunhetkiä. Joskus olen puinut nyrkkiä, joskus raahautunut nuutuneena kotiin, maailmanmenoon kyllästyneenä.

Mutta sitten on ollut aurinkoa. Kirkasta ja yhtä keltaista, millaiseksi kuvittelen sieluni parhaimmillaan. On ollut niin paljon lämpöä ja lempeä, että useimmat itkuhetketkin ovat johtuneet ilosta. On ollut riemua, on ollut tyyntä ja rauhaa. On ollut levollinen mieli, kun sisimmässä paistaa aurinko, vaikka myrsky pauhaa.

Nyt soi Damien Ricen My favourite faded fantasy. Levy paljastui aamulla paketista, ja kyllä, meillä kuunnellaan vielä cd:itä. Pelkkiä melankolisia veisuja kappaleesta toiseen, mutta minä pidän. Saan sulkea silmät ja nauttia synttäri-illasta. Tai saisin, jos en kirjoittaisi, joten täytynee lopettaa.

Uusi blogi on löytänyt paikkansa ja jatkaa kulkuaan juuri sopivasti synttäreiden kanssa käsi kädessä. Kyllä minulla on juttuja kirjoitettavana ja kuvia jaettavana, ette te minusta pääse eroon niin helpolla. Ja ilokseni huomasin edellisen kirjoituksen kommenttipoksista, etten minäkään teistä.

BD-girl kuittaa.
– Henriikka

Ps. Näyttääkö kaikki teknisesti hyvältä? Onko ongelmia? Pliis, kertokaa! Haluan fiksata kaiken kuntoon.

Muutama kommentti jäi siirtymättä uuteen blogiin, enkä ehtinyt vasta kaikkiin. Olen pahoillani. On tarkoitus kyllä aina vastata kaikkeen. Jos siis jäit vastausta vaille, kommentoithan uudestaan (esim. sinä demittäjä!).