Minulla on vahva aavistus: tuleva kaamos tulee olemaan itselleni alakuloista aikaa. Jottei tämä ennustus kävisi toteen, teen kyllä kaikkeni, mutta jostain syystä syksy tuntuu kiipeävän jollain ei-riemukkaalla tavalla sisuksiini.

Syksy on suosikkiaikaana, mutten ole saanut siitä tänä vuonna vielä otetta. Menen minne kengät kävelevät, teen asioita. Työtarjoukset menevät läpi, kalenteri täyttyy ja teen töitä innokkaasti. Vaan en ehkä ajattele riittävästi. Pysähdy tarpeeksi usein.

Kirjoitin heinäkuun tuntuneen kolmelta päivältä, mutta juuri ohi kiitänyt syyskuu oli kyllä nopein kuukausi, jonka minä olen koskaan elänyt. Nytkö se aika alkaa todenteolla juosta, niin kuin aikuiset aina sanovat?

Olen hyvin hämmentynyt siitä, ettei minulle ole syksylle minkäänlaista vapaa-ajan haastetta. Viime vuodet käynnissä on aina ollut joku polkujuoksu- tai trampoliinikoulu, piirroskurssi tai muu temmellys. Vaan nyt asiat ovat yhdessä isossa elämänläjässä ilman maratonin kaltaisia, konkreettisia tehtäviä.

Olin ilmoittautunut venäjän alkeiskurssille, mutta tajusin yhtäkkiä kalenteria katsoessani, etten pääsisi reissujen vuoksi kolmelle ensimmäiselle kerralle. Onneksi eräs osallistumishalukkuudestaan huikannut lukija sai paikkani kurssilta.

Sitten piti aloittaa akrobatiakurssi, mutta sekin jäi epäsäännöllisten menojen jalkoihin. Sehän siinä kai onkin, että jos hakeutuu epäsäännöllisten menojen elämänpiiriin, niin pitää tottua, että rutiineita on vaikeampi rakentaa. Erityisesti sellaisia rutiineita, jotka ovat jostain järjestäjästä kiinni.

Rakastan matkustaa, mutta pitäisin kyllä säännöllisestä harrastuksesta ja harjoittelemisestakin. Ja olen nyt ainakin joksikin aikaa päättänyt valita ensimmäisen. Ja se päätös on kyllä vakaa.

Viime syyskuussa opettelin keräämään sieniä. Sienet olivat itselleni jotain täysin uutta ja mullistavaa. Silmäni olivat lautasenkokoiset, kun löysin ensimmäiset suppikseni ja lappasin ilmaista luksusruokaa koriini. Marraskuussa hain ja pääsin maratonkouluun, joka veikin seuraavat kuukauteni. Kävin kaiken lisäksi kerran viikossa joogaamassa.

Viime syksylle oli To do -lista ja ylipursuilevaa intoa värikkäistä vaahteranlehdistä. Lähetin kamalasti kortteja ja iloitsin alkaneesta nelipäiväisestä työviikostani. Jollain ilveellä onnistuin käymään töissä ja tekemään töitä yrittäjänä päälletysten. Jollain ilveellä olin silti energinen.

Missä mehut?

Ei pidä antaa alkusyksyn alakulon viedä mukanaan. Se, etten tänä aamuna (kuuden tunnin yöunien jälkeen) herännyt virkeimmilläni, ei tarkoita etteikö olo voisi vielä kohentua. Sitä paitsi satoi kaatamalla heti, kun avasin silmäni, ja sitä on jatkunut aina iltaan saakka.

On hyvä tunnistaa ja regoida asioita itsessään ja ympärillä. Ja olen melko varma, että tärkeämpää olisi se lepo ja pysähtyminen, ei uusi vuorenvalloitusprojekti.

Olisko ruudun sillä puolen joku, jonka syysveri virtaa vaisusti?

-Henriikka

Kotimaisen blogikentän ensitaipaleella, 2010-luvun taitteessa, oli tavanomaista jakaa omasta päivänkulustaan hyvin yksityiskohtaisesta. ”Kello 07:28 heräsin, join lasin vettä ja pesin hampaat Pepsodentillä.” Ajattelin kokeilla tänään jotain samankaltaista, vaikka kuvia ei hetkistä olekaan.

Klo 06:55 Kello soi ensimmäisen kerran. En muista hetkestä muuta kuin että painan torkkua. Myöhemmin aamulla Janne paljastaa, että olin lyönyt ihan väärää kelloa.

Klo 07:00 Toinen herätys ja torkku.

Klo 07:04 Ylös. Katson puhelimesta saapuneet viestit ja kaiken turhan. Hinaudun vessaan ja hoidon hampaidenpesun sähköhammasharjalla ja Sensodynellä. Käyn suihkussa ja annan tehohoidon vaikuttaa hiuksissa 5 minuuttia. Ohjeessa neuvottiin 10, mutta kuka nyt sellaista jaksaa odottaa. Laitan kasvorasvan. Olen päättänyt aloittaa tänään terveellisemmällä ruokavaliolla, taas kerran, joten starttaan päivän puolella litralla sitruunalla maustettua vettä. Puen, meikkaan, en tee hiuksille mitään. Vastaan pariin mailiin.

Klo 08:19 Lähden nälkäisenä ulos. Odotan ratikkapysäkillä seitsemän minuuttia ja körötän seiskalla Aleksanterinkadulle. Kävelen Kluuvikadun Fazer-kahvilaan, jonne olen varannut pöydän kolmelle.

Klo 08:43–10:35 Syön aamiaista kahden ystävän kanssa: Nellan ja Arnan. Olemme oikeastaan aika erilaisia, mutta aloitimme täyspäiväisinä yrittäjinä lähes samaan aikaan, ja kuin vahingossa syntyi tsemppirinki, jossa jaamme työelämän (ja vapaa-ajan) kuulumisia. Kiva nähdä pitkästä aikaa. Juon kolme kuppia kahvia, mutta jätän kakun syömättä uuden päätöksen vuoksi. Olen ylpeä itsestäni.

Klo 10:40 Käyn Suomalaisessa kirjakaupassa ostamassa hirveän määrän paperikasseja, joita tarvitsen PR-lähetyksiin, joita olen luvannut eräälle asiakkaalleni tehdä. Ostan kaupasta kaikki varteenotettavat kassit, yhteensä 30 kappaletta. Himoitsen kirjoja, kyniä, vihkoja ja askartelutarvikkeita, mutten osta mitään. Iloitsen, että Hannan uusi Kasvis ruokakirja on niin näyttävästi esillä.

(HUH, tämä on hidasta!)

Klo 11:00 Kävelen Asennemedian toimistolle. Hikoilen, koska kävelen aina niin kovaa. Ostin vasta kolme päivää sitten kautta matkakorttiini, enkä ole vielä tottunut siihen, että yksittäiset julkisen liikeneteen matkat eivät nyt maksa minulle erikseen.

Klo 11.00–15:15 Teen töitä Asennemedian toimistolla. Valmistelen PR-lähetyksiä, vastailen viesteihin, päivitän kalenteria. Höpöttelen toimiston väen kanssa ja häiritsen heitä alati mieleeni juolahtavilla asioilla (esimerkiksi: ”Viime yönä joku dubailainen lähestyi ja kysyi, haluaisinko muuttaa sinne. Hän lupasi olla sugardaddyni.”). Unohdan juoda kahvikupilliseni ja syödä lounasta.

Klo 15:40 Kävelen toimistolta Kalevankadun Gran Delicatoon ja tilaan lounaan matkaani: kasvissalaatti ilman leipää. Bringin lähetti soittaa, että hänellä olisi minulle lähetys. Hän lupaa tuoda sen kahvilaan. Vilkutan hänelle ikkunasta merkiksi, kun hän pyöräilee pihaan.

Klo 15:50 Yritän kuvata Instagram-stooria Glühwein-pulloni kanssa. Homma keskeytyy, kun saan terveyskeskukselta soiton, sillä olen jättänyt soittopyynnön. Tarkistan rokotustilanteeni ja tilailen kaikenmaailman rokotteita ja malarialääkkeitä syksyn reissujani varten. Varaan rokotusajan ja samalla luomien analysointiajan, koska minulla on reilusti luomia ja ne on varmasti hyvä välillä tsekata. Samalla kerron esitteleväni varatulla ajalla myös oikuttelevaa pohjettani. Puhumme hoitajan kanssa pitkään ja nauramme paljon. Puhelusta jää hyvä mieli.

Klo 16:15 Kuvaan jo kerran yritetyn IG-stoorin, jossa kulkuset helkkyy ja joulu tulee. Sen jälkeen syön pöydällä olevista vitamiinipurkeista C:tä ja D:tä ja suihkutan suuhuni B12-vitamiinia. Muistin vihdoin käydä apteekissa pari päivää sitten tankkaamassa vitamiinivarastoja täyteen.

Klo 16:30 Tajuan, ettei uuteen terveelliseen ruokavaliooni varmaankaan kuulu Glühwein. Jatkan töitä. Muistan syödä pöydälle unohtuneen lounaani, joka kyllä maistuu niin terveelliseltä, että tekisi mieli haukata kauraleivästä. En kuitenkaan haukkaa. Muutama kirppisostaja soittaa pihalta ja kiikutan heille ostettua tavaraa: tällä kertaa yhden nahkalaukun ja kaksi NHL-reppua. Teen töitä kaiken lomassa, sillä huomiseksi on useita deadlineja. Mietin, missä kohtaa ehtisin tänään päivittää blogin.

Klo 17:35 Vaihdan sporttikamat päälle ja poljen Hernesaareen Core Trainersille. Kanerva pitää Bootcamp-tunnin. En ole käynyt yli kuukauteen tunnilla ja hirvittää. Kaikki menee kuitenkin hyvin. Teen takakyykkyjä, askelkyykkyjä, boksille nousuja, lantiorutistuksia, vatsalihaksia, wall ballia ja kahvakuulaheilautuksia. Olo on hyvä, vaikka homma pyörryttää vähän ja sekoitan englanninkieliset liikenimet edelleen.

Klo 19:05 Treeni on loppu, juomapullo juotu tyhjäksi. Pyöräilen kauppaan, jossa lappaan korini täyteen terveellisiä asioita. Mielettömät ihanneostokset! Nyt otan niin paljon luomua kuin mahdollista, sillä lipsun siitä harmittavan usein. Toivon, että kaikki huomaavat miten ihanteelliset evääni ovat. Hyi minunkaltaisiani nykyihmisiä. Asettelen papuja, juureksia ja muita ihmeasioita ylpeydellä mustalle hihnalle. Lasku näyttää 58 euroa. Aivan sairas määrä rahaa. Ei koskaan saisi mennä nälkäisenä kauppaan. No, onneksi ruoka oli kuitenkin koko viikolle ja ehkä vähän pidemmäksikin aikaa. Ripustan ostokset pyöränsarviin ja poljen varovasti kotiin, ettei paperikassin hihnat katkea. Kuvittelen mitä tapahtuisi, jos ne katkeaisivat. Häpeän, ettei minulla ole pyörässä lamppua eikä vaatteissa heijastimia. Olen kuitenkin ylpeä kypärästä päässäni, vaikka se tuntuukin painavan. Mietin, voiko pää niin vain kasvaa.

Klo 19:25 Kurvaan kotipihaan. Jätän pyörän takapihalle ja soitan Jannelle, joka on soittanut. Hän kertoo saapuneensa juuri kotiin kaupan kautta. Voi nyt vitsi. Kerron tulevani ylös. Iloitsen, ettei hän ole ostanut kuin illallistarpeita tälle päivälle: kidneypapuja, salaattia ja kurkkua.

Klo 19:30 Istahdan kirjoittamaan blogijuttua ja tekemään viimeisiä työjuttuja tältä päivältä. Janne lupaa laittaa pakasteet ja jääkaappiruoat paikalleen. Kiitän, mutta en ehkä niin isosti ja ilahtuneesti kuin olisin voinut. Puhelin soi. Kirppisostaja käy ostamassa kaksi ruutupaitaa ja kahdet sukat. Hän on mukava vakioshoppailija. Oli kuulemma sukista pulaa ja viimeksikin ostanut sukkia minulta. Nauramme. Istun sohvalle ja uppoudun tekstiin.

—

Nyt olemme tässä hetkessä. Vielä aion: laittaa muutama mailin ja hoitaa pari nopeaa työasiaa. Syödä yhdessä ja katsoa vähän Mad Meniä. Haaveilla jäätelöstä. Laittaa muutaman uuden kirppisasian myyntiin. Käydä suihkussa. Haukotella. Pestä hampaat. Pestä kasvot ja laittaa yörasvaa – ehkä seerumiakin, jos jaksan. Laittaa herätyksen aamulle. Kiivetä korkeaan sänkyymme. Jutella päivästä. Käpertyä. Nukahtaa.

-Henriikka