arkisto:

toukokuu 2015

7.5.2015

KESÄREISSU JULKI

–

Hyvät naiset ja herranlaiset. Olisi aika paljastaa kesän reissu, jota niin hartaasti mutta suhteellisen nopealla aikataululla on kyhätty kasaan. Kaikki tuli jotenkin niin yllättäen. Yhtäkkiä oli jo reissu tiedossa ja viikot varattu kalenterista. Kesäkuun kolme ensimmäistä viikkoa tulevat olemaan yhtä seikkailua.

Passissa komeilee Venäjän ja Kiinan viisumit. Tattadadaadadaa, lähdemme Siperiaan. Transsiperian juna kuljettaa meidät Moskovasta Kiinaan, Pekingiin asti, josta lennämme takaisin juhannuspäivänä. Olen halunnut toteuttaa tämän reissun pitkään, jostain syystä en ole kuitenkaan sen kummemmin suunnitellut toteutusajankohtaa tai matkaseuraa. Olimme ajatelleet lähteä reilaamaan Irlantiin ja Iso-Britanniaan, mutta iso idän mahti vei voiton.

Pääsen ensimmäistä kertaa Venäjälle ja itse asiassa Kiinaankin. Olen tosin käynyt Taiwanissa, joka lain edessä kuuluu Kiinaan, mutta on periaatteessa itsenäinen. Näen Kiinan muurin ja Pekingin saasteet, pääsen näkemään Baikal-järven maisemat ja Mongolian kauneuden. Saan kököttää junassa tuntikaupalla, yhteensä viikon verran. Täytyy ottaa vessapaperia mukaan, käyttävät kuulemma sanomalehteä.

Onhan se nyt hullua lähteä tällaiselle matkalle. Jännittävälle, kiinnostavalle, uskoakseni avartavallekin. Odotan, että voin heittää rinkan punkkaani, josta tulee väliaikainen kotini. Voin lukea kirjoja ja kyllästyä kuoliaaksi. Mukaamme lähtevät hyvät ystävämme Alina ja Juuso, jotka alkavat hiljalleen tulla jo tutuiksi kuvistakin. Viiksimies ja kaunotar.

Mietin, pitäisikö ottaa ukulele mukaan ja harjoitella soittamaan. Mutta avovaunussa kanssamatkustajat saattaisivat häiriintyä, kun soittaisin sadannenkahdennenkymmenennen kerran ”Kanootin kapean”.

Valmistun kulttuurituottajaksi 29.5. Lähden reissuun siitä parin päivän päästä. Tämä matka olkoon uuden ja tuntemattoman kulttuurin ylistys, valmistujaislahja itselle itseltäni. Venäjää puhun vain kaksi sanaa. Tämä ytimekäs sanapari on ”venäläistä viinaa”. Saa nähdä pääsenkö käyttämään.

– Henriikka

Kuva: UltraLinx

5.5.2015

Rakkaan äitin onnittelukahvit

–

juhlapyhät, perhe, ruoka ja juoma, yhteistyö

yhteistyössä Paulig

Tuleva sunnuntai 10.5. on äitienpäivä. Huikean nostalginen ja monien muistojen päivä. Lähes kaikki muistot liittyvät äitin herättämiseen (tai kun luulimme herättävämme äitin, joka oli jo odottanut valveilla kolme tuntia sängyssään) tai aamupalapöytään, mutta ovat kirkkaana mielessä yhtä kaikki. Äitienpäivänä sai aina piparkakkumuoteilla leikattua leipäjuustoa ja herkkuja heti aamusta.

Paulig toi tämänvuotisen äitienpäivän kunniaksi hetkeksi kauppojen hyllylle kahvipaketin, joka on ihan spesiaalisti äideille omistettu. Juhla Mokan erikoisversio kantaa onnentoivotusta kyljessään.

Paulig pyysi minua, oivan aamukahvin ystävää, viemään juhlakahvin päivänsankarille. Lähdin yllättämään äitini Pasilan juna-asemalle, jonne hän tulee aamuvarhain Kouvolasta kerran kuussa opiskelujen perässä.

Juhlakahvin ulkoasu miellyttää silmääni. Usein näkee kahvipaketteja, jotka on luotu täysin jotain juhlaa tai muuta erikoistapausta varten. Oivaltava veto oli muokata kaikille suomalaisille tuttu klassikkopaketti juhlapäivää varten pienin viilauksin.

Hauskaa on, ettei muutosta välttämättä ensi silmäyksellä huomaa. Mutta kun katsoo tarkemmin, pomppaa tavanomaisesta poikkeava teksti sopivasti silmille.

Ja erityisen mukavaa on, että kahvipaketti on juuri äideille omistettu. Kahvista tulee aina ensin mieleen äiti. Äiti on ryystänyt kahvia jo parivuotiaasta saakka ja äitin perässä olen itsekin aikoinaan opetellut juomaan kahvia. Rentoutuakseen pitkän työpäivän tai reissun jälkeen äiti haluaa keittää aina yhdessä ”hyvät kaffet” (ja me lapset tietysti nauramme aina tuolle hokemalle). Yhteiset kaffehetket ovatkin nykyään niitä keskustelun, rauhoittumisen ja naurun paikkoja vanhempien luona vieraillessa.

Äiti on äitini, tukeni ja turvani, mutta nykyään myös koko ajan enemmän luottoystäväni. Asetelma ei ole enää niin suora ja huomaankin usein ajattelevani äitiä samassa rivissä sydänystävieni kanssa. Äiti voi vapaasti tulla synttäreilleni ja minun ja kavereitteni kanssa shoppailemaan. Äitin kanssa voi miettiä leffailtaa tai kaupunkilomaa ihan samalla lailla kuin parhaan ystävän. Saatan soittaa innoissaan hänelle jostain ihanasta uutisesta tai purnata työpäiväni epäonnistumisia. Ja mikä parasta, äiti voi hihkua ja purnata takaisin.

On ihanaa huomata, että kymmenessä vuodessa on tapahtunut paljon. Teini-ikäisenä kaadoin äitini päälle kuraa ja loskaa. Kapinoin, karjuin ja mellastin. Lyttäsin ja loukkasin. Sanavalmiin pikkunaisen verbaalinen miekka oli terävä ja lähes aina vyön alla. Samaan aikaan, toisessa hetkessä rakastimme ja riemuitsimme. Olen onnellinen, että rauhoittumista on tapahtunut ja muutamia pikkuriitoja (ja muutamia isompia tukkanuottasia) lukuun ottamatta voimme nimenomaan iloita toisistamme ja toistemme seurasta.

Äiti on voimanainen. Uskomattoman rohkea, luova ja luotettava. Itseänikin rivien välistä kehuakseni, tiedän äitin olevan myös upea kasvattaja. Rakastava ja luja. Äiti on osaava, innostava ja kauneudentajuinen. Hän on herkkä ja viisas, lojaali nainen, joka pitää sanansa.

Tiedän että äiti saa ilollaan ihmiset ympärillään innostumaan. Äiti näkee kaikessa aina ensin hyvän. Yleensä hän ei sen jälkeen näe edes mitään muuta. Kaikessa on jotain kaunista ja hyvää. Minua on väitetty positiiviseksi, mutten voi ottaa sitä kunniaa vastaan, sillä tunnen äitini.

Äiti sai kivan kahvipakettinsa ja minä energiaa anivarhaisesta näkemisestä raiteilla. Olisittepa vain kuulleet sen naurun määrän, joka pulppusi jostain tuntemattomasta syystä meidän molempien suista.

Kun saimme taas happea aamunaurujen jälkeen suuntasimme kello kahdeksan kahveille juna-asemalle. Äitikin sai opiskelija-alennuksen, koska kysyi sitä iloisesti. Niin se vaan kääntää kaikki puolelleen.

– Henriikka

4.5.2015

Apina vei sut kuitenkin

–

muoti, musiikki, oma tyyli

Apulannalla on sellainen maanantai-niminen biisi, nuoruuteni kiistaton lemppari. Sanoissa ei ole mitään järkeä, siinä lauletaan apinasta, joka tahtoo sinutkin. Laulun mukaan sama apina vie sinut kuitenkin. Ei kuulosta omaan korvaani kovin mukavalta apinalta.

Vanha Apulanta oli kuitenkin sitä aitoa ja oikeaa. Tihrustin kyyneleitä, kun sanat olivat niin kertakaikkisen koskettavat ja melodiakin kulki täydellisessä synkassa sydämenpamppailuni kanssa. Todellisuudessa en silloinkaan ymmärtänyt yhtään laulun merkitystä enkä Toni Wirtasen laulusaundia, vaikka yritin selittää, että henkinen minäni imee kyllä laulun syvimmän merkityksen alitajuntaani ja vaikuttaa sieltä jokaiseen päivään.

Maanantai-aasinsilta. Check.

Nuoruus meni Apulannan ja muun räminärokin parissa. Bullet For My Valentine ja My Chemical Romance ovat erittäin mystisiä menneisyyden taantumia, joiden syitä on edelleen vaikea ymmärtää (vaikka joskus salaa käännänkin niitä soimaan). Good Charlotte oli raastavan romanttinen ja sopivan sekaisin, mutta en voinut pitää heistä kovin kauan, koska he tekivät surullisen nopeasti hittibiisin. Hittibiisihän tarkoittaa, että muutkin löytävät suosikkisi ja joudut myöntämään siihen, että lempibändisi on main streamia.

90-luvun puolivälissä loopilla soi Aikakoneen Keltainen toukokuu. Pakko myöntää, että siitä pidän edelleen. Huippu kipale.

Kruunuksi haluan siteerata vanhaa Apulantaa, juuri kyseistä Maanantai-kappaletta:

Maanantai taas saapuu aivan liian aikaisin kai
On liian helppoo olla onnellinen
Minä tiedän kyllä sen
Minä tiedän kyllä sen miltä tuntuu

Maanantai ei ollut taaskaan kaikkein armeliain
On turhaa koittaa olla onnellinen
Minä tiedän kyllä sen
Minä tiedän kyllä sen miltä tuntuu

Kyllä 14-vuotiasta Henriikkaa nyt itkettäisi. Nykyinen Henriikka hekottelee leppoisasti ja lähtee valmistamaan iltapalaa.

– Henriikka

takki/Filippa K, laukku/Lumi (saatu), kengät/second hand, huivi/Etiopian tuliainen

3.5.2015

VEGE! (jätti kasvisruokaopas)

–

ruoka ja juoma

Huom! Kirja saatu arvostelukappaleena

En ole mikään kasvisruoan mestari. Osaan loihtia vaikka minkälaisia salaatteja, mutta lämpimien kasvisaterioiden kanssa olen aivan uuno. En yksinkertaisesti keksi, millaisia kasvisvaihtoehtoja voisin kokeilla.

Lapsuudenkodissamme noudatettiin paikoitellen kokeilevaakin, mutta pääosin oikein perinteistä suomalaista 90-luvun keittiötä: nakkikastiketta, makaroonilaatikkoa, pinaattilettuja, broilerinkoipia ja kinkkukiusausta. Juhlapäivinä oli usein ruokaisia salaatteja, joista makaroonisalaatti oli suosikkini. Tavallisista puoli viiden päivällisistä harva vaihtoehto oli kuitenkaan kasvis.

Vaikken vege tai kasvisruokailija olekaan, syön mielelläni kasvista. Keliakia-diagnoosin vuoksi etenkin sosiaalisissa tilanteissa helpottaa, ettei gluteenittoman vaihtoehdon lisäksi tarvitse erikseen vaatia vielä kasvistakin. Omassa keittiössä saa kuitenkin tehdä juuri sellaista ruokaa kuin haluaa ja yritän koko ajan vähentää punaista lihaa ja ottaa tilalle maistuvaa vegeä.

Maaliskuulla kauppojen hyllyille ilmestyi jättimäinen tiiliskivi: Vege! -tuoreita makuja kotikeittiöstä. Ystävykset Alex Nieminen ja Riikka Sukula julkaisivat yhdessä kasvisreseptikirjan.

Kirjan taustalla on suomalaisten kasvanut innostus kasvisruokaan ja kieltämättä kirja kuulosti juuri siltä kuin se olisi omiin tarkoituksiini tehty: ”Tutkimusten mukaan kasviksista haluttaisiin tehdä ruokaa useammin, mutta ei tiedetä miten. Tämä kirja tarjoaa vastauksia siihen. Kirjan idea lähti siitä, että kattavaa suomenkielistä, “tavallisen ihmisen” kasviskeittokirjaa, ei juuri kaupoista löydy”, kertoo Alex Nieminen.

Kirjassa on mukana innostavia ideoita tutuista raaka-aineista sekä runsaasti kokeiluihin kannustavia vinkkejä. ”Puolet resepteistä on kotiklassikoitamme, puolet uusia, tätä kirjaa varten ideoituja ja testattuja. Ehdottomat suosikkimme ovat portobelloburger, kukkakaalicrust -pizza sekä beet wellington”.

En itse juurikaan välitä tofusta ja siksi seuraava kommentti sai minulta ison peukun: ”Ituja, tofua tai soijarouhetta resepteistä etsiville kirja tuottaa pettymyksen. ”Lupaamme, että kirja on sataprosenttisesti itu-, seitan- ja tofuvapaa”.

Kirjan tehneet ystävyksen pitävät myös vege-aiheista blogia. Lisää vinkkejä ja reseptejä on tarjolla osoitteessa vegeblogi.com. Sidottu kovakantinen kirja tuntuu kuitenkin luksukselta kädessä ja keittiössä. Massiivinen opus avaa ovet ihan uuteen maailmaan, vaikka pasta- ja muut viljareseptit eivät sellaisenaan itselleni sovikaan.

Kirjan ovh on 38€ ja luulisi tällaista helmeä löytyvän vaikka mistä.
Odotan syksyä ja sienijuttuja.

-Henriikka

1.5.2015

Rakas Valpuri

–

elämä, juhlat, kaverit, perhe

Vappu, juhlista turhin, juhlittu. Tai ei aivan, vielä on punaista kuohuvaa jemmassa ja anopin juustokakku uunissa odottamassa. Aaton vietimme koto-Helsingissä, rakkaan ystävän tupaantuliaisia juhlien ja tänään pakenimme päiväsaikaan Tampereelle, sillä täällä oli viisi astetta lämpimämpää. Ä-hä-hää.

Vappu tuntuu vähän turhalta, mutta kaikesta huolimatta ihan rennolta. Iltapäivän myöhäinen brunssi oli herkku, ja on ihana unohtaa ja aina muistaa uudestaan, että tänään on vasta perjantai. Viikonloppu vielä edessä. Jurrissa vaeltavat kansalaiset ja yletön roskaaminen ärsyttää, kuin myös vappumarkkinoiden sekundakrääsä. Toisaalta ihmiset vaikuttavat ottavan kevään vastaan ilolla ja ystävien kesken. Tänään on ympärillä riittänyt enemmän nauravia, tanssivia ja laulavia ihmisiä kuin koko talviaikana yhteensä.

Tampereen keskustan vapputorin possujuna vei sydämen. Parhaan kostyymin palkinnon saa pienenpieni vihreä dinosaurus, joka vaelsi päämäärättömän määrätietoisesti isojen ihmisten keskellä.

Minun valtasi tänä vuonna ensimmäistä kertaa olo, että yo-lakki olisi ollut ihan hauska lisä pääkoppaan. Kirsi Nisosen suunnittelema yo-rusetti on ollut pari vuotta vapun ylioppilasasusteeni, mutta nyt haikailin epäilyttävästi lakkia. Kertaakaan en ole sitä käyttänyt sitten oman lakittamisen jälkeen. Kaiken lisäksi se taitaa olla pari numeroa liian iso, kun taisin ostaa sen silloin aikoinaan vähän liian kiireessä. Muhkea hiusten tupeeraus mahdollistaisi lakin käytön. Ehkä ensi vuonna sitten.

Ihanaa, että ennakon sade-epäilyt muuttuivat poudaksi ja auringoksi. Monta vuotta vappuperinteenämme oli mökkireissu kavereiden kanssa. Auringonpaiste sai haikailemaan mummonmökin suojaan.

Siinä ne nyt on, rakkaat sisarukset. Niin veikeitä ja hymyileviä. Kyllä Vappu laittaa kansan tanssimaan, vaikka kuinka laittaisi vastaan. Tampereen terpsikerhokin laittoi jalalla koreasti kosken lähinurmella ja kyllä siinä omakin lantio alkoi äkkiä keinua.

Seuraavaksi sitten juhannusta, jonka vietämme tänä vuonna ulkomailla. Uutisia sen tiimoilta myöhemmin.

Mutta ensin vielä muutama litra simaa ja viimeisiä vappuherkkuja. Kuinka hyvää palvelua on, että miehen siskon miehen äiti tekee varta vasten sinulle gluteenittomia tippaleipiä?

– Henriikka

← edelliset 1 2