Vaikka nostalgia onkin maailmanlopun kiihdyttäjä, niin turvaudun siihen aina toisinaan. Huomaan kuitenkin olevani selkeästi lähihistoria-nostalgisoija, lähimenneiden muistelija, en niinkään vanhoihin, hyviin aikoihin hamuilija.
Tänään avasin läppärini työpöydältä kansion syntymäpäiviltäni. Lämpöaalto hulahti läpi kropan. Muistelin joulukuun toista, koko päivän, illan ja yön kestäneitä juhlia ja kaikkia, ketkä tulivat pikaisesti piipahtamaan tai olemaan ajan kanssa. Vain kerranhan sitä täytetään 27.
Pidin tänäkin vuonna viime vuoden tavoin synttärivastaanoton. Kirjoitin avoimen kutsun tulla juhlimaan koska tahansa kahden jälkeen ja lupasin pöydällä odottavan kylmää skumppaa ja kuvankaunista kakkua. Lupaukset toki pidettiin.
Jännitin taas tuleeko kukaan – ja tulihan sieltä. Päivän aikana kolmisenkymmentä ystävää, joilla oli muutamilla pienokaiset ja koiratkin matkassa.
Tuntui jollain tavalla helpottavalta nähdä niin paljon rakkaita ihmisiä samassa tilassa. Hymyilemässä. Juttelemassa keskenään. Ajattelin itsekseni, että ehkä he eivät sittenkään hylkää minua.
Syntymäpäiväpöytä ei notkunut tarjoiluista, vaan niin kuin kerroin, tarjolla oli vain kakkua ja kuohuvaa. Eikun olipa! Kolmantena oli valtavasti mandariineja.
Kakut tilasin Say It With a Cake -kakkumuijalta, joka loihti taas ihan älyttömät kakut pöytään. Toivoin, että kahdessa kakussa näkyisi kaksi suurta rakkauttani: toinen oli luontoteemainen, toinen inspiroitunut urbaanista kaupunkiympäristöstä. Näissä kuvissa näkyvä kakku on se suklaa-vadelma-chili-makuinen luontokakku, joka oli näistä kahdesta suosikkini. Urbaani kakku oli maultaan sitruuna-inkivääri-lakritsi.
Kuohuvana oli hempeän kultaista Zonin Proseccoa (saatu Juomavinkiltä). Kuiva ja hapokas, kuohuva minun mieleeni. Kirjoitan nimen ylös tulevia juhlia varten.
Ja kun päivän mittaan taas katsoin ihmisiä ympärilläni, muistin mikä heissä on parasta: he ovat keskenään niin kovin erilaisia.
On opettajaa, toimittajaa, kehitysvammaishoitajaa, graafista suunnittelijaa, opiskelijaa, markkinointikoordinaattoria, muusikkoja, juontajaa, valmentajaa ja tuottajaa. On niitä, jotka saapuvat hiljaa paikan päälle ja nappaavat sohvasta nurkkapaikan. On niitä, joiden tulosta ei kukaan jää paitsi. On niitä, jotka haluavat pelastaa maailman niin lujasti, etteivät nuku öitään ja sitten taas niitä, jotka eivät ajattele asiaa niin kovin paljon. On äitejä, isiä, naimattomia, sinkkuja, vaimoja, avovaimoja, aviomiehiä ja aviottomia miehiä. Suurin osa on ympäri Suomea kotoisin, joku ei Suomesta lainkaan. Joku rakastaa kirjoja, joku salilla käyntiä, joku ei erityisen paljon mitään. On nauravaa ja naurutonta, puhujaa, kuuntelijaa ja tarkkailijaa.
Ja minä välitän ihan jokaisesta. Ja paljon välitänkin.
En ole kovin aktiivinen ystävä. Näen ystäviäni oikeastaan aika harvoin. Mutta ajattelen jokaista sitäkin enemmän. Tuntuu melkein siltä, että näkisin heitä, kun ajattelen heitä.
Niin kuin nytkin.
-Henriikka
