kategoria

elämä

Miten mahtavaa olla nainen.
Miten mahtavaa olla nainen. En voi sanoin kuvailla, miten iloinen olen naiseudestani sen kaikissa muodoissaan. Olen kiitollinen, että olen saanut kasvaa juuri tällaiseksi naiseksi ja että saan kasvaa juuri sellaiseksi naiseksi kuin lystään. Miten mahtavaa olla feministi. Miten ihana liputtaa naisten oikeuksien puolesta, taistella viimeiseen saakka pyhässä vihassa sen puolesta, ettei missään koskaan enää tallottaisi naisiaLue lisää
Yksinkertaista elämää
Olen miettinyt lähipäivinä, itse asiassa lähiaikoina, yksinkertaista elämää. Simple life – se kuulostaa englanniksi niin hyvältä, eikä oikein käänny suomeksi täydellisesti, mutta kyllä te tiedätte mitä tarkoitan: keskittymistä olennaiseen, olemista ja ajan käyttämistä perusasioiden äärellä. En itse elä tällä hetkellä kovin simppelisti. Ihannoin kyllä sellaista elämäntapaa, mutten ole ollut vielä tarpeeksi rohkea pistämään elämää enempääLue lisää
Uudenvuodenlupaus 2018: elämää isommalla vaihteella
Kaupallinen yhteistyö: Arla & Asennemedia Tein vuodenvaihteessa yhden lupauksen: Do more exciting things. Tiedän, se on englanniksi ja siksi vähän hassu, mutta asiaa on vaikeaa kääntää suomeksi niin, että se säilyisi täysin samana. Elä elämää isommalla vaihteella? Tee enemmän asioita, jotka saavat sinut innostumaan? Exciting on vähän haastava sana, kun englanniksi se pitää sisällään vieläLue lisää
Onko mikään tylsempää kuin asioiden hoitaminen?
Aikaansaaminen innostaa, asioiden hoitaminen puuduttaa. Onko oikeasti mitään tylsempää kuin asioiden hoitaminen? Sellaisten pakollisten asioiden saattaaminen päätökseen tehtävälistalta: hammaslääkärissä käynti, uusien sukkien (ja kaiken muun aika tylsän mutta tarpeellisen) osto, tulostinmusteen uusinta, tietokoneen perusputsaus ja akun vaihto… ja puhun nyt nimenomaan sellaisista asioista, jotka vaativat poistumista kotoa. Tänään olen hoitanut asioita. Olen huomannut, että pienten,Lue lisää
Ajatuksia impulsiivisuudesta
”Sometimes the smallest step in the right direction ends up being the biggest step of your life.” Impulsiivisuus. Mikä ihana sana. Tai sitä se on ainakin minulle, sinusta en tiedä. Monille impulsiivisuus on pelottavaa, jotkut pitävät sitä jopa paheena. Osa ihmisistä kehrää sanalle samantien, toisille se särähtää korvaan suoralta tuholta tai vähintään tieltä suistumiselta. TaidanLue lisää
Kuin ei tarvitsisi nukkua lainkaan
Olen elänyt tämän viikon illuusiossa, etten tarvitsisi unta lainkaan. Tuntuu samalta kuin lapsena jouluna – aattoiltana, lahjojen avaamisen jälkeen oli hurmiollisessa tilassa, eikä uni tullut ollenkaan. Muutaman tunnin nukkumisen jälkeen palasi taas palapelien, autoratojen ja uusien liukurien pariin präniköissä pyjamissa, ja parit nukutut yöunet tuntuivat täysin turhilta. Saavuin Rovaniemelle sunnuntaina. Jatkoimme siitä Kuusamoon ja sieltäLue lisää
Selviääkö talvesta vain romantiikalla?
Talvi naurattaa joka vuosi. Onhan se nyt ihan älytön juttu, että yhtäkkiä lämpöasteet heittelevät nollan ja monen kymmenen pakkasasteen välillä, taivaalta tulee lunta, ja ihmiset vuorautuvat villaan ja toppaan. Onko se niin, että tästä kummallisesta vuodenajasta selviää vain romantisoimalla tämän kaiken ihanaksi? Itsehän ainakin väitän olevani talven rakastaja, mutta pitääköhän se oikeasti paikkaansa? On vaikeaLue lisää
Kuuman saunan voittaa vain kylmä sauna
Paras paikka rentoutumiselle taitaa olla lämmittämätön sauna. Tajusin viime viikonloppuna kotona ollessani, että saunan kylmille lauteillehan olen kiivennyt lapsesta asti ottamaan pienen breikin. Olen maannut vaatteet päällä saunassa puiden syntyjä syviä, olen soitellut lauteilta pitkiä puheluita pojille ja ottanut joskus kaverinkin mukaan, jotta saamme jakaa ajatuksiamme rauhassa. Lämmittämätön saunahan on nerokas paikka – ei aktiviteetteja,Lue lisää
Valoa, nyt äkkiä sitä valoa
Valo tuli tänään ensi kertaa käymään kaamosajan jälkeen. Yhtäkkiä se vain karkasi ikkunasta sisään ja seinille lohdullisiksi raidoiksi ja läiskiksi varjojen väliin. Ai että, miten se tuntui ihanalta. Katsoin valoa jääkaapin ovessa, valoa lankkupöydän päällä ja valoa ikkunalaudoilla. Tuntui kuin hohtavaa energiaa olisi jaossa nähtävässä muodossa, kuin voimaa olisi siinä käden ulottuvilla. Teki mieli siirtyäLue lisää
Oikeastaan olemme jo lapsena samanlaisia kuin aikuisina
Olin riehakas lapsi – meno, ja erityisesti show, päällä ja sosiaalinen hööki ylimmillään. Juoksin, leikin ja pelasin, kilpailin ja tappelin. Kahden isoveljen perässä piti pysyä hinnalla millä hyvänsä, sillä se oli ainoa pääsylippu mukaan leikkeihin. Pienestä ei saanut itkeä. Suurimman osan ajasta olin paljon puhuva ja nauravainen, seuraa rakastava. Pussailin isoveljieni kavereita synttäreillä, piilotin kiukuspäissäniLue lisää
Suomalainen hygge: Outdoor-pitsaa ja perhe, joka pitää huolta
Saavuin keskiviikkona vanhempieni turvalliseen suojeluun kutsuen muutaman päivän karkumatkaa Helsingistä leikkimielisesti nimellä hermoloma. On nimessä totuudensiementäkin, kun muistaa tiistain olotilani. Ilokseni kirjoitan ja huomaan, että alkaa helpottaa. Tuntuu, että stressitasot alkoivat laskea samantien, kun nousin keskiviikkona alkuyöstä bussiin ja keskiyöllä Kouvolan keskustan tyhjyyteen. Lapsuudenkotona oli valmiiksi laitettu peti valmiina, jonka päällä odottivat yöpuku, villasukat jaLue lisää
Kun elämä tyrmää, kun elämä kantaa
Joskus elämä, ihan sellaisenaan, vetää maton jalkojen alta ihan yllättäen. Tai tekijäksi luulee elämää silloin, kun kaikki tapahtuu. Useimmiten jälkikäteen ymmärtää, että maton päälle on ihan itse astellut ja koko shöwstä on ihan itse vastuussa. Eilen oli kamala päivä. Tekisi mieli heti kirjoittaa, että kylläkyllä olen elämästä kiitollinen, ei ei en tiedä mitään todellisuudesta kurjuudesta.Lue lisää
Pelasta maailmaa vähän joka päivä
Kaupallinen yhteistyö: Joutsenmerkki Olimme eilen ystäviemme luona illallisella. Oli rentouttavaa ja virkistävää. Ihanaa kotitekoista ruokaa ja täydellinen riippumatto huoneen nurkassa. Aiheet poukkoilivat urheilusta töihin ja ruokaan. Huomaan kuitenkin, että yhä useammin ystävienkin kanssa tulee keskustelua kaiken kevyen rinnalla maailman tilasta – Voiko avokadoja syödä hyvällä omatunnolla, kun ne ovat sellaisia vesisyöppöjä? Tulisiko matkustus lopettaa? MitäLue lisää
Oravanpyörä
”Kyllähän se aiheuttaa reaktioita ja herättää tunteita, jos joku tekee jotain niin radikaalia, että vaan hyppää pois oravanpyörästä ja tekee vaan kaikkea mitä mieleen juolahtaa.” Tammikuun sitaatti tuli eräänä päivänä rauhallisella äänellä Jannelta, kun mietin suruissani ääneen, miksi ihmiset suhtautuvat muiden impulsiivisiin elämänvalintoihin ja radikaaliin muutokseen usein hyvin kielteisesti, kuin se olisi heiltä jotenkin pois.Lue lisää
Syvänonnellinen, raukea ja ressukkaromanttinen
Lauantai-ilta pimenee, ja riuduttavan ihanan melankolian määrä lienee korreloivan suoraan lisääntyvän pimeyden kanssa. Istun kotona harmaalla sohvalla, jota olen alkanut vähän inhota, silmät tipahdellen ja sydän tyhjänä. Minulle käy aina näin. On jotain isoa tai intensiivistä, yleensä ihmisen ympäröimää. Kun ihmiset ovat lähellä, haluaisin usein olla yksin, mutta kun he sitten ovat poissa, tajuan ettäLue lisää
Voiko peräkkäin olla kahta hyvää päivää?
Miksi se menee aina niin, että kun edellispäivä on ollut loistava, niin seuraavasta tulee armotonta säätöä? Kun maanantai onnistuu, tiistai pissii. Kun tiistai on timanttinen, keskiviikko on kuraa. Kuvissa näette tämän päivän säätöä ureankatkuisesta kadunkulmasta. Varmaan arvaattekin, että se onnistunut päivä oli eilen. Eilen kaikki tuntui menevän nappiin. Olin niin tehokas, että makeilin sillä jopaLue lisää
Mies saa olla poissa, ja nainenkin vähän
Mikä siinä on, että miehen ollessa poissa kotoa, kukaan ei juuri hetkahda, mutta perheen naisen reissut ja menot herättävät niin paljon tunteita? Myönnän, lause on kovin kärjistetty, mutta tällaista ajatusta olen pohtinut mielessäni koko viime vuoden. Olin paljon menossa ja reissuilla ja yhtäkkiä tajusin, miten monelta taholta sain kuulla ihmettelyä, että kuinka parisuhteemme laita onLue lisää
Kuluneen vuoden seesteisimpiä hetkiä
Vuoden lähestyessä loppuaan, sitä alkaa väkisinkin miettiä, mitä vuoteen on mahtunut ja millaisia tunnelmia missäkin vaiheessa vuotta on ollut. Aion tehdä laajan tilinpäätöksen myöhemmin, viimeistään kotiin päästyäni, mutten voi kieltää aivojani ajattelemasta jotain jo etukäteen. Kulunutta vuotta miettiessäni pintaan nousee tunnetiloja: jännitystä ja odottamista, isoa innostumista ja hirveää häsää. Joukossa on onneksi myös joitain hetkiä,Lue lisää
Kamalien asioiden absurdi ihanuus
Inhoan uida avannossa, kastautua kylmään veteen. Silti minun on tapana tehdä niin joitain kertoja vuodessa. Nämä kuvat ovat on ottanut Eeva, muutamaa päivää ennen matkaa. Olimme viettämässä Kirkkonummen Långvikissa kahdenkeskeisiä pikkujouluja, ja päätin käyttää aamulla muhkean kylpytakin ja pitkän laiturin hyödykseni. Lopulta olin kasvoja piiskaavassa lumisateessa, hyisessä vedessä niin pitkään, että molempien käsieni pikkusormista lähtiLue lisää
Kuinka kulutan itseäni pala palalta
Olen nukkunut viimeisen viikon aikana ihan kamalan paljon. Siis ihanan paljon. En ole stressannut mistään, enkä keskittynyt kuin juuri kulkevaan viikkoon. Toisinaan olen harhautunut miettimään liikaa tulevia tunteja tai seuraavaa päivää, mutta pääosin olen pystynyt roikkumaan tiukasti meneillään olevassa hetkessä. Nukun arjessa tyypillisesti noin 7 tuntia yössä. Pystyn jollain ilveellä selittämään aina itselleni, että seLue lisää